Hyppää sisältöön

Lappeenrannan balettigaala järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen

Balettigaalan päävieraaksi saapuu Puolan kansallisbaletti. Gaala järjestetään elokuun lopulla.

Lähikuva Auri Aholan tanssivista jaloista Suomen Kansallisteatterin lavalla.
Lappeenrannan balettigaala järjestetään kaupunginteatterissa elokuun lopulla. Kuvituskuva. Kuva: Nella Nuora / Yle
Riitta Väisänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lappeenrannassa järjestetään balettigaala kahden vuoden tauon jälkeen.

Gaala järjestetään Lappeenrannan kaupunginteatterissa 26. ja 27. elokuuta 2022.

Päävieraaksi saapuu Puolan kansallisbaletti johtajansa Krzysztof Pastorin teoksilla.

Gaalan juontaa tänä vuonna näyttävän uran balettitanssijana tehnyt Minna Tervamäki.

Lappeenrannan balettigaala peruttiin kahtena edellisenä vuotena koronavirusepidemian aiheuttamien rajoitusten takia.

Suosittelemme