Hyppää sisältöön

Kommentti: Mixu Paatelaista seuraa yhä joulukuusen muotoinen epäonnistumisen varjo – HIFK:ssa hänellä on mahdollisuus puhdistaa maineensa

Harvalla suomalaisvalmentajalla on yhtä vankkaa kansainvälistä kokemusta kuin Mixu Paatelaisella. Veikkausliigaan hän tuo kosolti mielenkiintoa, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Vainikka.

Mixu Paatelainen valittiin HIFK:n uudeksi päävalmentajaksi.
Mixu Paatelainen nähtiin lauantaina Glasgow'ssa seuraamassa Skotlannin cupin välieräottelua. Kuva: SNS Group via Getty Images
Jussi Vainikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Jalkapallon Veikkausliigaa on pelattu vajaat kolme kierrosta, mutta Helsingin IFK:n kauden tapahtumissa olisi jo nyt aihetta keskipitkään dokumenttiin.

Seuran omistuskuviot menivät talvella uusiksi ja samalla lähes koko pelaajapaletti tyhjeni. Kauden lähestyessä uusia pelaajia lappasi sisään hurjaa vauhtia. Monet hieraisivat silmiään, kun HIFK julkaisi entisen Portugalin maajoukkuemaalivahdin Beton sopimuksen.

Päävalmentajaksi valittua Beton maanmiestä Bernardo Tavaresia ei lopulta nähty HIFK:n penkin päässä yhdessäkään liigaottelussa. Kauden avauksesta Seinäjoella Tavares oli poissa sairastumisen vuoksi ja ennen toista ottelua hän irtisanoutui perhesyihin vedoten. Muutamaa päivää myöhemmin Tavaresin uutisoitiin tehneen valmentajasopimuksen Indonesiaan.

Nyt HIFK:lla on uusi käskijä. Huuhkajien päävalmentajana vuosina 2011–2015 toiminut Mixu Paatelainen palaa Veikkausliigaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007, jolloin hän valmensi TPS:n pronssille.

Mixu Paatelainen ja Markku Kanerva EM-karsintaottelussa vuonna 2014.
Mixu Paatelainen ja apuvalmentaja Markku Kanerva seuraamassa Suomen ja Kreikan MM-karsintaottelua syksyllä 2014. Kuva: Juha Tamminen/All Over Press

Paatelainen on Helsinkiin saapuessaan mysteeri, joka tuo Veikkausliigaan kosolti lisää mielenkiintoa. Viime vuodet Paatelainen on valmentanut huonolla menestyksellä Latvian ja Hong Kongin maajoukkueita.

Huuhkajia valmentaessaan Paatelainen joutui kannattajien hampaisiin. Entisen huippuhyökkääjän lanseeraamasta joulukuusi-termistä tuli vitsi, johon Paatelainen yhdistetään yhä edelleen. Sitkeästi 4-3-2-1-ryhmityksestä kiinni pitänyt Paatelainen turhautui, kiukutteli toistuvasti median edessä ja sai lopulta potkut kesken kehnosti sujuneiden EM-karsintojen kesällä 2015.

Joulukuusivitsit levisivät sosiaalisessa mediassa heti Paatelaisen HIFK-sopimuksen tultua julki. Vitsit alkavat olla jo väsyneitä. Joulukuusi-termin takana Huuhkajissa oli kaunis ajatus pallonhallintaan perustuvasta jalkapallosta, johon Paatelaisella ei kuitenkaan ollut oikeanlaisia pelaajia eikä lopulta nöyryyttä muuttaa pelitapaa riittävästi.

HIFK:ssa Paatelaisella on paljon todisteltavaa, jotta hänen ympärillään Suomessa yhä leijuva joulukuusen muotoinen epäonnistumisten varjo väistyisi.

Paatelaisen valmentajauran huippuhetkistä on kulunut jo paljon aikaa, mutta on hyvä muistaa, että Suomessa on vain kourallinen kansainvälisissä ympyröissä uraa luoneita valmentajia. Kaudella 2010–11 Paatelainen valittiin vuoden valmentajaksi Skotlannissa, kun hän johdatti piskuisen Kilmarnockin pääsarjassa viidenneksi.

On totta, ettei Paatelainen ole vuosiin valmentanut seurajoukkuetta, mutta pelin trendien hermolla hän on pysynyt. Hän on jo vuosia toiminut kansainvälisen jalkapallon asiantuntijatehtävissä ja oli muun muassa yksi 16:sta Uefan teknisestä tarkkailijasta viime kesän EM-lopputurnauksessa.

Lähtötilanne HIFK:ssa on outo, sillä valmentaja harvoin hyppää uuteen joukkueeseen suoraan sarjakauden alussa. Toisaalta HIFK:n joukkue hakee joka tapauksessa yhä yhteistä säveltä, sillä avauskokoonpanon pelaajista esimerkiksi kansainvälisesti meritoituneet Wilfried Kanon ja Wilson Kamawuaka saapuivat Helsinkiin vasta aivan kauden alun kynnyksellä.

Mixu Paatelainen Dundee Unitedin päävalmentajana.
Mixu Paatelainen elää kentän laidalla tunteella. Dundee Unitedin päävalmentajana hän aiheutti kohun irvailemalla paikallisvastus Dundee FC:n faneille vuonna 2016. Kuva: Getty Images

Pienellä budjetilla pyörivä HIFK on edellisinä kausina pelannut resursseihinsa nähden hyvin ja ylsi viime kaudella Joaquin Gomezin johdolla jopa ylempään loppusarjaan kamppailemaan europelipaikoista.

Gomez lähti Seinäjoelle ja vei mukanaan tukun viime kauden avainpelaajia, mutta Paatelaisen kannalta joukkueeseen jäi onneksi myös luottohevosia. Sakari Mattila pelasi Paatelaisen alaisuudessa jo maajoukkueessa.

HIFK:n viime kaudella ja myös tämän kauden alussa käyttämä 3-5-2-pelijärjestelmä huutaa hyviä wing-backejä, jotka seuralla Pipe Saezin ja Macario Hing-Gloverin muodossa löytyvät. Pelaajatyyppien kannalta Paatelaisen olisi perusteltua säilyttää kolmen topparin linja käytössä.

Vastauksia pelillisiin kysymyksiin saadaan ensimmäisen kerran perjantaina, kun Paatelainen nähdään ensi kertaa HIFK:n väreissä Valkeakoskella Hakaa vastaan. Maanantaina HIFK kohtaa kotonaan Lahden vielä ilman Paatelaista.

Maanantain Veikkausliiga-kierrosta seurataan kello 17.30 alkaen Yle Puheella.

Lue myös:

Vahvistus: Mixu Paatelainen HIFK:n päävalmentajaksi Veikkausliigaan – hehkuttaa seurassa asioita, joita ei voi jalkapallossa ostaa

Suosittelemme