Lähihoitajien ja sairaanhoitajien pako alalta näyttää osittain alkaneen.
Sosiaali- ja terveydenhoitoalaa valvova Valvira on alkuvuoden aikana ratkaissut 30 hakemusta, jotka koskevat ammattioikeuden poistamista (Valvira.fi) ammattilaisen omasta pyynnöstä.
Suurin osa hakemuksista koskee lähihoitajan ammattinimikettä ja sairaanhoitajan ammatinharjoittamisoikeutta.
Lisäksi Valvirassa on vireillä on tällä hetkellä hieman yli 20 hakemusta, jotka koskevat ammattioikeuden poistamista.
Valvirasta kerrotaan, että ammattioikeuden poistohakemusten määrä on huomattava, koska viime vuonna Valvira ratkaisi 46 henkilön hakemusasian oikeuksien tai nimikkeenkäytön poistamiseksi.
– Aikaisemmin tällaisia hakemuksia on ollut vuosittain noin parisenkymmentä, kertoo ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Kirsi Liukkonen Valvirasta sähköpostilla.
Syyt lähihoitajien ja sairaanhoitajien ammattioikeuksien poistoon voivat olla moninaiset. Liukkosen mukaan hakijan ei tarvitse perustella hakemustaan, mutta yleensä hakija ilmoittaa jonkin syyn.
Liukkosen mukaan syinä ovat usein, että henkilö ei enää työskentele alalla, terveydentilassa on muutoksia tai henkilö on siirtynyt eläkkeelle.
Ammatinharjoitus- tai nimikkeenkäyttöoikeuden voi hakea takaisin. Valviran mukaan on todella harvinaista, että hoitaja hakisi oikeutta takaisin, kun on aiemmin hakenut ammattioikeiden poistamista.
Korona ja potilasturvalaki syynä alalta poistumiseen?
Yksi syy alalta poistumiseen voi olla sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema potilasturvalaki, jonka avulla lakossa olevia hoitajia voitaisiin määrätä töihin, jos potilasturvallisuuden katsotaan vaarantuvan liikaa.
Viime perjantaina alkoi 25 000 hoitajan lakko Suomessa. Sosiaali- ja terveyspolitiikan tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta sanoo, että lakkokeskustelussa on keskitytty liikaa esimerkiksi potilasturvallisuuslakiin, eikä varsinaiseen ongelmaan eli hoitajapulaan.
Myös pitkään jatkunut koronapandemia on saattanut saada monet hoitajat vaihtamaan alaa. Hoito- ja hoiva-alan työntekijät ovat olleet puolestaan jo pitkään uupuneita ja tyytymättömiä työoloihinsa.
Voit keskustella aiheesta 9.4. klo 23.00 saakka.
Lue lisää: