Hyppää sisältöön

Lunta todella tuli poikkeuksellisen paljon: mittausennätys meni uusiksi, edellinen ennätys vuodelta 1974 Juupajoella

Eniten lunta maan keskiosassa oli Juupajoen Hyytiälässä, 108 senttimetriä. Tämä on aseman mittaushistorian suurin lumensyvyys.

Kuorma-auto punaisissa liikennevaloissa lumisessa kelissä.
Pirkanmaalla satoi harvinaisen paljon lunta alkuviikosta. Kuva on tiistailta Tampereen Kalevasta. Kuva: Miikka Varila / Yle
Anu Leena Hankaniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Lunta pihaltaan kolanneet sen tietävät, mutta nyt myös viralliset mittaukset kertovat samasta. Alkuviikon lumipyryssä tuli harvinaisen paljon lunta etenkin maan keskiosassa.

Eniten lunta maan keskiosassa oli Juupajoen Hyytiälässä, 108 senttimetriä. Tämä on aseman mittaushistorian suurin lumensyvyys. Edellinen ennätys, 102 senttimetriä, oli vuodelta 1974.

Asiasta kertoo Ilmatieteen laitos keskiviikkona.

Alkuviikon lumisade oli huhtikuiseksi tapaukseksi poikkeuksellinen. Varsinkin maan keskiosassa on nyt harvinaisen paljon lunta.

Kaksi matalapaineen osakeskusta toi monin paikoin Suomeen 10–20 senttimetriä lunta kahdessa vuorokaudessa. Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajalta kohti Keski-Suomea lunta kertyi jopa 20–30 senttimetriä.

Juupajoen Hyytiälän asemalla kahden vuorokauden sademäärä oli 48 millimetriä. Lumensyvyys kyseisellä asemalla kasvoi jopa 41 senttimetriä.

– Näin suuri lumikertymä on poikkeuksellinen huhtikuiseksi tapaukseksi maan keskiosassa. Muutama suurempi tapaus löytyy lähivuosikymmeniltä, mutta ne ovat maan pohjoisosasta, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen tiedotteessa.

Lisää lunta ehkä jo perjantaina

Rannikkoa lukuun ottamatta lumensyvyys vaihteli maan keskiosassa yleisesti puolen metrin ja metrin välillä. Tämä tarkoittaa 20–50 senttimetriä tavanomaista enemmän lunta ajankohtaan nähden.

Ainoastaan rannikon läheisyydessä lunta oli vain noin 10 senttimetriä. Etelässäkin lunta on tällä hetkellä 10–40 senttimetriä tavanomaista enemmän. Lapissa lunta on puolesta metristä metriin.

Eniten lunta Suomessa oli keskiviikkoaamuna Kittilän Pokassa, 120 senttimetriä.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan keskiviikkona ja torstaina tulee vielä hajanaisia lumisateita.

Perjantain vastaisena yönä lounaasta saapuva voimakas matalapaine tuo Suomeen vielä uudet lumisateet. Sade tulee etelässä vetisenä. Maan länsi- ja pohjoisosaan voi alustavan ennusteen mukaan kertyä lisää lunta 5–15 senttimetriä. Ajokeli voi muuttua huonoksi, kuten alkuviikolla.

Tarkennus 7.4. kello 9.56: kuva on otettu Tampereen Kalevasta, kuvatekstissä luki aluksi, että Tampereen keskustasta.

Suosittelemme sinulle