Kokosimme tähän juttuun eilisillan ja kuluneen yön keskeiset Ukrainan sotaan liittyvät uutiset.
Biden: Venäjän toiminta vaikuttaa kansanmurhalta
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan Venäjän toiminta Ukrainassa vaikuttaa kansanmurhalta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Biden on käyttänyt Venäjän hyökkäyksestä kyseistä termiä.
Iowassa myöhään tiistaina Suomen aikaa pitämässään puheessa Biden vaikutti viittaavan Venäjän presidentin Vladimir Putinin syyllistyneen Ukrainassa kansanmurhaan. Biden käsitteli puheessaan polttoaineen hinnan nousua.
– Perhebudjettisi, kykysi saada tankki täyteen – minkään siitä ei pitäisi riippua siitä, julistaako diktaattori sodan ja toteuttaa kansanmurhan toisella puolella maailmaa, Biden sanoi.
Hän pysyi sanavalintansa takana myös myöhemmin.
– Kutsuin sitä kansanmurhaksi, koska on käynyt yhä selvemmäksi, että Putin yrittää pyyhkiä pois ajatuksen ukrainalaisuudesta, Biden sanoi toimittajille.
Bidenin mukaan on lopulta juristien päätettävissä, täyttävätkö tapahtumat kansanmurhan määritelmän.
– Mutta siltä se minusta vaikuttaa, presidentti sanoi.
Kansainvälisen oikeuden mukaan kansanmurhassa eli joukkotuhonnassa on kyse toiminnasta, jonka pyrkimyksenä on tuhota kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä kokonaan tai osittain.
Biden on aiemmin toistuvasti kutsunut Putinia sotarikolliseksi, mutta ei ole nimittänyt Venäjän toimia kansanmurhaksi.
Bidenin sanavalinta sai Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiltä Twitterissä kiittävää palautetta.
– Asioiden kutsuminen niiden nimillä on välttämätöntä pahuuden vastustamiseksi, Zelenskyi kirjoitti.
Zelenskyi tarjoaa Putinin luottomiestä vastineeksi ukrainalaisista sotavangeista
Presidentti Zelenskyi on ehdottanut venäläismielisen ukrainalaispoliitikon Viktor Medvedtšukin vaihtoa Venäjän ottamiin ukrainalaisiin sotavankeihin.
– Ehdotan Venäjän federaatiolle, että teidän tyyppinne vaihdetaan meidän poikiimme ja tyttöihimme, jotka ovat nyt Venäjän vankeina, Zelenskyi sanoi varhain keskiviikkona pitämässään puheessa.
Ukrainan johto sanoi tiistai-iltana, että maanpetoksesta syytetty, pakosalla ollut Medvedtšuk on pidätetty maan turvallisuuspalvelun SBU:n erityisoperaatiossa.
Turvallisuuspalvelun johtaja kertoi pidätyksestä viraston Telegram-kanavalla. Presidentti Zelenskyi julkaisi aiemmin sosiaalisessa mediassa kuvan Medvedtšukista käsiraudoissa.
Venäjämielistä oppositiopuoluetta aiemmin johtanut oligarkki Medvedtšuk on Putinin läheinen ystävä ja liittolainen.
Medvedtšuk sai viime keväänä Ukrainassa maanpetossyytteen ja joutui kotiarestiin. Helmikuussa viranomaiset kertoivat Medvedtšukin paenneen kotiarestista.
Uutistoimistot: Yhdysvallat valmistelee uutta sotilaallisen tuen pakettia
Yhdysvalloissa Bidenin hallinto valmistelee uutta sotilaallisen tuen pakettia Ukrainaan, kertovat uutistoimistot Reuters ja AP lähteidensä perusteella.
Toimistojen mukaan paketti on arvoltaan 750 miljoonaa dollaria eli noin 700 miljoonaa euroa. Reutersin mukaan paketti saatetaan julkistaa jo tänään keskiviikkona.
Reutersin kongressilähteen mukaan paketti sisältäisi todennäköisesti raskasta tykistöä, kuten haupitseja. AP luonnehtii tulevaa pakettia aiempaa tukea monipuolisemmaksi.
Valkoinen talo sanoi viime viikolla antaneensa Ukrainalle yhteensä yli 1,7 miljardia dollaria turvallisuusapua Venäjän hyökättyä maahan.