Viemärien ylivuodot aiheuttavat vahinkoja ympäristölle varsinkin runsaiden sateiden tai lumen sulamisen aikana.
Ongelmaa syntyy, kun hulevedet pääsevät jätevesiviemäreihin ja saavat ne tulvimaan yli.
Suomessa on pääasiassa käytössä erillisviemäröinti eli hulevesiä ei johdeta jätevesiverkostoon. Näin ollen ylivuodot johtuvat usein viemäriverkoston ja sen kaivojen huonosta kunnosta.
Virtain kaupungin ja viiden muun kunnan yhteishanke pyrkii varautumaan tilanteeseen nykyistä paremmin mm. etsimällä vuotopaikkoja sähkönjohtavuuden avulla. Myös sademääriä mitataan. Näin saadaan tietoa siitä, mitä asioita kannattaa tehdä ja missä.
Viemäriylivuodot Kuriin Kimpassa (ViKuri) -hanke saa 432 000 euroa valtionapua vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Sen vetäjänä toimii Virtain kaupungin Vesihuoltolaitos ja osatoteuttajina Ähtärin Energia ja Vesi Oy, Mäntän Kaukolämpö ja Vesihuolto Oy, Parkanon Vesi Oy, Saarijärven Vesi Oy sekä Keuruun Vesi -liikelaitos.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.