Hyppää sisältöön

Pandoille järjestettiin taas pariutumisrauha Ähtärin eläinpuistossa

Ähtäri Zoon pandoja ei pääse näkemään pääsiäisen pyhinä. Pandatalo on kiinni, jotta pandat saavat olla rauhassa. Niiden toivotaan parittelevan lähipäivinä.

Isopanda Ähtärin pandatalossa
Pandat viihtyvät pääasiallisesti yksin ja hakeutuvat yhteen ainoastaan lisääntymisaikoina. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle
Elina Niemistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Ähtärin eläinpuisto antaa pandakaksikolle yksityisyyttä ja pitää pandalaa kiinni pääsiäisen yli. Eläinpuistossa toivotaan, että Lumi ja Pyry kiinnostuisivat toisistaan niin, että ne saisivat jälkeläisiä.

Nyt on kolmas kevät, kun pandat päästetään samaan tarhaan lisääntymisen toivossa. Asialla pitää olla tarkasti oikeaan aikaan, sillä naaraspandan kiima kestää vain pari päivää.

Ähtärin eläinpuisto on muuten normaalisti auki pääsiäisen ajan.

Viime vuonna pandala oli myös kiinni pääsiäisen aikaan: Joko toinen kerta toden sanoo? Pyry ja Lumi pääsevät pääsiäisenä samaan aitaukseen – pandojen parittelu onnistuu nyt "hyvällä tuurilla"

WWF:n mukaan isopanda on lajina vaarantunut ja niitä on koko maailmassa alle 2000 yksilöä. Panda saavuttaa sukukypsyyden 5,5–6,5 vuoden iässä ja Lumi on nyt noin 8-vuotias.

Panda kantaa poikastaan viitisen kuukautta. Poikasia syntyy yleensä vain yksi kerrallaan. Pandanpoikanen painaa syntyessään vain 90–160 grammaa ja on lähes karvaton.

Lue myös: Pandojen ensimmäinen kiima meni leikkimiseksi Ähtärissä – pentuja ei synny, mutta tärkeää tietoa kerättiin

Suosittelemme