Hyppää sisältöön

Pohjanmaan rannikkoalueen pieneläinlääkäripäivystys siirtyy osittain Seinäjoen Evidensialle – syynä jatkuva eläinääkäripula

Muutokset koskevat ensin ainoastaan pohjoista päivystysaluetta. Tiistaina 19.4. pieneläinten yöpäivystys siirtyy kokonaisuudessaan Evidensian hoidettavaksi heinäkuun loppuun saakka.

yleiskuva - Ruusu -niminen ragdoll-kissa luovuttaa verta eläinsairaalassa.
Pieneläinten eläinlääkäripäivystyksessä poikkeuksia sekä pääsiäisenä että kesän yli Pohjanmaalla. Kuva: Esa Syväkuru / Yle
Sebastian Björklund
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjanmaan rannikkoalueen kunnallisiin eläinlääkäripalveluihin tulee muutoksia pääsiäisestä lähtien.

Eläinlääkäripulan takia palveluita ollaan päädytty siirtämään yksityiselle puolelle.

Seinäjoen eläinsairaala Evidensia vastaa pieneläinten päivystyksestä pääsiäisenä sunnuntain 17. huhtikuuta kello 8 ja tiistain 19. huhtikuuta kello 8 välisenä aikana. Pääsiäisen päivystys koskee ainoastaan pohjoista aluetta, johon kuuluvat Vöyri, Mustasaari, Vaasa, Laihia ja Vähäkyrö.

Pääsiäisen jälkeen voimaan astuvat muutokset koskevat sekä pohjoista että eteläistä päivystysaluetta. Eteläiseen päivystysalueeseen kuuluvat Maalahti, Närpiö, Korsnäs, Kristiinankaupunki sekä Kaskinen.

Tiistaista 19. huhtikuuta alkaen yöpäivystys pieneläinten osalta siirtyy Evidensialle. Käytännössä siis kaikki pieneläimiin liittyvät toimenpiteet kello 22 - 08 välisenä aikana hoidetaan Seinäjoella.

Evidensia hoitaa pieneläinten päivystystoimenpiteet aina heinäkuun loppuun saakka.

Taustalla henkilökuntapula

Länsirannikon ympäristöyksikön ympäristö- ja ympäristöterveydenhuollon päällikkö Tommy Stenlundin mukaan henkilökuntapula on jatkunut jo pitkään, ja tilanne on pahentunut entisestään kun Vaasan kaupungin eläinlääkäreistä Laihian ja Vähänkyrön alueilla toiminut eläinlääkäri irtisanoutui virastaan.

Pohjoisen päivystysalue hoidetaan yhdessä Vaasan kanssa.

– Jotta tuotantoeläinpäivystys saataisiin pyörimään, niin ollaan jouduttu siirtämään pieneläinpäivystys yksityiselle puolelle, eli Evidensialle tässä tapauksessa, Stenlund sanoo.

Aikataulu ratkaisun löytämiseksi on ollut Stenlundin mukaan nopea, eikä kaikkia yksityiskohtia kesän päivystyksen osalta vielä ole lyöty lukkoon.

Kesällä pieneläinpäivystys voi laajentua koskemaan myös päiväsaikaa.

– Päätös palveluiden ostamisesta tehtiin nopealla aikataululla, viimeiseen asti olemme etsineet mahdollisia kesäsijaisia. Rekrytointi aloitettiin jo joulukuussa viime vuonna, mutta yhtäkään hakemusta ei ole tullut Länsirannikon ympäristöyksikköön, eikä Vaasaankaan, Stenlund sanoo.

Myös Länsirannikon ympäristöyksikön kiertävän eläinlääkärin virka on haettavana nyt neljättä kertaa.

Päätöstä laajemmasta päivystyksen siirtämisestä yksityiselle ei ole vielä Stenlundin mukaan tehty.

– Jos tilanne jatkuu samanlaisena syksyllä, lähetämme hyvissä ajoin kiinnostavuuskyselyn kaikille seudun kliniikoille ja vastaanotoille. Mahdollinen julkinen kilpailutus [pieneläinpäivystyksen jatkosta] tehdään sitten sen pohjalta.

Toistaiseksi päivystyspuhelinnumerosta saa tiedot mistä Evidensian tavoittaa, mutta tieto löytyy myös kuntien kotisivuilta.

– Avaamme erilliset numerot pieneläin- ja tuotantoeläinpäivystyksille, sekä pohjoisella että eteläisellä alueella niin nopeasti kuin mahdollista. Tähän saattaa mennä joitain viikkoja, Stenlund toteaa.

Lisätietoja kuntien sivuilta:

Tuotantoeläinpäivystys pohjoisalueella poikkeuksellisesti ajalle 17–19.4.2022 numerosta 040 056 2214.

Pieneläinpäivystys Evidensia Seinäjoki, puhelinnumero 0600 418 823 (1,97 €/min + pvm/mpm).

Lisätietoa löytyy kuntien sivuilta:

Mustasaari

Vaasa

Vöyri

Lue myös:

Eläinlääkäripula syvenee Pohjanmaan rannikolla – virka on auki jo kolmatta kertaa eikä päivystäjiä ole tarpeeksi

Joka kymmenes eläinlääkäri tekee viikossa yli 80 tuntia töitä – rankan päivyystysputken jälkeen eläinlääkärillä on vain yksi toive: "Kunhan saisin nukkua"

19.4. klo 16:02 tarkennettu tietoa irtisanoutuneen eläinlääkärin toiminta-alueesta: "Länsirannikon ympäristöyksikön ympäristö- ja ympäristöterveydenhuollon päällikkö Tommy Stenlundin mukaan henkilökuntapula on jatkunut jo pitkään, ja tilanne on pahentunut entisestään kun Vaasan kaupungin eläinlääkäreistä Laihian ja Vähänkyrön alueilla toiminut eläinlääkäri irtisanoutui virastaan."

Suosittelemme