Hyppää sisältöön

Norjalaisen pikkukaupungin joukkueesta on tullut José Mourinholle painajainen – AS Romaa nöyryyttänyt Bodø/Glimt on lähellä sensaatiota

AS Roma on selkä seinää vasten Konferenssiliigan puolivälierissä. Pohjois-Norjan pienestä kaupungista ponnistava Bodø/Glimt on päässyt kolmessa pelissä valmentajalegenda Jose Mourinhon ihon alle.

-
Ola Solbakken (keskellä) tuuletti marraskuussa maalia Stadio Olimpicolla AS Romaa vastaan. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
Samu Saatsi
Avaa Yle-sovelluksessa

Jalkapallon Konferenssiliigan puolivälierävaiheen viimeiset kamppailut käydään torstaina. Kilpailu, johon Veikkausliigassa pelaava HJK osallistui viime syksyllä, on jatkopeleihin edetessään antanut siltä toivottuja yllätyksiä.

Kilpailun ehdottomasti suurimmaksi yllättäjäksi on kivunnut hallitseva Norjan mestari FK Bodø/Glimt. "Bodøn salama" on aiheuttanut Euroopassa nimiyhdistelmänsä vaikeuden lisäksi painajaisia suuremmille seuroille pelaamisellaan. Norjalaisjoukkue ei ole hävinnyt koko Konferenssiliigan matkallaan otteluakaan, kun mukaan luetaan vielä sen pelaamat kilpailun karsintaottelut.

Erityinen piikki lihassa joukkue on valmentajalegenda José Mourinholle ja hänen valmentamalleen italialaisjätti AS Romalle. Bodø/Glimt on pelannut roomalaisia vastaan kolme kertaa, eikä ole hävinnyt suurseuralle kertaakaan. Sen sijaan päälle 52 000 asukkaan pikkukaupungin joukkue on nöyryyttänyt Romaa voittamalla sen kahdesti.

Toinen voitoista tuli lokakuussa alkulohkon kotiottelussa, mistä kehkeytyi yksi kaikkien aikojen nöyryytyksistä AS Roman historiassa. Glimt pieksi sinisissä vieraspaidoissa tuskailleen Rooman punakeltaiset lukemin 6–1. Tappio oli italialaisseuralle yksi kaikkien aikojen suurimmista Euroopan cup-kilpailuissa.

Nyt Glimt hakee ihmettä Italian pääkaupungin ärsytettyä ylpeyttä vastaan puolivälierissä. Ensimmäinen osaottelu napapiirillä oli jo puolet sitä, sillä norjalaiset nappasivat kotikentällään 8 300 silmäparin edessä 2–1-voiton.

Voitolle tuli kuitenkin oma hintansa. Norjalaisjoukkueen päävalmentaja Kjetil Knutsen sai maanantaina Uefalta alustavan pelikiellon toiseen osaotteluun, kuten myös AS Roman maalivahtivalmentaja Nuno Santos. Kaksikko otti yhteen ottelun jälkeen pelaajakäytävällä ja tilanne äityi käsikähmäksi.

Molemmat seurat syyttävät toisiaan tilanteen aiheuttamisesta. Tulikuuma ottelupari käy entistäkin kuumempana, eikä edes Roman Bodøssa saama lumipallosade viilentänyt tilannetta. Ennen ottelua Mourinhoa heitettiin lumipallolla, ottelun jälkeen englantilaishyökkääjä Tammy Abrahamiin kopsahti katsomosta lentänyt pallo.

Bodo/Glimtin pelaajia Konferenssiliigan puolivälierässä AS Romaa vastaan 7.4.2022.
Bodø/Glimt on voittanut AS Roman tällä kaudella kahdesti Norjassa ja pelannut kerran tasan vieraskentällä. Ensimmäinen ottelu päättyi Glimtin 6–1 voittoon. Kuva: UEFA / Getty Images

"Ette kelpaisi pelaamaan edes täällä Norjassa"

Mourinhon ja Roman turhautuminen norjalaisiin alkoi jo lokakuun murskatappiosta.

Nöyryytys oli kaikista kovin Mourinholle, jolle tappio oli suurin hänen urallaan. Portugalilaisvalmentaja otti ensimmäisen ottelun jälkeen osittain syyt niskoilleen perustellen olleensa vastuussa valitusta joukkueesta. Samalla hän kuitenkin heitti pelaajiaan bussin alle, sanoen ykkös- ja kakkosmiehistönsä välisen taitotasoeron olevan "suuri".

– Heillä oli enemmän laatua kuin meillä. Heidän ykkösjoukkueensa on paljon parempi kuin meidän kakkosjoukkueemme, joten tämä on minun virheeni. Halusin antaa pelaajille lepoaikaa Juventus- ja Napoli-otteluiden välillä, Mourinho totesi.

Pukukopissa Serie A:n parhaiten palkattu luotsi oli italialaisen Corriere dello Sportin mukaan puolestaan haukkunut pelaajansa sanoen, ettei osa pelaajista "kelpaisi pelaamaan edes täällä Norjassa, saati Serie B:ssä".

Marraskuussa tullut seuraava kamppailu Glimtiä vastaan ei sujunut merkittävästi paremmin. Norjalaiset veivät tällä kertaa pisteen mukanaan Stadio Olimpicolta tasapelillä 2–2, vaikka portugalilaisluotsi sai kentälle parhaimmistonsa.

Kolmas kertakaan ei sanonut lopulta mitään positiivista, kun ensimmäinen puolivälierien osaottelu päättyi tappioon ja Mourinhon valmennusosaston jäsenen käymään käsikähmään. Vaikka AS Roma on parantanut kauden aikana pelaamistaan rutkasti syksystä, ei se kantanut tarpeeksi Pohjois-Norjassa.

Roma-luotsi kuitenkin otti käyttöön tutut mediapelikeinonsa myöhemmin. Roma joutui kahden viikon sisään jo toiseen valmennusryhmän aiheuttamaan skandaaliin, kun Mourinhon apuvalmentaja Salvatore Foti pilkkasi Salernitanan penkkiä Serie A -ottelussa. Salernitanan valmentaja Davide Nicola pyrki ryntäämään Fotin kimppuun, jolloin Mourinho riensi väliin.

-
Jose Mourinho (toinen vasemmalta) joutui pidättelemään Salernitarnan valmentajaa Davide Nicolaa Serie A -ottelussa. Mourinhon apuvalmentaja Salvatore Foti oli hetkeä aiemmin haastanut Salernitarnan vaihtopenkin kanssa riitaa. Kuva: IMAGO/sportphoto24/ All Over Press

Ottelun jälkeen hän pahoitteli tapahtunutta, mutta käytti samalla tilanteen hyödyksi pilkatakseen Glimtiä ja sen päävalmentaja Knutsenia.

– Minä kerron teille totuuden, toisin kuin tietyt seurat tai jotkut poliisit, hän aloitti viitaten heti norjalaisiin.

– Joku penkiltäni huusi Salernitanan penkille, että he pääsevät takaisin Serie B:hen. Pahoittelin heille tämän henkilön käytöstä. Me olemme sivistyneitä, jätämme asiat kentälle. Meidän joukkueestamme kukaan ei odota kolmea varttia, että pääsee lyömään jotakuta, Mourinho jatkoi sivaltamistaan.

Konferenssiliiga toi pelaajasiirtopotin

Glimtin päävalmentaja Knutsen on ollut myös turhautunut Uefan päätöksestä. Hän kuvaili Bodøn paikallislehdelle Avisa Nordlandille, että seura ja hän ovat yllättyneitä pelikieltopäätöksestä. Glimt teki päätöksestä valituksen, joka ei mennyt läpi.

Mourinho ei saanut häneltä sympatiaa.

– Hänen arvonsa ja tapansa valmentaa ovat niin kaukana kaikesta, mitä minä arvostan. On todella suuri pettymys nähdä tuollaista käytöstä suurelta managerilta, joka on ollut huipulla niin kauan, Knutsen sanoi.

Bodo/Glimtin päävalmentaja Kjetil Knutsen.
Päävalmentaja Kjetil Knutsen on saanut alustavasti kiellon osallistua Glimtin toiseen osaotteluun Roomassa. Kuva: UEFA / Getty Images

Knutsen on ollut suuri syy siihen, miksi Bodø/Glimt haastaa nyt Euroopan huippujoukkueita. 53-vuotias norjalainen on luonut pelaajistaan joukkueen, jonka korkea prässi, armottoman kova tempo ja hyökkäyspeli aiheuttavat kaikille vaikeuksia. Muun muassa Norwich City oli syksyllä hänen perässään, mutta palkkasi lopulta managerikseen Dean Smithin.

Omat vaikeutensa Glimtille on aiheuttanut kansainvälinen siirtoikkuna. Konferenssiliigassa erinomaisesti pelanneet Patrik Berg (nyt RC Lens), Erik Botheim (Krasnodar), Fredrik Andre Bjørkan (Hertha Berlin) ja Marius Lode (Schalke 04) olivat tammikuun siirtoikkunassa kovaa kauppatavaraa näyttöjensä perusteella.

Norjalaisille Konferenssiliiga on ollut tärkeä kilpailu, jossa seura on pystynyt näyttämään kilpailukykynsä ja antamaan pelaajilleen suuremman areenan esiintyä. Siirtosummat ovat tuoneet rahaa (Botheimin siirtosumma 5 miljoonaa euroa, Bergin 4,5 milj.) toiminnan kehittämiseen entisestään.

Nelikon siirtyminen jätti Knutsenille ison aukon paikattavaksi. Siitä huolimatta norjalaiset kykenivät nappaamaan arvokkaan voiton avausosaottelusta Romaa vastaan, vaikka sillä oli onneakin matkassa. Joukkueen tämän hetken tärkeimmät syömähampaat Ulrik Salnes ja Ola Solbakken ovat Knutsenin luottomiehiä.

Bodø/Glimt on vienyt jo monien eurooppalaisten sydämen odottamatta viihdyttävällä jalkapallollaan ja yllätyksillään. Torstaina pohjoisen pienen suurseuran edustajilla on mahdollisuus napata ikuinen niskalenkki Jose Mourinhosta ja aiheuttaa AS Romalle pitkään kestävät painajaiset. Otteluparin voittaminen Rooman Stadio Olimpicolla on iso tehtävä, mutta jalkapallon "pieni gallialainen kylä" on osoittanut olevansa valmis aiheuttamaan roomalaisille päänsärkyä.

Konferenssiliigan puolivälierien toiset osaottelut pelataan torstaina. AS Roman ja FK Bodø/Glimtin välisen parin voittaja kohtaa PSV Eindhoven – Leicester City -parin voittajan välierävaiheessa.

Lue myös:

HJK tienasi jalkapallon Konferenssliigan lohkovaiheesta lähes neljä miljoonaa euroa, yleisön kiinnostus oli pettymys: "Pitää tehdä paremmin"

Tällaisia rahasummia HJK voi tienata uudessa eurokilpailussa – jokaisessa Konferenssiliigan ottelussa puolen miljoonan euron panos

Suosittelemme