Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon suurin juhla ja parin koronavuoden jälkeen sitä on päästy viettämään nyt aikalailla normaalein menoin. Suomen ortodoksisen kirkon kirkkopalvelujen koordinaattori Sirpa Okulov arvelee, että kävijöitä on rajoitusten purkamisen myötä enemmän.
– Mutta vielä pandemia rajoittaa sen verran, että vanhemmat ihmiset eivät tule kaikkiin tilaisuuksiin.
Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu eri lähteiden mukaan noin 250–350 miljoonaa ihmistä. Suomessa jäseniä on reilut 57 tuhatta.
Okulov muistuttaa, että pääsiäinen on koko kristillisen maailman isoin juhla, vaikka Suomessa eletäänkin kuplassa, jossa joulu on ykkönen. Pääsiäinen on tärkeä myös luterilaisille ja katolilaisille, mutta yleensä pyhään liitetään juuri ortodoksit.
– Me olemme tavallaan "brändänneet" pääsiäinen. Siihen valmistaudutaan oikein olan takaa. Tämä on vuoden kiireisintä aikaa.
Juhlaan valmistaudutaan 40 päivää kestävällä suurella paastolla, joka päättyy Lasaruksen lauantaihin ja sitä seuraavaan Palmusunnuntaihin. Tästä alkaa pääsiäisviikko – jota ortodoksit kutsuvat suureksi viikoksi – jonka aikana käydään läpi Kristuksen maanpäällisen elämän viimeisiä hetkiä.
Joka päivälle on oma teemansa. Suurena perjantaina Kristus haetaan ristiltä ja viedään hautaan. Sunnuntain vastaisena yönä todistetaan Kristuksen ylösnousemusta suuressa pääsiäisyön palveluksessa. Sen jälkeenkin pääsiäinen jatkuu, aina toukokuun lopulle sijoittuvaan helatorstain aattoon saakka.
Draamallisuus ja kokemuksellisuus vetoavat ortodoksisuudessa moniin.
Tekeminen opettaa
Okulov työskentelee kirkossa muun muassa kasvatus- ja koulutusasioiden parissa. Hän näkee ortodoksien traditioissa paljon pedagogisia etuja.
– Kirkossa ollaan aika viisaasti ajateltu, että ihmiset eivät pelkästään kuulon kautta opi asioita, vaan tässä käydään suuri draama läpi.
Draamaa käsitellään tekemällä ja kokemalla. Paastossa seurakuntalaisia koetellaan, jumalanpalveluksissa osoitetaan nöyryyttä kumartamalla maahan asti. Helsingissä suurena torstaina piispa pesee papiston jalat aivan kuten Kristus pesi opetuslapsien jalat.
Okulov muistuttaa, että vaikka dramatisointi on moderni työkalu, ovat traditiot vanhoja. Niitä toistamalla seurakuntalainen voi kytkeä itsensä vuosituhantisiin perinteisiin.
– Se on samanlaista kuin aina ennenkin, mutta kun se on vain kerran vuodessa, niin siihen ei kerkeä kyllästymään.
Monet ortodoksien palveluksista vetoavat enemmän tunteisiin kuin älyyn, Okulov huomauttaa. Älyllisesti on vaikea arvioida, onko ylösnousemus oikeasti mahdollista, mutta tunnetasolla sen voi hyväksyä. Mysteeri ja sen hyväksyminen ovat tärkeitä asioita.
Uskontotieteilijä Helena Kupari on tutkinut ortodoksiseen kirkkoon liittyneitä kulttuurialan ihmisiä. Heistä useimmilla on jonkinlainen kristillinen identiteetti, ja melkein kaikki olivat aiemmin olleet luterilaisen kirkon jäseniä.
Ortodoksisuudessa vetoavat Kuparin haastattelemien ihmisten keskuudessa jumalanpalveluselämän monipuolisuus ja rikkaus, rituaalisuus, pysyvyys ja myönteinen ihmiskäsitys.
– Ortodoksinen ihmiskäsitys koetaan positiiviseksi, kasvuun ja kehitykseen kannustavaksi. Se mahdollistaa pyrkimyksen jumalan läheisyyteen.
Trendiuskonto?
Helena Kupari sanoo, että suomalainen yhteiskunta on entistä moniarvoisempi. Uskonnollisia ja hengellisiä vaihtoehtoja on enemmän, ja niille on tilaa julkisessa keskustelussa. Uskonto, jota pitkään pidettiin yksityisenä asiana, on julkisempi ja näkyvämpi.
Mediassa omasta suhteestaan Jumalaan ja ortodoksiseen kirkkoon ovat puhuneet muun muassa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, näyttelijä-muusikko Samuli Edelmann ja toimittaja-kirjoittaja Taina West.
Iso trendi ei ole kuitenkaan muuttunut: ihmisten sitoutuminen kirkkoihin on vähäisempää kuin koskaan, ja kirkoista erotaan enemmän kuin koskaan aiemmin.
Ortodoksinen kirkko ei ole muutokselle immuuni. Kupari muistuttaa, että se on perinteinen hierarkinen instituutio, joka edellyttää sitoutumista ja eksklusiivisuutta. Nämä ovat asioita, jotka eivät monia tänä päivänä houkuta.
– Monet hakevat joustavampaa, löyhempää, omaehtoisempaa ja tilapäisempää ratkaisua omalle hengellisyyden kaipuulleen.
Pienen notkahduksen eroamisiin näyttää tuoneen koronapandemia.
– Ihmiset, jotka ovat ajautuneet aika kauas kirkosta ja pohtineet kirkon jättämistä, ovat saattaneet ottaa aikalisän tai harkita jopa uudestaan, mitä kirkko merkitsee ja antaa heidän elämiinsä, Kupari arvioi.
"Ihan hirveästi äksöniä"
Siinä missä evankelis-luterilainen kirkko keskittyy vahvasti Pitkäperjantaihin ja Kristuksen kuolemaan, on ortodoksien pääsiäisen keskiössä enemmän ylösnousemus ja sen tuottama riemu.
Sirpa Okulovin lempihetki on pääsiäisyön palvelus. Puolenyön aikaan alkava liturgia kestää kolme ja puoli tuntia. Ensin voi väsyttää, mutta palveluksen edetessä Okulov sanoo aina virkistyvänsä. Tilaisuudessa on "ihan hirveästi äksöniä", ja tunnelma yöllä, kun ovet aukeavat ja seurakunta julistaa pääsiäisen iloa, on ainutlaatuinen.
– Ihmiset ovat hyvällä tuulella, ilmassa on naurun tyrskettä, kun kaikkea hauskaa tapahtuu, Okulov kuvailee.
– Papit huutelevat kaikilla maailman kielillä, että "Kristus nousi kuolleista". On aina hauska katsoa, että osaako porukka vastata, että "totisesti nousi", niillä kielillä.
Helena Kupari sanoo, että moniin vetoaa ortodoksisen kirkon laajempi tunnerepertuaari. Katumuksen ja synkkyyden lisäksi on myös iloa ja riemua.
– Eräskin haastattelemani sanoi, että hän on "enemmän tällainen Pitkäperjantain mies", ja hänelle se iloitseminen on vaatinut vähän opettelua. Että näinkin voi oikeasti kirkossa olla.
Voit keskustella aiheesta 18.4. kello 23:een saakka.
Lue lisää:
Ortodoksikirkon voimavarat ovat perinteissä, sakramenteissa ja erilaisuudessa