Hyppää sisältöön

Valittu kansa, luvattu maa – 2000-luvulla juurrutettu militaristinen kansallistunne saa venäläiset luottamaan Putinin puheisiin

Kolme tutkijaa puntaroi syitä siihen, miksi suurin osa venäläisistä uskoo Venäjän oikeuteen sotia Ukrainassa tai on ainakin uskovinaan ja vaikenee.

Venäjän media on tiukasti Vladimir Putinin hallinnassa. Kuva on helmikuun 24. päivän tv-lähetyksestä, jossa Putin ilmoitti Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Kuva: Rokas Tenys / Alamy / AOP
Anniina Wallius

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Venäläisten mielipiteitä luotaava tutkimuslaitos Levada (siirryt toiseen palveluun) kertoi maaliskuun lopussa, että presidentti Vladimir Putinin suosio oli noussut 83 prosenttiin. Tutkimuksessa kysyttiin: "Hyväksyttekö Putinin toimet Venäjän presidenttinä?"

Länsimaalaisia kyllä-vastausten määrä epäilemättä hämmensi. Saattavatko venäläiset todella olla täysin tietämättömiä siitä, mitä Ukrainassa Putinin tahdosta tapahtuu, vai eivätkö he vain piittaa siitä?

Historioisija Tuomas Teporaa Putinin kannatuksen nousu ei yllättänyt. Kerääntyminen johtajan ympärille on yleinen ilmiö kriisin aikana, sanoo Suomen Akatemian Kokemuksen historian huippuyksikössä Tampereen yliopistossa työskentelevä Tepora.

– Tietenkin voi kysyä, miten luotettavia mielipidekyselyt Venäjällä voivat olla. Mutta luulen, että venäläisestä näkökulmasta tässä on kyse siitä, että on pakko valita puolensa, kun kerran sodassa ollaan, vaikka harva sotaa sinänsä haluaisikaan.

Sodan keskellä yhteiskunnat käpertyvät sisäänpäin. Ilmapiiristä tulee mustavalkoinen. Hankalia moraalisia kysymyksiä ei haluta ratkoa, ei ainakaan yksilötasolla, vaan luovutetaan valta kollektiiville, Tepora toteaa.

Rohkeimmat osoittavat Venäjällä mieltään sotaa vastaan, vaikka seurausten riski on suuri. Esimerkiksi Pietarissa viime viikolla 1 500 ihmisestä pidätettiin puolet. Tämä kuva poliisin puuttumisesta mielenosoitukseen on maaliskuun alkupuolelta Voronežista, läheltä Ukrainan rajaa. Kuva: Mihail Siergiejevicz / SOPA / AOP

Johtajan ympärille kokoontuminen on epäilemättä tyypillinen reaktio sotaan, sanoo myös Turun yliopiston poliittisen historian professori Louis Clerc. Putinin huippukorkealta vaikuttava kannatus on kuitenkin myös tulkintakysymys.

– Venäläisiä, jotka ovat oikeasti sitä mieltä, että Ukraina pitäisi tuhota ja kaikki ukrainalaiset tappaa tai viedä jonnekin korpeen, on varmasti hyvin pieni murto-osa. Mutta valtio pönkittää ja promoaa sitä vähemmistöä, joten se on näyttävä. Se riittää yhteiskunnassa, jossa ei ole tilaa vapaalle keskustelulle, Clerc sanoo.

Jyväskylän yliopiston valtio-opin dosentti Jouni Tilli esittää suureen kannatuslukuun näkökulman, jota retoriikantutkija itse kutsuu kerettiläiseksi: Eikö Putinin retoriikka, joka lännessä kuulostaa absurdilta, olekin omaan tarkoitukseensa erinomaista?

– Nimittäin jos ajatellaan, että paras retoriikka on poliittisesti tehokasta, eikä arvoa mitatakaan moraalisella ja eettisellä ylevyydellä. Putin voi kannatustaan katsoessaan todeta, että viesti on mennyt perille, kansa näköjään kokee hänen toimintansa oikeutetuksi.

Liberaali Eho Moskvy -radioasema päätti maaliskuussa lopettaa lähetyksensä ja sulkea verkkosivunsa, kun viranomaiset olivat syyttäneet asemaa Venäjän asevoimien toimien vääristelystä ja väkivallan lietsomisesta. Ainoaksi tietolähteeksi Ukrainan sodasta olisi sallittu Venäjän ulkoministeriö. Kuva: Mikhail Japaridze / TASS / AOP

Putinin puheet uppoavat kansaan, koska niille on rakennettu sopivaa pohjaa jo pitkään, sanoo Jouni Tilli.

– Venäjällä on 2000-luvun alusta asti kiinnitetty poikkeuksellisen paljon huomiota valtiojohtoiseen patrioottiseen kasvatukseen.

Ohjelma syntyi vastareaktiona 1990-luvun demokraattisille uudistuksille ja lähentymiselle muuhun maailmaan – liittymiselle Euroopan neuvostoon ja vauraiden teollisuusmaiden G8-ryhmään, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratifioimiselle.

Putinin mielestä se rapautti isänmaallisuutta. Opinkappaleeksi otettiin Venäjän suurvalta-aseman palauttaminen. Alettiin painottaa, että Venäjä ja sen kulttuuri ovat uhattuina, ja uhan kerrottiin tulevan jälleen kerran nimenomaan lännestä. Myös historia valjastettiin entistä suunnitelmallisemmin politiikan välineeksi, sanoo Tilli.

– Kun tätä on juurrutettu ylhäältä alaspäin yli 20 vuotta, niin totta kai se vaikuttaa varsinkin niihin, jotka eivät seuraa länsimaista mediaa. Tässä valossa heistä voi nyt näyttää siltä, että puheet uhasta ovat olleet totta ja hyökkäys Ukrainaan on oikeutettu vastaisku lännen sillanpääasemaan.

Venäjän sotilaallista voimaa korostavaa ideologiaa opetetaan nyky-Venäjällä jopa jo esikoulussa muun muassa marssiharjoituksilla. Sotilasasuinen pikkutyttö sai käsisuudelman apulaispuolustusministeri Ruslan Tsalikovilta voitonpäivän paraatissa Moskovassa vuonna 2018. Kuva: Anna Isakova / TASS / AOP

Venäläinen retoriikka, ukrainalaisten nimittäminen natseiksi, on läntisestä näkökulmasta älytöntä, mutta venäläisille “natsi” tai “fasisti” on vihollisen tunnus, sanoo Tuomas Tepora.

– Ukrainalaiset on helppo dehumanisoida sillä. Se tarkoittaa myös, että ukrainalaisten katsotaan hylänneen vähävenäläisyytensä ja ottaneen itselleen vihollisen attribuutit. Heistä on tullut ei-venäläisiä ja väärällä tavalla kansallismielisiä. Siitä Putin on selvästi hyvin vihainen.

Putinille Ukraina ei ole oikea maa vaan anti-Venäjä, jonka länsi on keksinyt ja kehittänyt, ja niin tuntuu moni muukin Venäjällä ajattelevan.

– Ukraina on sodan sijaisnäyttämö. Venäjälle kyse on isommasta sivilisaatioiden välisestä kamppailusta, Tepora sanoo.

Hyvin järjestelmällisen propagandan lisäksi venäläisten asenteessa näyttäisi olevan kyse myös siitä, että tavallisen venäläisen näkökulmasta Ukraina ei todellakaan ole erillinen valtio, sanoo Tuomas Tepora. Käsitys Ukrainasta osana Venäjää ulottuu aina Kiovan Rusin aikoihin. Se oli 880-luvulla perustettu ruhtinaskuntien liittouma, joka kattoi Ukrainaa, Valko-Venäjää ja läntistä Venäjää. Kuva on 1400-luvun kronikoitsijan käsitys Kiovan Rusin syntyvaiheista. Kuva: Radziwiłłin kronikka / CC Old

Putin hyödyntää retoriikassaan keskeisesti nationalismin hyvin vanhoja opinkappaleita, ja niiden side uskontoon tekee retoriikasta vielä pykälän verran uppoavampaa, sanoo Jouni Tilli. Näin hän opin summaa:

  • Kunniakas menneisyys. Ennen oli paremmin. Voitettiin tärkeitä sotia ja taisteluja. Kansakunta oli yhtenäinen ja uskollinen arvoilleen. Tähän syvään juurtuneeseen ajatukseen Putin vetosi ennen sotaa haikaillessaan Venäjän ja Ukrainan yhteistä aikaa ja puhuessaan muurista, joka niiden välille on rakennettu.
  • Valittu kansa. Käsitys oman kansan erityisyydestä on koskenut monia muitakin kuin Vanhan testamentin juutalaisia. Venäjällä heräsi jo 1400-luvulla ajatus siitä, että ortodoksinen Venäjä on kolmas Rooma, jolla on tärkeä tehtävä maailmanhistoriassa. Siihen kuuluu olennaisena osana valtion ja kirkon kädenlyönti.
  • Uhrien velvoittavuus. Kansakunnalla on pyhä historiansa ja kunniavelkansa menneisyyden sankareille. Putin on vedonnut tähän paljon ja kirjoittanut historiaa aika pontevasti myös uusiksi.
  • Pyhä maa. Jokin tietty maantieteellinen alue kuuluu valitulle kansalle ja on erottamaton osa kansallista identiteettiä. Varsinkin vahvojen imperiumien voi olla vaikea suhtautua siihen, että ne ajat ovat ainakin sellaisinaan olleet ja menneet.

Propagandan tehokkain keino on yhteinen vihollinen. Sellaiseksi riittää abstraktilla tasolla retorisesti rakennettu uhan tunne. Putin on pystynyt kytkemään sen pitkään historialliseen narratiiviin siitä, että uhka tulee lännestä, Tilli sanoo.

– Uhka on helppo konkretisoida tai personoida ja tarvittaessa tehdä syntipukkeja, kuten Putin on tehnyt Ukrainan nykyjohdosta ja “epäisänmaallisista, henkisesti Venäjästä irtaantuneista venäläisistä, jotka eivät pysty vastustamaan lännen houkutuksia”.

Lännessäkin on Putinin ihailijoita. Äärioikeistolle hän on miehekäs ja kova johtaja, jollaisia se haluaisi nähdä myös Euroopassa. Joihinkin äärivasemmistolaisiin hän puolestaan vetoaa siksi, että hänen ajatellaan panevan vastaan Yhdysvalloille, “suurelle saatanalle”, sanoo Louis Clerc. Kuva on Putinin Siperian-lomalta vuodelta 2007. Kuva: Dmitri Astahov / TASS / AOP

Venäläisten reaktioissa näkyy myös totalitaristisen Neuvostoliiton painolasti, sanoo Louis Clerc.

– Totalitaristiset valtiot tunkeutuvat ihmisten yksityiselämään ja pakottavat heidät toistamaan valtion ideologiaa. Keinoja on monia, ei vain se, että poliisin pelätään tulevan pamputtamaan. Pelätään työpaikan menettämistä; pelätään perheen puolesta; pelätään, että lapset eivät pääse kouluun.

Neuvostoliitossa piti tukea aktiivisesti sitä, mitä valtio teki, ja ajatella samalla tavalla. Kaikkia ajatuksia kontrolloitiin, sanoo Clerc.

– Nyky-Venäjä on enemmänkin perusautoritaristinen. Sille riittää, että ihmiset ovat passiivisia. Jos he eivät mene kaduille, jos he tekevät työtä ja kuluttavat, niin muulla ei ole väliä. Vitsailla saa. Vanhat neuvostovitsit palaavat muotiin, mutta niillä ei ole mitään poliittista merkitystä.

Vaikutuskeinojen vähäisyys on venäläisille tavallaan normaalia. Vallan vertikaalissa johtaja johtaa ja ihmiset tulevat perässä.

– Täältä ulkopuolelta ja järjellä sitä on vaikea ymmärtää, koska meidän yhteiskunnissamme on koko ajan erilaisia näkökulmia ja käydään debattia, Clerc sanoo.

Monista länsimaisista aikakauslehdistä on julkaistu myös venäjänkielisiä versioita. Maaliskuun numerot jäivät viimeisiksi. Muun muassa Vogue-lehteä julkaisevan yhdysvaltalaisen Condé Nast -lehtitalon mukaan turvallinen toiminta on sensuurilakien vuoksi mahdotonta. Kuva moskovalaisesta lehtikioskista on toissa syksyltä. Kuva: Nikolai Vinokurov / Alamy / AOP

Venäläisten asenteet eivät silti ole vain sortokoneiston tuottamia pelkoja tai tottumuksia. Sopivasti selitettynä sota voi käydä monille ihmisille ideologisesti todellakin kaupaksi, sanoo Louis Clerc. Tuomas Tepora on samaa mieltä.

– Voi olla, että he näkevät sen tietyssä mielessä oikeutettuna. Mutta eihän siviilejä vastaan kohdistetuista iskuista ja terrorista ole Venäjällä kerrottu, ja jos kerrotaan, niin esitetään, että ne ovat Ukrainan hallinnon tai Naton lavastuksia.

Teporan mukaan tuokin väite voi mennä hyvinkin läpi, koska venäläisten julmuudet eivät sovi Venäjän kansalliseen narratiiviin, venäläisten itsestään itselleen luomaan tarinaan.

– Miten he voisivat nähdä itsensä pahantekijöinä, kun lähtivät vapauttamaan Ukrainaa natseista? Eiväthän venäläiset siviilejä ammu! Sitä heidän on kerrassaan mahdoton uskoa.

Kansallisen narratiivin rikkoontuminen on kaikkialla vastenmielistä, myös Suomelle. Tepora ottaa esimerkiksi toisen maailmansodan suomalaismiehityksen Itä-Karjalassa ja venäläiselle väestölle tarkoitetut siirtoleirit, joita keskitysleireiksikin kutsuttiin.

– Kyllähän niistä Suomessa tiedettiin mutta ei puhuttu pitkään aikaan. Jatkosodan Pikkujättiläisessä vuodelta 2005 leireistä ei muistaakseni ole mainintaakaan. Tavallinen kansalainen ei välttämättä vieläkään tiedä niistä mitään.

Venäjä tuntuu elävän valtiona ihan omalla vuosisadallaan, sanoo Tuomas Tepora. Kamppailu maantieteellisten alueiden hallinnasta vaikuttaa menneen ajan imperialistiselta sotapolitiikalta; Dmitri Medvedev fantasioi Vladivostokista Lissaboniin ulottuvasta Euraasiasta, jossa Venäjä olisi johtoasemassa, Tepora hämmästelee. Kuva ydinristeilijä Pietari Suuren kannelta Vladivostokista on vuodelta 2010, jolloin Medvedev tuurasi Putinia yhden presidenttikauden, koska perustuslaki ei sallinut Putinille saman tien kolmatta kautta. Kuva: Mihail Kilimentjev / Ria Novosti / AOP

Niin totalitarismin aikaa kuin neuvostoaika olikin, se oli Venäjälle myös suurvalta-aikaa. Sen kaikuja venäläisten asenteissa näkevät niin Tepora kuin Clerc.

– Totta kai tässä on myös kollektiivisen itsetunnon päälle käyneitä juttuja Neuvostoliiton hajoamisesta. Suurvalta-asema kaksinapaisessa maailmassa on menetetty. Sen muisto elää sukupolvessa, joka ei ollut silloin syntynytkään, sanoo Tepora.

Clerc puolestaan näkee Venäjällä tarpeen olla maailmassa jotakin suurta, ei välttämättä johtaja, mutta jollakin tavoin suurvalta. Se voi tässäkin tilanteessa olla monille tärkeää, hän sanoo.

Venäläisillä on myös vahva taipumus pitää itseään uhreina ja ajatella, että venäläisvastaisuus on hyvin laaja ilmiö, lisää Tepora.

– Kansallisessa narratiivissa yhdistyy jännällä tavalla entisaikojen suurvaltamentaliteetti jonkinlaiseen kollektiiviseen huonoon itsetuntoon.

Voitonpäivän paraati Pietarissa viime toukokuussa. Natsi-Saksan kukistamisen vuosipäivä on Venäjällä joka vuosi erittäin suuri merkkipäivä, ja voiton muisto on kansallisen identiteetin ydintä. Putinin on arveltu kaavailleen juhlivansa voittoa Ukrainasta tämän vuoden voitonpäivänä. Kuva: Anatoli Maltsev / EPA

Neuvostoajan jännitteisiä suhteita ei ole Venäjällä koskaan purettu; ei ole ollut prosessia, jossa olisi avattu historiankirjat, pohdittu asioita aidosti, tehty oikeaa tieteellistä tutkimusta ja tultu sujuiksi oman historian ja aseman kanssa, sanoo Louis Clerc.

Hän kertoo muiston päinvastaisesta, omasta lapsuudestaan Ranskasta.

– Kun olin koulussa, oli ihan normaalia, että opiskeltiin saksan kieltä. Saksassa ranskaa samalla tavalla. Se oli aivan käsittämätöntä isoisälleni, joka oli ollut Ranskan vastarintaliikkeessä. Parin sukupolven aikana oli tapahtunut iso muutos, joka ei ollut spontaani vaan valtioiden ohjaama.

Venäjällä aito vapaa historiantutkimus oli vain hetken mahdollista. Nykyisin valtio haluaa kontrolloida sitä täysin, Clerc kertoo.

– Tavallaan siis merkit olivat jo ilmassa, mutta tietysti me uskoimme, että asiat menevät parhain päin. Minäkin uskoin pitkään, että Venäjästä tulisi ainakin sellainen maa, joka ei enää hyökkäisi naapureita vastaan.

Toisin kävi. Putinin vallan aikana Venäjä on ryhtynyt hyökkäyssotaan Tšetšeniassa, Georgiassa ja Itä-Ukrainassa.

Neuvostoliiton viimeisinä aikoina Moskovassa avattu ensimmäinen McDonald'sin pikaravintola sai suuren symboliarvon. Nyt se ja kaikki muutkin Venäjän noin 850 McDonalds'ia ovat kiinni. Louis Clerc arvelee, etteivät venäläiset usko katkoa pitkäksi. Kuva: Vjatšeslav Prokofjev / TASS / AOP

Monet venäläiset varmasti uskovat, että poikkeustilanne on kesään mennessä ohi. Sota ei näy heille riittävällä tavalla, jotta se olisi käsin kosketeltava, sanoo Clerc.

– Vaikka he pitäisivät Putinia hulluna, niin eivät sentään niin hulluna, että hän aiheuttaisi ydinsodan. Ja vaikka he ajattelisivatkin, että länsi on voimistunut sodan aikana, he ajattelevat myös, että länsi on silti heikko eikä lähde isoon sotaan.

Toisaalta osa Venäjän väestöstä kärsii tästä tilanteesta niin, että jopa lähtee pois maasta, Clerc muistuttaa.

– Meneillään on hälyttävä aivovuoto Venäjältä. Erityisesti korkeasti koulutetuille sota on unelmien ja tulevaisuuden täydellinen murskaus. Venäjä on iso, ihmisiä on siellä moneen lähtöön.

Venäläisiä poistui kotimaastaan myös Suomen kautta, kunnes junat lakkasivat kulkemasta. Viimeinen Allegro Moskovasta tuli Helsinkiin maaliskuun 27. päivänä. Kuva: Juho Liukkonen / Yle

Jos tämän kaiken keskellä tuntuu siltä, että venäläisten asenteista on vaikea saada lännessä otetta, niin venäläiset ajattelijat sanoivat samaa jo 1800-luvulla ja ennenkin. Heidän mukaansa venäläiseen kansalliseen identiteettiin kuuluu häilyminen, kertoo Jouni Tilli.

Hän siteeraa filosofi Nikolai Berdjajevia, joka kirjoitti 1900-luvun alkupuolella, ettei Venäjä ole itää eikä länttä.

Sillä oli valtava imperiumi byrokraattisine virkakoneistoineen, mutta se ei pystynyt luomaan vakaata ja toimivaa valtiota. Sillä oli suuri sivistyksen ja kulttuurin perintö mutta myös pitkään jatkuneen maaorjuuden ja hitaan teollistumisen kaltaista takapajuisuutta.

Berdjajev kirjoitti toisaalta myös, että Venäjän tulisi häilymisestään ja “kapinoinnistaan” huolimatta olla idän ja lännen yhdistäjä, ei jakaja, Tilli kertoo.

– Läntinen moderni nationalismi on koettu Venäjällä tuontitavarana, joka ei kelpaa sille, mutta toisaalta isovenäläisyys ja venäläistämispyrkimykset ovat olleet vahvasti läsnä Venäjän historiassa.

Tätä taustaa vastaan ei ole ihme, että meillä täällä on vaikea ymmärtää venäläistä mielenlaatua. Ja ehkä venäläisen identiteetin häilyvyys myös osaltaan selittää sitä, miksi Putinin puheisiin halutaan uskoa, Tilli tuumii.

– Se on voinut olla hedelmällistä maaperää 2000-luvun kasvatusohjelmalle, joka viestii selvästi, mistä venäläisyydessä on kyse ja miten ollaan patrioottisia.

Lue myös:

Tästä artikkelista löydät kootusti Venäjän aloittaman sodan tärkeimmät tapahtumat.

Suosittelemme sinulle