Hyppää sisältöön

63-vuotiasta naista epäillään 95-vuotiaan naisen taposta Helsingissä

Esitutkinta on vasta aloitettu, joten poliisi on vielä niukkasanainen tapahtumien kulusta.

Valkoinen poliisiauto Imatran poliisiaseman pihalla.
Poliisi sai tiedon tapauksesta viime viikon torstaina ja epäilee, että henkirikos olisi tehty edeltävällä viikolla. Kuva: Juulia Tillaeus / Yle
Saija Nironen
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi epäilee 63-vuotiaan naisen tappaneen 95-vuotiaan naisen Helsingin Herttoniemessä tiistaina 29. maaliskuuta.

Poliisi sai tiedon tapauksesta viime viikon torstaina ja epäilee, että henkirikos olisi tehty edeltävällä viikolla. Poliisin mukaan epäilty rikos tapahtui yksityisasunnossa ja naiset tunsivat toisensa entuudestaan.

Poliisi on tapauksesta vielä niukkasanainen.

– Esitutkinta on vasta aloitettu, joten emme voi toistaiseksi tiedottaa tapauksesta enempää. Tapahtumien kulku on poliisin selvityksessä, rikoskomisario Crista Granroth toteaa poliisin tiedotteessa.

Granrothin mukaan yksityiskohtien tiedottaminen voisi vaarantaa tutkinnan. Käräjäoikeus vangitsi epäillyn lauantaina.

Suosittelemme