Hyppää sisältöön

Alkoholittomien juomien suosio jatkaa kasvuaan – juhlajuoma syntyy Tervolassa pyhästä yrtistä ja pakkasenpuremista karpaloista

Tervolan Louella yrittäjänä toimiva Ritva Korpihilla nauttii, kun saa kehitellä uusia tuotteita.

Nainen seisoo pöydän äärellä.
Uusien tuotantotilojen lisäksi Korpihillassa on tapahtunut muitakin muutoksia. – Sain päähänpiston, että mitäpä jos kokeilisin uudisnimeä. Nyt olen Ritva Korpihilla, entinen Kokko. Kuva: Laura Valta / Yle
Katja Kärki,
Laura Valta
Avaa Yle-sovelluksessa

Laatikoittain vaaleanpunaisia pulloja on valmiina kuljetukseen Korpihillan tuotantotiloissa Tervolan Louella. Pulloissa on kuohujuomaa, joka Alko on tilannut 90-vuotisjuhlansa kunniaksi.

Yrittäjä Ritva Korpihilla on ylpeä tuotteestaan.

– Juomassa on häivähdys vaaleanpunaista, ja olen saanut laittaa siihen mukaan Lapin pyhiä yrttejä kuten maarianheinää. Mukana on myös minulle lapsuudesta rakas karpalo.

Suosion taustalla terveyden megatrendi

543210-niminen tuote on saanut nimensä Alkon avajaispäivästä. Ensimmäiset Alkon myymälät avautuivat 5.4.1932 klo 10, kun kieltolaki päättyi.

Korpihillan kuohujuoma on vegaaninen ja alkoholiton.

– Alkoholittomien juomien suosio on nousussa, sanoo Korpihilla.

Alkon tuoteryhmäpäällikkö Kasper Kukkosen mukaan alkoholittomien tuotteiden myynti on kasvanut lähes joka vuosi.

– Viime vuoden myyntitilastoissa kasvua on 17 prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen nähden, ja sitä edellisenä vuonna saman verran. Alkoholittomien tuotteiden myyntiosuus on jo isompi kuin siiderien.

Tällä hetkellä Alkon valikoimassa on 284 alkoholitonta tuotetta. Myydyimpiä alkoholittomia tuotteita ovat alkoholittomat kuohuviinit ja oluet.

– Alkoholittomat tuotteet otettiin laajemmin valikoimaan vuonna 2014, koska asiakkaat pyysivät niitä, Kukkonen kertoo.

Suosion taustalla on terveyden megatrendi.

– Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Enää pitkään aikaan ei ole ollut niin, että vain absolutistit ja raskaana olevat nauttisivat alkoholittomia juomia.

– Lisäksi alkoholittomien tuotteiden tekninen laatu on parantunut niin paljon, että juomia löytyy joka makuun.

Uudet tilat antavat paremmat mahdollisuudet

Korpihillan tuotantotiloja Tervolan Louella ryhdyttiin remontoimaan jo kaksi vuotta sitten.

– Tuotannon aloittaminen viivästyi koronan vuoksi. Viime syksynä pääsimme aloittamaan tuotannon, kertoo Korpihilla.

Yli 20 vuotta toimineen yrityksen koti on Posiolla Tolvan kylässä, jossa on Korpihillan kahvila ja kartano. Sen pienessä keittiössä on tuotettu kuohuvaa, artesaaniherkkuja ja marmeladeja minkä tilat ovat antaneet myöten.

– Pienten tilojen takia emme voineet tuottaa niin paljon kuin jälleenmyyjät olisivat halunneet. Isommat tilat antavat paremmat mahdollisuudet tuotantoon.

Kehitystyö tuo voimaa ja nautintoa

Korpihilla nauttii uusien tuotteiden kehittelystä. Alkon juhlajuoman kehittely vei pitkään, mutta lopputulos on yrittäjän mieleen.

Korpihilla saa voimia kuvittelemisesta.

– Yöt ovat parasta aikaa. Silloin piirtelen ja suunnittelen, että mitä kaikkea voisin tehdä. Jos tekisin vaan yhtä ja samaa rutiinia, niin varmaan tukahtuisin ja kuihtuisin pois.

Suosittelemme