Hyppää sisältöön

Alkon myynti putosi maaliskuussa kuoppaan, kun ravintolarajoitukset purettiin, pääsiäisenä myynti kasvaa taas 50 prosenttia

Alkon tuotteita myytiin maaliskuussa Etelä-Savossa 19 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkä pääsiäisviikonloppu tietää myymälöissä pitkiä jonoja.

Votkapulloja Alkon hyllyssä.
Kiirastorstaista ennakoidaan pääsiäisviikon vilkkainta päivää Alkossa. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Tuukka Lukinmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronarajoitusten purkaminen kevään mittaan on näkynyt selvästi Alkon myyntiluluvuissa. Alkon myynti Etelä-Savossa väheni maaliskuussa peräti 19 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Esimerkiksi viinien myynti väheni melkein 24 prosenttia, väkevien 13 prosenttia ja panimotuotteiden 11 prosenttia. alkoholittomien tuotteiden menekki vähenneystä oli 31 prosenttia. Tilanne oli pitkälti samanlainen koko Suomessa.

Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen arvioi, että tärkein selittävä tekijä on koronarajoitusten purkaminen maaliskuun alussa ja se, että alkoholia voi taas nauttia vapaasti ravintoloissa.

Lisäksi pääsiäinen oli viime vuonna maaliskuussa ja tänä vuonna vasta huhtikuussa, ja sen aiheuttama kulutuksen kasvu kirjautuu siis vasta huhtikuun tilastoihin.

Alkossa pääsiäisviikon litramyynti on noin 50 prosenttia suurempi kuin normaalina asiointiviikkona. Punaviini on pääsiäisen suosikki ja sen myynti lähes kaksinkertaistuu. Asiakasmäärät kasvavat reilut 20 prosenttia.

– Ennustamme kiirastorstain olevan myymälöissämme pääsiäisviikon vilkkain päivää. Ruuhkien välttämiseksi suosittelemme asiakkaitamme asioimaan ennakkoon, Pennanen sanoo tiedotteessa.

Suosittelemme sinulle