Hyppää sisältöön

Suomen Nato-pohdinta laajasti esillä ulkomailla: "Nyt Ruotsia hallitaan Helsingistä", "Uhkana Putinin raivo", "Venäjä saa, mitä halusi välttää"

Suomen hallituksen keskiviikkoisesta turvallisuuspoliittisesta selonteosta on uutisoitu laajasti länsimaissa. Venäjän reaktio mietityttää, mutta Venäjää kehotetaan katsomaan peiliin.

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ja suomen pääministeri Sanna Marin.
Ruotsin ja Suomen pääministerit Magdalena Andersson ja Sanna Marin tapasivat keskiviikkona Tukholmassa samoihin aikoihin, kun Suomen hallitus julkisti turvallisuuspoliittisen selontekonsa. Kuva: Paul Wennerholm / AFP
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen ja Ruotsin pohdinnat Nato-jäsenyydestä ovat olleet näkyvästi esillä eurooppalaisissa ja yhdysvaltalaisissa tiedotusvälineissä tänään keskiviikkona, kun Suomen hallitus julkaisi turvallisuuspoliittisen selontekonsa ja pääministeri Sanna Marin vieraili Ruotsissa.

Saksalaislehti Frankfurter Allgemeine arvioi, että Venäjän johdolle pitäisi tulla ajattelemisen aihetta siitä, että pitkään puolueettomina olleet Suomi ja Ruotsi näyttävät olevan Natoon hakemisen kynnyksellä.

– Ei ole kuitenkaan odotettavissa, että Moskova uhraisi ajatustakaan sille, että sen oma käytös on syynä perustavanlaatuiseen muutokseen maiden turvallisuuspolitiikassa, kirjoittaa Frankfurter Allgemeinessa toimittaja Peter Sturm.

Sturm toteaa, että hyökkäämällä Ukrainaan Venäjä saa juuri sitä, mitä halusi välttää: enemmän Natoa.

The New York Times -lehti sanoo, että tämä on jälleen yksi esimerkki Venäjän presidentin Vladimir Putinin määräämän hyökkäyksen seurauksista.

– Sen sijaan, että Putin olisi kyennyt murskaamaan ukrainalaisten nationalismin, hän vahvisti sitä. Sen sijaan, että olisi heikentänyt transatlanttista liittoa, hän kiinteytti sitä. Sen sijaan, että olisi jakanut Natoa ja estänyt sen kasvun hän yhdisti sitä, lehti kirjoittaa.

Nyt hyökkäys on ajanut aiemmin liittoutumattomat maat Naton syliin, The New York Times jatkaa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että Venäjän hyökkäys Ukrainaa muuttaa eurooppalaista turvallisuutta. Nato on saanut uuden tarkoituksen ja nyt – mahdollisesti – myös uusia jäseniä.

Ranskalainen uutissivusto France Inter toteaa, että Neuvostoliiton Suomelle aikoinaan sanelema puolueettomus, suomettuminen, mainittiin ennen Venäjän hyökkäystä mahdollisena mallina myös Ukrainalle.

– Paradoksi on, että suomettumisen kotimaa päätyy liittymään Natoon ja tuomaan länsiliiton Venäjän rajalle siellä, missä Putin ei sitä odottanut.

"Venäjä pitänee provokationa"

Saksalaislehti Tagesspiegel arvioi, että Kreml ottaisi Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen provokaationa. Jos Suomi liittyy Natoon, sotilasliiton jäsenmaiden ja Venäjän välinen raja kaksinkertaistuu kertaheitolla, lehti kirjoittaa.

Yhdysvaltalaislehti Newsweek arvelee, että Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys uhkaa raivostuttaa Moskovan ja presidentti Vladimir Putinin. Lehti huomauttaa, että Suomella ja Venäjällä on yli 1 300 kilometriä yhteistä rajaa.

"Näyttää siltä, että Marin saa mitä haluaa"

Ruotsalaislehti Expressenin toimittaja Viktor Barth-Kron toteaa, että Suomea hallittiin Tukholmasta satojen vuosien ajan, mutta tänä keväänä Ruotsia hallitaan Helsingistä.

– Kun Suomen pääministeri Sanna Marin tuli tapaamaan ruotsalaista kollegaansa keskiviikkona oli diplomatian kielellä ilmaistu viesti selkeä: Nyt menemme Natoon, yhdessä, Barth-Kron tulkitsee.

– Kaikki viittaa siihen, että hän saa, mitä haluaa, Barth-Kron sanoo.

Myös Ruotsin television poliittinen kommentaattori Mats Knutson uskoo jäsenyyteen.

– Keskiviikkoinen viesti Suomesta voidaan nähdä siten, että Natolle sanotaan kyllä, Knutson arvioi.

Hän uskoo, että Suomi päätyy sanomaan Natolle kyllä, ja seurauksena on, että myös Ruotsi tekee niin.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Hallituksen selonteon perustelut paljastavat, että Suomi on matkalla Natoon

Turvallisuusselonteko luo pohjan eduskunnan Nato-päätöksenteolle – Skinnari: valiokunnille myös tietoa, joka ei ole julkista

Näin Suomen hallitus piirtää reittiä kohti Nato-jäsenyyttä – katso 4 keskeistä asiaa selonteosta

Suosittelemme sinulle