Hyppää sisältöön

Palkittua Kiveen hakatut -sarjaa on tehty jo 15 tuotantokautta ja 212 jaksoa – kaikki ovat nyt kuunneltavissa Yle Areenassa

Uusimman tuotantokauden jaksoissa muisteltiin muun muassa Pentti Linkolaa, Hannu Mikkolaa, Minna Canthia ja Laila Hirvisaarta.

Jouko Vuolle ja Arto Teronen.
Jouko Vuolle ja Arto Teronen toimittavat sarjaa, joka palkittiin Vuoden urheilujournalismin Unolla Urheilugaalassa vuonna 2010. Kuva: Yle kuvapalvelu
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kiveen hakatut -radiosarjaa on tehty vuodesta 2007 alkaen. Sarjassa muistellaan erityisesti edesmenneiden urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautojen äärellä heidän elämäänsä ja saavutuksiaan. Aina toisinaan Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat kuitenkin vierailleet myös muiden kulttuurin, politiikan ja taiteentekijöiden viimeisillä leposijoilla.

Vuonna 2021 muisteltiin Pentti Linkolaa, Arvo Ylppöä, Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkulalle haudattuja, Minna Canthia, K.J. Ståhlbergia, Laila Hirvisaarta sekä Vexi Salmea.

Urheilijoista ja urheiluvaikuttajista tutustuttiin mm. Hannu Mikkolan, Yrjö Hietasen, Seppo "Nitti" Nuuttilan, Taisto Mäen, Jussi Kiikerin ja Pepsi Paloheimon kiehtovaan elämään.

Radiosarjan uudet jaksot kuullaan kesällä 2022 ensiesityksenä Yle Radio 1:ssä ja muistelunsa saavat ainakin Kalevi Oikarainen, Helge Nygrén, Tapani Ilkka, Jukka Uunila ja Matti "Mölli" Keinonen. Jaksot kuullaan uusintoina Yle Puheessa ja Yle Areenasta ne voi kuunnella lähetyspäivän aamusta alkaen.

Kuuntele kaikki Kiveen hakatut Areenassa

Suosittelemme sinulle