Hyppää sisältöön

Työministeri Tuula Haatainen nimittää sovittelulautakunnan kunta-alan työriitoihin perjantaina – keinoa käytetään hyvin hankalissa kiistoissa

Kunta-alan lakot ovat laajenemassa ensi viikolla, mikäli sopua ei löydy maanantaihin mennessä.

Tuula Haatanen kommentoi medialle 5. huhtikuuta.
Työministeri Tuula Haatainen nimittää sovittelulautakunnan kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi. Lakossa on hoitajien lisäksi esimerkiksi opettajia ja päiväkotien työntekijöitä. Tuula Haataine tiistaina hallituksen talousneuvottelussa Helsingin Säätytalossa. Kuva: Silja Viitala / Yle
Ari Hakahuhta,
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) nimittää sovittelulautakunnan kunta-alan lakoille huomenna perjantaina. Haatainen vahvisti asian Ylelle torstaina iltapäivällä.

Sovittelulautakunnan jäsenten nimiä tarkistetaan vielä, ovatko ajatellut ihmiset käytettävissä tehtävään. Lautakunta aloittaisi työnsä mahdollisimman nopeasti, nimitettävän puheenjohtajan harkinnan mukaan.

Sovittelulautakunnan käyttö on harvinaista. Käytännössä lautakunnan nimittäminen tarkoittaa, ettei valtakunnansovittelija näe menestymisen mahdollisuuksia omalle lakonsovittelulleen.

Sovittelulautakunta nimitettiin myös hoitajalakon ratkaisemiseksi vuonna 2007.

Vuokko Piekkala.
Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala esitti työministerille sovittelulautakunnan asettamista. Käytännössä lautakunnan nimittäminen tarkoittaa, ettei valtakunnansovittelija näe menestymisen mahdollisuuksia omalle lakonsovittelulleen. Kuva: Julius Konttinen / Työ- ja elinkeinoministeriöllä

Valtakunnansovittelija esitti sovittelulautakuntaa torstaiaamuna

Aamulla valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala kertoi esittäneensä, että kunta-alan työriitoja ratkomaan asetettaisiin sovittelulautakunta. Päätöksen sovittelulautakunnan asettamisesta tekee työ- ja elinkeinoministeriö.

Valtakunnansovittelija tiedotti aiemmin aamulla virheellisesti, että sovittelulautakunta olisi jo asetettu. Työ- ja elinkeinoministeriöstä kuitenkin kerrotaan STT:lle, että asiasta ei ole tehty vielä päätöstä.

Aiemmassa tiedotteessaan valtakunnansovittelija kertoi, että sovittelulautakunnan puheenjohtajaksi olisi nimetty alivaltiosihteeri Päivi Nerg ja varapuheenjohtajaksi työelämäprofessori Martti Hetemäki. Kyse on kuitenkin vain sovittelijan esityksestä. Mahdollisen lautakunnan kokoonpanosta päättää työ- ja elinkeinoministeriö.

Sovittelulautakunnan asettaminen löytyy vaihtoehtona työriitalaista, mutta se on ollut melko harvinainen keino työkiistojen ratkaisemiseen. Sitä käytetään yleensä erityisen vaikeissa tapauksissa, kun valtakunnansovittelija katsoo, ettei pysty yksin löytämään ratkaisua työriitaan.

Kunta-alan työriidan sovittelun on tarkoitus jatkua tänään valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingissä. Jos kunta-alan uudesta virka- ja työehtosopimuksesta ei synny sopua maanantaihin mennessä, tulee lakkojen piiriin uusia kaupunkeja jo ensi viikolla.

Kunta-alan sopimukset koskevat kaikkiaan yli 400 000:ta palkansaajaa. Niiden piirissä on muun muassa opettajia, lääkäreitä ja sosiaalityöntekijöitä.

Juttuun lisätty tieto, että työministeri nimittää sovittelulautakunnan. Lisäysajankohta torstaina 7.4.2022 kello 17.35.

Lisää aiheesta:

Emeritusprofessori hoitoalan lakosta: potilasturvallisuus on vaarassa, mutta ilman parempia palkkoja se heikkenee tulevaisuudessa entisestään

Potilasturvallisuuslaki uhkaa kaatua hallituksen erimielisyyksiin, Lohi: Toivon, ettei tälläistä lakia tarvita

Näin lakkoilevia hoitajia määrättäisiin suojelutyöhön: kieltäytymisestä uhkasakkoja, lakisääteiset työajat voisi ylittää väliaikaisesti

Suosittelemme sinulle