Hyppää sisältöön
Sanna Marin pääministerin kyselytunnilla.
Pääministerin haastattelutunti toteutettiin korona-ajan etäjärjestelyiden jälkeen taas Kesärannassa. Kuva: Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia

Pääministeri Marin: Natoa vastaavaa puolustusliittoa ei ole, kuuntele haastattelutunti Areenasta

Suomen Nato-harkinta etenee ensi viikolla, kun hallitus antaa eduskunnalle selonteon. Myöhemmin voidaan Marinin mukaan antaa vielä toinen.

Anniina Luotonen
  • Pääministeri Sanna Marin (sd.) oli toimittajien haastateltavana Pääministerin haastattelutunnilla Yle Radio Suomessa.
  • Marin toivoi pikaista ratkaisua hoitajien työehtokiistaan. Hän ei suoraan ottanut kantaa siihen, koska hallituksen kärsivällisyys loppuu.
  • Pääministeri toivoi avointa keskustelua Natosta, eikä moiti SDP:n kansanedustajan Erkki Tuomiojan kommentteja sotahysteriasta.
  • Suomessa käytävän Nato-harkinnan eteneminen kirkastui. Hallitus antaa eduskunnalle ensi viikolla selonteon turvallisuusratkaisuista ja myöhemmin ehkä toisen yhdessä presidentin kanssa.
  • Haastattelemassa olivat päätoimittaja Markku Mantila (Ilkka-Pohjalainen), politiikan toimittajat Antonia Berg (MTV uutiset) ja Suvi Hautanen (Ilta-Sanomat). Haastattelutunnin veti Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta.
  • Lähetys on kuunneltavissa Yle Areenassa.
  • Seurasimme haastattelutunnin keskeisen annin myös tähän juttuun.

Marin: Lopuistakin koronarajoituksista luovutaan

Haastattelutunti päättyy kysymykseen koronarajoituksista, sillä Suomen rajoilla kysytään tulijoilta yhä koronatodistuksia.

Marin arvioi, että lopuistakin rajoituksista tullaan luopumaan.

Tautitapauksia on edelleen paljon, mutta Marin epäilee, että suomalaiset eivät enää hyväksyisi laajoja rajoituksia.

Testausta ei pidä Marinin mukaan kuitenkaan ajaa alas, jotta Suomessakin pysytään kärryillä uusista virusmuunnoksista.

Anniina Luotonen

Suomi voisi irtautua venäläisestä maakaasusta nopeastikin

Suomella olisi valmius irtautua Venäjän maakaasusta ja öljystä hyvinkin pian, Marin sanoo.

– Puhumme ennemminkin viikoista tai kuukausista kuin vuosista Suomen osalta, Marin sanoo.

Muiden maiden tilanne Euroopan unionissa on hänen mukaansa vaikeampi.

– Tämä irtikytkentä on tehtävä hyvin pikaisesti, mutta todennäköisesti monien muiden maiden osalta tämä irtikytkentä ei ole niin nopea kuin Suomen osalta. Nyt meidän pitää sen vuoksi katsoa myös yhteisiä eurooppalaisia ratkaisuja.

Kyse ei olisi Marinin mukaan yhteisestä rahoituksesta, vaan sen pohtimisesta, miten esimerkiksi Saksaa autettaisiin löytämään vaihtoehtoista energiaa.

Anniina Luotonen

"Palvelunestohyökkäys ja ilmatilaloukkaus tuskin sattumaa"

Samana päivänä kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puhui eduskunnalle, kohdistui ulkoministeriön ja puolustusministeriön verkkosivuille palvelunestohyökkäys ja venäläiskone loukkasi Suomen ilmatilaa.

Pääministeri Marinin mukaan näiden ajoitus on tuskin sattumaa.

Venäjän kaikenlaiseen toimintaan pitää hänen mukaansa varautua.

Anniina Luotonen

Miten Suomen päätöksenteko Natosta etenee?

Hallitus on antamassa eduskunnalle ensi viikolla selonteon Ukrainan sodan vaikutuksista ja Suomen vaihtoehdoista parantaa turvallisuuttaan.

Marin kertoo, että selonteon käsittelyn yhteydessä muodostunee konsensus turvallisuuspoliittisista valinnoista.

Tämän kannan pohjalta valtioneuvosto yhdessä presidentin kanssa voisi Marinin mukaan antaa tiedonannon tai toisen selonteon eduskunnalle mahdollisesta Nato-jäsenyyden hakemisesta.

Tässä tilanteessa eduskunta voisi äänestää Nato-hakemuksesta, jos eriäviä kantoja ilmenee.

Marinilta kysytään myös siitä, ovatko Naton suurvallat tarjonneet Suomelle apuaan Nato-prosessin ajaksi Venäjän aggression varalta. Tähän hän ei ota kantaa.

Suomi kartoittaa hänen mukaansa Nato-maiden suhtautumista Suomen mahdolliseen hakemukseen. Hän ei kuitenkaan avaa, kuinka moni 30:stä maasta olisi valmis hakemuksen hyväksymään.

– Suomi ja Ruotsi täyttäisivät varmasti jäsenyyden ehdot, Marin sanoo.

Hän toteaa, että Natoa vastaavaa puolustusliittoa, jolla on keskinäiset turvatakuut, ei ole.

Anniina Luotonen

Marin: Kansanedustajilla oikeus käydä avointa keskustelua Natosta

Pääministeri Marin sanoo, että hän ei lähde tuomariksi kansanedustajien puheille Natosta.

Marinilta kysyttiin, mitä mieltä hän on SDP:n kansanedustajan Erkki Tuomiojan julkisuuteen kertomasta, että Ruotsista olisi ehdotettu keskinäistä puolustusyhteistyön tiivistämistä vaihtoehdoksi Natolle. Marinin mukaan yhteistyö eri kumppanien kanssa ei sulje toisiaan pois.

Tuomioja sanoi Hufvudstadsbladetin haastattelussa myös, että varsinkin iltapäivälehtien lietsoma sotahysteria vaikeuttaa vaihtoehtojen tasapainoista punnintaa.

Marin toivoo, että keskustelu voisi olla avointa.

Olennaista on huomata, että jos nyt ei ole mahdollista käydä avointa keskustelua, se tulee kummittelemaan myöhemmin, Marin sanoo.

Anniina Luotonen

Potilasturvallisuuslain edistäminen olisi "vastenmielinen asia"

Pääministeri Sanna Marin ei ota kantaa sopivaan palkankorotusten tasoon kunta-alan työehtoriidassa.

Työehtoriitaa sovittelevassa sovittelulautakunnassa on hänen mukaansa kokeneita ihmisiä ja hän luottaa heidän kykyynsä löytää ratkaisuja.

– Minulla on kärsivällisyyttä, mutta tiedämme, että lakon pitkittyessä tilanne muodostuu ongelmalliseksi, Marin sanoo ja viittaa hoitojonoihin.

Potilasturvallisuuslain, joka puuttuisi lakko-oikeuteen, antaminen eduskunnalle olisi Marinin mukaan vastenmielinen asia koko hallitukselle.

Marin: Tervehtisin ilolla keskitetympiä palkkaratkaisuja

Periaatteellisempaan kysymykseen neuvottelujärjestelmästä Marin sanoo, että tervehtisi ilolla sitä, jos työehdoista palattaisiin neuvottelemaan keskitetymmin. Tätä mieltä hän sanoo olevansa varsinkin sosiaalidemokraattina.

Työnantajapuolen suunta on kuitenkin ollut toinen.

Keskitetymmissä ratkaisuissa myös hallitus voisi miettiä omaa vastaantuloaan esimerkiksi verotuksen keinoin, Marin sanoo.

Anniina Luotonen

Haastattelutunti alkaa kysymyksellä kunta-alan työehtoriidasta.

Kuinka kauan hallitus voi katsella sivusta?

Pääministeri Sanna Marin peräänkuuluttaa vakautta varsinkin tässä turvallisuustilanteessa.

– Toivon mukaan ratkaisuja saadaan mahdollisimman pikaisesti, Marin sanoo.

Suosittelemme sinulle