Mitä jos olisit yhdeksänvuotias ja osaisit liikuttaa esineitä ajatuksesi voimalla?
Norjalaiseen kerrostalolähiöön sijoittuva kauhufantasia The Innocents kertoo lapsista, jotka oppivat supervoimia. Esineiden liikuttamista, ajatusten kuuntelemista, mielenhallintaa. Näitä voimia he kehittävät keskenään kesäloman hiljentämällä pihalla.
Aikuiset ovat töissä, sisätiloissa tai muuten vaan poissa.
Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Eskil Vogt on kahden lapsen isänä huomannut, millainen railo aikuisten ja lasten välillä kulkee. Hän puhuu videoyhteydellä työhuoneeltaan Oslon keskustasta viikkoa ennen The Innocentsin Suomen-ensi-iltaa.
– Välillämme on rako, mikä tarkoittaa, että elämme melkein rinnakkaismaailmoissa. Pisteitä, joissa kohtaamme ja ymmärrämme toisiamme, on hyvin vähän.
Koronapandemia on syventänyt kuilua. Mediassa on uutisoitu nuorten jengiytymisestä ja alaikäisten väkivaltarikoksista. Kun koulut ja nuorisotilat suljettiin, meni monelta nuorelta ainut turvallinen, aikuisten valvoma tila.
Suomessa Koskelan teinisurma lokakuussa 2020 toi näkyville yhteiskunnan turvaverkkoon syödyt reiät. Ylen laajassa selvityksessä kävi ilmi, että rikoksen uhri oli jäänyt vaille tarvittavaa tukea alakoulussa ja myöhemmin lastensuojelun asiakkaana.
Vogt sanoo, että Norjassa on kärsitty samoista ongelmista, vaikka moni pitää öljymaata vauraana lintukotona. Hänen elokuvassaan lapset käyvät aikuisten katseilta piilossa taistelua elämästä ja kuolemasta.
– Norjan kaltaisessa rikkaassa maassakaan et voi keksiä surullista tarinaa, joka ei olisi totta. Niin monia lapsia käytetään hyväksi, he asuvat kauheissa olosuhteissa. Ja lapset hyväksyvät olosuhteensa. He eivät tiedä paremmasta, joten he eivät valita, Vogt sanoo.
– Halusin tehdä elokuvan, joka on aina lasten puolella.
Voiko lapsi olla paha?
Vogt on miettinyt paljon pahuutta. Mitä se tarkoittaa? Missä vaiheessa ihmisen voi sanoa olevan paha?
Yksi The Innocentsin lapsista tekee pahoja asioita. Kiduttaa kissaa, satuttaa läheisiään. Onko se pahuutta?
Vogt kertoo lapsuudenmuiston, jonka pariin hän palasi kirjoittaessaan elokuvaa. Hän oli saanut ilma-aseen, johon käytettiin lyijypanoksia, ja ampui sillä lokkia. Lokki jatkoi lentoaan, mutta Vogt ei saanut lintua mielestään.
– Olin kuullut, että lyijy on myrkyllistä. Sänkyyn mennessäni mietin, kuinka se lintu kuolee hitaasti jossain ja kärsii minun takiani.
Kirjoittaessaan Vogt kuuli tutuiltaan vastaavia kokemuksia siitä, kuinka he olivat lapsena kiusanneet eläimiä tai vaikka sisaruksiaan. Olivatko he kaikki olleet pienenä pahoja? Vai olivatko lapsuuden julmuudet sittenkin olennaisia moraalisen kompassin rakennuspalikoita?
– Emme voi aikuisina vedota siihen, että äiti on sanonut jonkin asian olevan väärin. Meillä täytyy olla omat sisäistetyt arvot. Lapsuudessa on kyse kokeilemisesta, rajojen löytämisestä ja määrittämisestä.
The Innocentsin lapset käyttävät voimiaan hyvään ja pahaan. Tekoja eivät ohjaa suuret maailmanvalloitussuunnitelmat vaan uteliaisuus ja rajojen etsiminen.
Vogt huomauttaa, että kauhuelokuvat ovat maailmankuvaltaan tyypillisesti hyvin katolilaisia. Vastakkain ovat hyvä ja paha, Jumala ja paholainen. Tämä on kerronnan kannalta selkeää ja tehokasta, mutta ei kiinnosta Vogtia. Hän puhuu impulsseista ja tunteista, joista osa on hyväksyttyjä, osa ei.
– Olemme kaikki harmaalla alueella, ja minulle oli tärkeää, että niin ovat elokuvan lapsetkin. Toiset heistä käsittelevät sen paremmin kuin toiset.
Jos The Innocentsissa on jokin opetus, niin se, että aikuisilla on paljon valtaa suhteessa lapsiin. Vogtin perhe muutti hänen lapsuudessaan paljon, ja elokuva alkaa perheen muutosta uudelle paikkakunnalle. Tällaisiin mullistuksiin lapsilla ei ole sananvaltaa.
– He ovat voimattomia, ja se voimattomuuden tunne saa heidät usein tekemään transgressiivisia, rajoja rikkovia asioita. Ja siistejä asioita!
Ruven voi melkein maistaa
Idea The Innocentsiin syntyi, kun Vogt valmisteli Thelmaa (2017) parhaan ystävänsä Joachim Trierin kanssa. Trierin ohjaamassa elokuvassa nuori nainen herää seksuaalisesti ja oppii käyttämään yliluonnollisia kykyjä.
Trier ja Vogt ovat norjalaisen nykyelokuvan kansainvälisesti ehkä tunnetuin työpari. Thelman lisäksi he ovat kirjoittaneet yhdessä Trierin ohjaamat elokuvat Reprise (2006), Oslo, August 31st (2011), Louder Than Bombs (2015) ja The Worst Person in the World (2021).
Vogt sanoo kirjoittavansa elokuvia vain Trierin tai itsensä ohjattavaksi. Koska Trier ei innostunut The Innocentsin ideasta (Vogt arvelee tämän johtuvan siitä, ettei Trierillä ollut tuolloin vielä omia lapsia), päätyi Vogt ohjaamaan itse. Hän on ohjannut aiemmin yhden pitkän elokuvan, sokeasta naisesta kertovan psykologisen trillerin Blind (2014).
Vaikutteita Vogt otti Katsuhiro Otomon kuvittamasta Domu-mangasta, jonka yksi päähenkilö on psyykkisiä kykyjä omaava pieni tyttö. Tärkeitä esikuvia olivat myös elokuvat Mehiläispesän henki (1973) ja Ponette (1996).
Molemmat keskittyvät lapsen kokemukseen, kun taas useimmissa kauhuelokuvissa näkökulma on aikuisen – silloinkin, kun keskiössä on "kirottu lapsi".
Vogt halusi tehdä intiimin, tuntuvan elokuvan, ja yksi keino tähän on runsas lähikuvien käyttö. Kun yhdeksänvuotias Ida (Rakel Lenora Fløttum) raapii haavasta rupea ja laittaa sen suuhunsa, aktivoi se katsojan tunto- ja makumuistia. Aika moni meistä on tehnyt joskus samaa.
– Kun näen jonkun pään räjähtävän, se on enemmän hauskaa kuin pelottavaa. Mutta jos katson kuinka joku lyö vasaralla sormeen, tunnen sen koko kehossani. Se on kiinnostavampaa.
Perinteistä kauhua The Innocents ei ole, lähtien siitä, että se tapahtuu pääosin päivänvalossa. Käytännön syy: pohjoismaissa lapset menevät kesällä nukkumaan ennen auringonlaskua.
Tunne siitä, että jokin on pielessä, täytyi luoda muulla kuin pimeillä käytävillä ja säikyttelyllä. Iso rooli oli suomalaissäveltäjä Pessi Levannolla, joka tuli mukaan The Innocentsin suomalaisen osatuottajan Bufon kautta.
– Otimme musiikista osia, hidastimme ne ja miksasimme ne osaksi äänimaisemaa. Et oikeastaan kuule, että taustalla on musiikkia, mutta aistit jonkin tuonpuoleisen läsnäolon.
Oscar-ilta jäi mieleen
Vogt sanoo, että hän on haastateltavana ihan eri ihminen kuin kirjoittaessaan tai ohjatessaan. Yhtäkkiä hänen täytyy osata vastata jokaiseen kysymykseen, selittää tekemiään ratkaisuja.
Harjoitusta on selvästi ollut: 47-vuotias Vogt on poikkeuksellisen hyvä sanoittamaan ajatuksiaan. Hänen puheensa polveilee luontevasti Ryhmä-X:stä Sigmund Freudiin, Akirasta Marvel-elokuviin.
Työn sijasta Vogt onkin käyttänyt viimeisen vuoden siitä puhumiseen.
Otamme valokuvia tähän haastatteluun, ja norjalainen harmittelee, ettei aika riitä kirjoittamiseen. Hän on tullut Helsinkiin promotoimaan elokuvaansa, ja pian edessä on reissu New Yorkiin Yhdysvaltain-ensi-illan yhteyteen.
Istanbuliinkin piti välissä mennä, mutta sen Vogt perui ehtiäkseen viettää aikaa perheensä kanssa.
The Innocentsin lisäksi Vogt on markkinoinut The Worst Person in the Worldia, jota Vogt sanoo ensimmäiseksi hitikseen Norjassa. Draamakomedia sai kaksi Oscar-ehdokkuutta, joista toinen tuli Vogtille ja Trierille käsikirjoituksesta.
Voittoa ei tullut, mutta gaalaa edeltänyt Oscar-kiertue oli ikimuistoinen. Vogt tutustui kansainvälisiin huippuelokuvantekijöihin Jane Campionista (The Power of the Dog) Denis Villeneuveen (Dyyni) ja Paul Thomas Andersoniin (Licorice Pizza). Jälkimmäinen on kehunut norjalaiselokuvaa maailman parhaaksi.
– Vaikka olemme erillisistä ekosysteemeistä ja he ovat paljon minua tunnetumpia, ovat he silti kiinnostuneita minusta. He ovat nähneet elokuvan ja haluavat jutella.
Itse Oscar-ilta jäi mieleen myös aivan vääristä syistä, kun Will Smith marssi lavalle ja mottasi Chris Rockia. Vogt seurasi tapahtumia läheltä lavaa ja luuli muiden tavoin aluksi, että välikohtaus oli näytelty.
Kun Smithin huutelusta kävi selväksi, että tapahtunut oli totta, tunnelma muuttui salissa Vogtin mukaan hyvin kiusaantuneeksi. Häntä harmittaa, että välikohtaus varjosti kaikkia niitä hienoja elokuvia, joita Oscareissa yritettiin juhlistaa.
– Se ei ollut kunniakas hetki Oscar-historiassa. Mutta tavallaan oli… kiinnostavaa olla siellä.
Voit keskustella aiheesta 11.4. kello 23:een saakka.