Puhelin saattoi soida aikaisin aamulla. Linjan päässä kuului tuttu kysymys: Tuutko töihin? Opiskeluaikaiset sijaisuudet hoitoapulaisena, opettajana ja kerho-ohjaajana opettivat, että sijaisten tarve oli kroonista.
Tuttu sijainen oli kultaakin kalliimpi. Vieraampikin meni, jos oli vaikeuksia saada ketään. Kunhan edes joku pääsi paikalle.
Lähes kymmenen vuotta sitten tein viimeiset kunta-alan sijaisuudet. Kuluvan kuukauden alussa katselin hoitajien ja muiden kunta-alan työntekijöiden lakkoa sivustaseuraajana. Tiesin, että kyse ei ollut pelkästään rahasta tai arvostuksesta. Mielestäni kyse oli myös siitä, että ammattilaisilla ei ollut enää minkäänlaisia edellytyksiä hoitaa työtään hyvin.
Ei ole näkemykseni mukaan ollut yli kymmeneen vuoteen.
Olen alkanut epäillä, että Antti Tuiskun hiihtobiisin kertoja sivakoi suomalaisessa työpaikassa.
Hoitajien tilanne on karuimmasta päästä. Kiireen vuoksi potilasturvallisuus on hoitajien mukaan vaarantunut arkisessa työssä (siirryt toiseen palveluun) toistuvasti (siirryt toiseen palveluun).
Mutta vajaamiehitys riivaa muitakin aloja. Vähäinen henkilöstö ja henkinen kuormitus tuntuvat vaivaavan yhtä (siirryt toiseen palveluun) jos toistakin (siirryt toiseen palveluun) työpaikkaa.
Olen alkanut epäillä, että Antti Tuiskun hiihtobiisin kertoja sivakoi suomalaisessa työpaikassa. Yhden mäen jälkeen on aina uusi mäki.
Kun henkilöstö on vedetty minimiin ja sen alle, pieni porukka tekee enemmän.
On kiristyneitä aikatauluja, väsymystä ja päivästä toiseen rämpimistä. Toimenkuvia, joihin on sisällytetty oman ammattiosaamisen lisäksi kaikenlaista tilpehööriä.
Kun henkilöstö on vedetty minimiin ja sen alle, pieni porukka tekee enemmän. Kiire synnyttää kitkaa työyhteisöön. Taukoja ei ehditä pitää. Työ valuu vapaa-ajalle. Sähköposteja selataan iltaisin ja viikonloppuisin.
Maanantaisin työpaikoilleen raahautuu ihmisiä, joilla on jo valmiiksi sukupuolielin otsassa tai pala kurkussa.
Työuupumus löytyy yhä useamman (siirryt toiseen palveluun) työikäisen ansioluettelosta. Hoitokeinoksi tarjotaan itsen kuuntelua ja sitä, että opetellaan sanomaan ei. Onko muka niin, että on pelkästään työntekijän oma vika, jos ei tunne rajojaan?
Kaikissa työpaikoissa et edes voi sanoa ei. Työt on tehtävä, kun ei niitä kukaan muukaan tee.
Ehkä onkin niin, että työelämä ei tunne enää työntekijän rajoja.
Työntekijöiden kokemuksia ei oteta tosissaan.
Lähes joka kolmas työntekijä haluaisi tehdä työnsä nykyistä paremmin, mutta ei ehdi.
Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK julkaisi viime vuonna raportin (siirryt toiseen palveluun) työntekijöiden henkisestä kuormituksesta. Raportissa työntekijät kuvailivat muun muassa sitä, miten alimitoitettu henkilöstö vaikutti työn kuormitukseen.
Yksi kertoi, että työ oli kuin jatkuvaa pienten tulipalojen sammuttamista. Toinen totesi, että veitsen terällä kuljettiin päivittäin. Kaikki romahti, jos yksikin sairastui.
Tässä maassa työyhteisöt ovat niin tiukilla, että työntekijän sairausloma kaataa korttitalon.
Kokemusten valossa näyttää siltä, että kaikki työnantajat eivät huolehdi riittävästä työvoimasta. Määräaikaisuuksien ketjuttaminen ja krooninen sijaisten tarve ovat konkreettisia merkkejä siitä, että työnantaja ei osaa tai halua arvioida suuremman työvoiman tarvetta pysyväksi.
Ongelmia on vähäisen henkilöstön lisäksi johtamisessa, palkkauksessa ja työsuhteiden luonteissa. Joillakin aloilla jaksetaan valittaa työvoimapulasta (siirryt toiseen palveluun), mutta ei välttämättä olla valmiita tekemään paremman työelämän eteen juuri mitään.
Työntekijöiden kokemuksia ei oteta tosissaan. Onko ihme, jos pula-aika vaivaa?
Kuormitus näkyy lopputuotteessa, eli työn laadussa.
Olen aika huolissani siitä, että veroeuroillani rahoitetussa terveydenhuollossa ei kyetä tekemään töitä niin hyvin kuin haluttaisiin. Asiakkaana tai sijoittajana olisin huolissani, jos firma, johon olen rahojani kantanut, ei onnistu huolehtimaan työntekijöidensä hyvinvoinnista.
Kun työkulttuuri on sairas, työntekijät hakeutuvat lopulta muihin työpaikkoihin ja toisille aloille.
Työnantajalla on yhä harvempia tekijöitä, joille rimpauttaa ja kysyä: Tuutko töihin?
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on turkulainen vapaa toimittaja, joka yrittää pysyä poissa sähköpostin ääreltä iltaisin ja viikonloppuisin.
Kolumnista voi keskustella 19.4. klo 23.00 saakka.
