Lumivuaras Luadogan Karjalaspäi lähtiettih evakkoh enzimäzen kerran järgieh talvisovan jälles kevätkuul 1940.
Kodih Karjalah järilleh piästih urožainkabrastandan aijakse 1941, ga kai lapsetgi ellendettih, gu kodih uvvessah tulendu ei ole lopulline dielo.
Nečen ellendit aiguhizien ičenviendäs, sanou vuvvennu 1936 roinnuh lumivuaralaine lapsennu evakkoh lähtenyh Pekka Paakkinen.
– Lapsi kuigi ellendäy, gu vikse myös pidäy lähtie da toinah ei enämbiä rodei tulendua järilleh. Ehkoi sih vihjai muamoloin itku, sanou Paakkinen.
Syvyskuun 19. päivy 1944 Lumivuarah suadih telefonači sanomine, gu kundu pidi tyhjendiä rahvahas, elättilöis da veššilöis tulieh päivässäh.
Moskovan rauhan mugah rajan tagan kaikil pidi olla 21. syvyskuudu 12 aigah. Keräle oli voinnuh ottua kai, midä iče maltoit kullettua.
Kaheksavuodizen Teuvo Rapon perehele lähtökäsky tuli kaheksan čuasun vakustusaijal. Rapo mustau, gu sit aijas muamah pastoi leivät matkuevähäkse.
– Muamo čökkäi leibytaiginan nouzemah da pastoi leivät. Meil oldih školareput, kudamih liččaimmo kai sovat da evähät, da sit lähtimmö školah. Školaspäi lähti pojiezdu Alavieskan školale, kus oli ylehine siirdolazien huudokauppu, mustelou Rapo.
”Tuskaspäi vie suurembah tuskah”
Ukrainan voinu on juohatannuh monen sodua pajennuon omassah mustot.
Suomes on äijy rahvastu, ket ollah pajettu sodua.
Yhteh joukkoh kuulutah Karjalaspäi evakkoh lähtenyöt, kuduat ollah jo vahnat ristikanzat. Hyö tietäh, mil tunduu kerätä reppu, jättiä kai tuttu da lähtie tundemattomah čurah.
Teuvo Rapole da Pekka Paakkizele voinu-uudizien kačondu on olluh jygei dielo. Net nostetah kyynälet silmih.
– Yhtenjyttyine tilandeh sie, mittuine oli meil silloi. Siepäi perehet da pienet lapset lähtietäh voinua pagoh, sanou Teuvo Rapo.
– Minul tusku vaihtuu vie pahembah tuskah. Toivozin, gu voinu suadas loppevumah, tovendau Pekka Paakkinen.
Voinukuvis nägyy lastu reput selläs, ilmai tieduo sit, kunne hyö ollah matkuamas. Pagomatkat ollah pitkät, äijät sanotah, gu net kestettih mondu päiviä, toiči nedälingi.
Hos Rapo da Paakkinen oldih evakkomatkas vaste kaheksavuodizet, moni dielo on jiännyh elävänny mieleh.
Ezimerkikse se, kui Rapon muamua da toizii sizärii-vellilöi siirdolashuudokaupas allukse ei tahtottu työndiä nimih pereheh. Sen tilandehen itkut da varavo ollah jiädy mieleh.
– Myö olemmo se pereh, kuduas Anneli Saaristo pajattau Evakon pajos: "viisi lasta sekä äidin sinne tielle jättivät", Rapo mustelou.
”Joga kohtas nouzou nägövih”
Lumivuara-seura on pidäjäseura. Se yhtistäy Lumivuaras Karjalas elänyöt da heijän jälgeläzet.
Lumivuara-seuran paginanvedäi Mervi Nieminen Lapualpäi tiedäy, gu pagin paginua jatkau, konzu lumivuaralazet kerävytäh yhteh. Virrallizesti Ukrainan voinah liittyjen yhtistykses nimittumii kerähmölöi ei pietty eigo ni pietä tuliel aigua.
Yhtelläh nygöi, konzu kustahto hyö vastavutah, Ukraina da suguloin evakkomustot ainos nostah paginakse.
– Ei net voinan kogemukset, midä olemmo kuulluh, nikunne hävitty evakkosugupolviloin myödäh. Net on tovengi meil kaikil kusgi piänahkas mustos da nostah nägövih, sanou Nieminen.
Toizen polven evakot libo evakkoloin lapset ollah nähty lähälpäi, kui sodamustoloinke on eletty da kui niidy on libo saneltu ielleh, libo opittu unohtua.
Nieminen sanou, gu ezimerkikse hänen oma muamo ylen lujah reagiiruiččou uudizih Ukrainan voinah näh. Hos muaman evakkomatkas on mennyh jo läs 80 vuottu, mustot ei olla hävitty nikunne.
– Järgieh Ven’an hyökättyy muamo sanoi, gu pidäygo myös mostu kogemustu tundie. Lapsusaijan mustot da kogemukset lujah nostih nägövih, sanou Nieminen.
– Evakkoh lähtenyh sugupolvi nikonzu ei piäze niilöis traumois.
Evakkosugupolven kogemukset eletäh sežo jälgipolvilois
Lumivuara-seuran paginanvedäi Mervi Niemizen vastai Hanne Leiwo.
”Nengoine orboi karjalaine brihačču”
Teuvo Rapo da Pekka Paakkinen ollah lujah sidä mieldy, gu voinua pagenijoi pidäy avvuttua.
Omassah kogemuksien kauti hyö tietäh, gu lapsien kodivuttamizeh niškoi olis tärgei, gu hyö piästäs mahtoh mugah teriämbäh tavallizeh jogapäiväzeh elokseh, školah da himoruadoloih.
– Kaikkeh luaduh pidäs avvuttua, gu hyö piästäs kerras jogapäiväzeh elokseh da sen maguh. Kieli on tärgiembii dieloloi, sih pidäs opastuo, sanou Rapo.
Pekka Paakkizen mustot evakkoh lähtendäh näh ollah atkalat, ga aijan mendyy uvvesgi kohtas rodih kodi.
– Olihäi se mostu itkuhistu aigua, ga yhtelläh jälgimäi lapsi piäzöy sen läbi ehkoi parem, migu aiguhizet. Opastut tuttavumah eri paikkukunnan lapsih da dovariššua löydyy raviehgi, sanou Paakkinen.
Rapo mustau, kui sportutoimindu avvutti kodivumah. Yksi hyvä musto liittyy sežo školan pajokoitteheh.
– Olin moine orboi karjalaine brihačču, kudamua kačottih vähäzel ”viäräl silmäl”. Kluasan ies pidi pajattua da pajatin Karjalan kunnailla. Opastai sanoi pajattua uvvessah da minä pajatin. Se nosti ičetunduo, sanou Rapo.
Jalasjärvele oli sijoitettu äijy perehty Lumivuaran Huhtervun kyläspäi. Paakkinen mustau, gu kyläškolasgi oli mondu perehty samazel taga-alal.
Paginluavuntäh toiči rodih bauhuu karjalazien da pohjalazien nuorien välil da muitegi olendan tazapainuo pidi eččie.
– Meidy karjalastu brihaččuu oli moine suuri joukko, ga ei sit ni tulluh oigiedu riidua. Rubeimmo vai olemah hyväzesti, sanou Paakkinen.
Mervi Niemizen ohjavo pagenijoi avvuttajih niškoi rodih evakkomatkah lähtenyzien kogemuksis. Avun objektat ei toivota ylähänpäi annettuu abuu, vai ristikanzoin vastavundua da kohtavundua.
– Tulijoih pidäy maltua kohtavuo mustajen, gu hyö ollah suadu suurdu traumua. Se on heile tottu, eigo ni voi luadie, kui oma buabo saneli – konzu hyö paistih omis kogemuksis, heile sanottih, gu kielastatto.
Jälgimääi nygöi on nähty, gu voinua pajennuzien mustot ei hävitä. Nieminen juohattau, gu sežo abu pidäy olla hätkenkestäi.
– Lapsih se [soda] jättäy moizet lähtemättömät jället.
Kalarokkua pohjalazih niškoi
Lumivuaralazet sijoitettih elämäh jälgimäi enne kaikkie Suvi-Pohjanmuale. Rapo piädyi Töysäh da Paakkinen Jalasjärvele.
Hos mollembat mustetah, gu vastahotandu oli enimite pozitiivine, uudeh elokseh pidi harjavuo mollembin puolin.
Karjalazet opastettih pohjalazii ezimerkikse syömäh siendy da gribua. Eihäi ni Luadogan rannal kalastamah harjavunnuzien kalarokku olluh magei allukse pohjalazih näh.
– Piätimmö tarita pertihtuliezis kalarokkua, ga pohjalazet ei maltettu syvvä sidä da jätettih kalat syömättäh. Tahnutsubbotniekas myöhembä myö maltoimmo tarita jo muudu syömisty, nagrahtah Paakkinen.
Karjalažus eläy tässähgi evakkolapsien, nygöi jo aiguhizien miehien elokses. Sidä on siirretty sežo tulieloile sugupolvile. Kodirannan perindö nikonzu ei jiännyh evakkomatkoin varrele.
Sežo toizen sugupolven lumivuaralazet ollah ylbiet omis juuris. Hyö mustetah, gu ollou vastahottajan čupun rahvahal maltuo da tahtuo ottua tulijat vastah, voibi yhtehizes elokses roita äijy hyviägi.
Pahakse mielekse ainos da joga kohtas muga ei ole sugupolviengi jälles, sanou Nieminen.
– Erähät ollah maltettu ottua bohatuksennu sen, midä tulluot ollah tuodu. Toizis kohtis se on lädžötty kogonah. Olet eriluaduine, olet muugalaine da olet moine oman eloksen loppussah. Kerran evakko, ainos evakko – kogo pereh.