Hyppää sisältöön

Mieskaksikko tunkeutui asuntoon yöllä Nurmijärvellä, toinen puukotti asukkaan kuoliaaksi

Miehet vaativat uhrilta rahaa ja veivät hänen omaisuuttaan. Toinen miehistä iski uhria puukolla selkään.

Itä-uudenmaan käräjäoikeus.
21-vuotias mies tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen. Kuva: Petteri Bülow / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 21-vuotiaan miehen kymmenen vuoden vankeuteen taposta, törkeästä ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta Nurmijärven Klaukkalassa.

Tekoaikaan 20- ja 17-vuotiaat miehet tunkeutuivat joulukuussa aamuyöstä uhrin, 26-vuotiaan miehen asuntoon. Asunnossa oli uhrin lisäksi hänen seurustelukumppaninsa.

Miehet veivät uhrilta omaisuutta ja käskivät tätä antamaan rahaa. Lopulta Robi Hannu Waltteri Bergman iski uhria puukolla kerran alaselkään, mihin tämä kuoli. Bergman myönsi teon oikeudessa.

Tekoaikaan 17-vuotias mies tuomittiin törkeästä ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta nuorena henkilönä kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. STT ei kerro hänen nimeään alaikäisyyden takia.

Lisäksi miehet uhrin asunnolle kuljettanut 18-vuotias mies sai neljä kuukautta ehdollista vankeutta avunannosta ryöstöön.

Suosittelemme sinulle