WASHINGTON. Washingtonista katsottuna Suomessa vellova turvatakuukeskustelu näyttäytyy osin todellisuudesta irtautuneelta.
Keskiviikkona pääministeri Sanna Marin (sd.) esitti, että Suomi hakisi turvatakuita suuremmilta mailta kuten Yhdysvalloilta, Britannialta, Ranskalta tai Saksalta Nato-hakemusprosessin ajalle. Toistaiseksi on jäänyt määrittelemättä se, mitä turvatakuilla tarkoitetaan.
“Turvatakuiden” voi helposti ajatella tarkoittavan Naton viidennen artiklan lupausta yhteisestä puolustuksesta hyökkäyksen tapahtuessa. Koska huoli Venäjän reaktiosta mahdolliseen jäsenhakemukseen on ymmärrettävästi kova, toive Yhdysvaltain kaltaisen suuren ydinasevallan täydestä suojasta on ajatuksena helpottava.
Tällaista lupausta Suomi ei ole saamassa Yhdysvalloilta.
Suomen, Yhdysvaltain ja Naton välisiä keskusteluita seuranneet lähteet vahvistavat Ylelle, ettei virallista sopimusta kahdenvälisistä turvatakuista erityisesti edes tavoitella eikä se olisi Suomen edun kannalta välttämätöntä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö apua olisi luvassa ja etteikö se olisi merkittävää. Ylen haastattelemien yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi tiedustelutiedon jakamisen merkittävyyttä ei pidä vähätellä.
Yhdysvaltain ja Suomen väliselle kahdenväliselle puolustussopimukselle on sekä lakiteknisiä että strategisia esteitä.
Yhdysvaltain virallinen sitoutuminen toisen maan puolustamiseen vaatii aina senaatin vahvistaman sopimuksen.
Käytännössä tällä hetkellä Yhdysvalloilla on vain kourallinen keskinäiseen puolustukseen liittyviä sopimuksia, jotka on valtaosin neuvoteltu toisen maailmansodan päätyttyä.
Nämä sopimukset auttoivat Yhdysvaltoja perustelemaan sotilaallista läsnäoloaan ympäri maailman, ja merkittävin niistä on Naton perustusasiakirja.
Naton pohjasopimus on valmiiksi neuvoteltu, eikä vaadi erillisiä Naton ulkopuolisia neuvotteluita Yhdysvalloissa. Sen sijaan hypoteettisten kahdenvälisten sopimusten luominen vaatisi neuvottelua ja lobbaamista, joka veisi aikaa ja energiaa suomalaisilta sotilasasiantuntijoilta.
Yhdysvaltojen osalta uuden Nato-jäsenen hyväksyminen mukaan sotilasliittoon vaatii senaatissa kahden kolmasosan tuen.
Suomen hyväksymiselle Nato-jäseneksi ei Yhdysvalloissa ole senaatin tämänhetkisen ilmapiirin perusteella esteitä, sillä kongressi on ollut varsin yksimielinen Ukrainaa koskevissa päätöksissä.
Kun suomalaiset ja ruotsalaiset poliitikot vierailevat Washingtonissa, senaatin tuen varmistamiseen avautuu mahdollisuuksia.
Myös Yhdysvaltain strategian näkökulmasta kahdenvälisten täysien turvatakuiden antaminen Suomelle olisi valtava muutos. Erityisesti tilanteessa, jossa maata johtaa monitahoista kansainvälistä yhteistyötä ja liittolaissuhteita painottavan presidentti Joe Biden.
Tällä hetkellä edes Yhdysvaltojen läheisellä kumppanilla Israelilla ei ole virallisia turvatakuita. Sen sijaan Israel saa laajaa sotilaallista tukea tiedustelutiedon, aseistuksen ja poliittisen tuen muodossa.
Ne ovat riittäneet turvaamaan Israelin koskemattomuuden viime vuosikymmeninä, vaikka Iranin poliittinen johto on vuosien varrella ilmaissut useaan otteeseen halunsa pyyhkiä Israel maailmankartalta.
Suomi tavoittelee Nato-hakemusprosessin ajalle sellaista sotilaallista tukea, joka olisi riittävä pelote estämään Venäjän hyökkäyksen. Israelin-malli näyttää, ettei sen tarvitse välttämättä tarkoittaa suoria, täysiä puolustussitoumuksia.
Hyökkäyksen torjuminen koostuu lopulta useiden tekijöiden summasta. Tähän suuntaan on jo otettu mitättömiltä vaikuttavia mutta merkittäviä askelia Suomen ja Yhdysvaltain sotilasyhteistyön kehittämisen puitteissa.
Yhdysvaltalaisen RAND-ajatushautomon tutkijat Stephen Flanagan ja Gene Germanovich ovat selvittäneet maiden välisen yhteistyön kehitysmahdollisuuksia puolustusministeriön tilauksesta.
Tutkijoiden mukaan Suomen puolustuskyky on jo sellaisenaan erinomainen.
Heidän mukaansa Suomi hyötyisi kuitenkin tulevaisuudessa eniten esimerkiksi entistä tiiviimmästä tiedonvaihdosta Nato-maiden kanssa. Germanovichin mukaan tiedusteluun liittyvät sopimukset kuulostavat ehkä tylsiltä, mutta konfliktin ehkäisyssä niillä on tärkeä rooli.
Kattava tiedustelutieto estää Venäjää yllättämästä ja tekee Suomeen hyökkäämisestä kalliimpaa.
Lisäksi Yhdysvallat ja Suomi voivat lisätä sotilasjohdon yhteisiä harjoituksia, joissa käydään läpi mahdollisia puolustusskenaarioita.
Jälleen, kuulostaa pieneltä, mutta harjoitukset parantavat puolustuksen reagointikykyä ja taisteluvalmiutta.
Venäjän epäonnistumiset Ukrainassa näyttävät, kuinka tärkeä rooli suunnittelulla ja hyvällä tiedustelutiedolla on.
Mutta voisiko Suomi saada täysiä turvatakuulupauksia suoraan Natolta hakuvaiheen ajaksi?
Jos maahamme hyökättäisiin sinä aikana, se olisi monen asiantuntijan mukaan arvovaltatappio sotilasliitolle.
Nato on kerran aiemmin ulottanut viidennen artiklan kaltaiset turvatakuut sotilasliiton ulkopuolelle. Kun Serbiaa ympäröivät maat auttoivat Natoa Kosovon kriisin aikana, Nato lupasi puolustaa maita Serbian hyökätessä.
Serbia ei ole kuitenkaan Venäjään verrattavissa oleva sotilasvalta.
Yhdysvaltojen lisäksi Suomen johto hakee lupauksia turvallisuusavusta Ranskalta ja Britannialta. Näillä mailla on omia sisä- ja ulkopoliittisia linjauksiaan, jotka vaikuttavat lupausten laatuun.
EU:n artikla 42,7 sitoo unionin maat “avunantoon käytettävissä olevin keinoin”, jos toinen jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Sen nojalla Suomi voisi saada apua esimerkiksi Ranskalta.
Julkisesti lupaus kuulostaa yhtä epämääräiseltä kuin ne muutkin lupaukset, jotka eivät ole paperille kirjattuja sopimuksia.
Strategisesti tällainen hämäräperäisyys voi olla myös etu. Silloin Venäjä ei voi tietää, mitä se saisi vastaansa.
Voit keskustella aiheesta lauantaihin 16. huhtikuuta kello 23:een saakka.
Lisää aiheesta:
Suomi on viiden askeleen päässä Natosta – näin jäsenyys toteutuisi
Analyysi: Hallituksen selonteon perustelut paljastavat, että Suomi on matkalla Natoon
Korjaus: Lissabonin sopimuksen turvatakuita koskeva artiklta on 42,7, ei 47,2, kuten jutussa aikaisemmin oli.