Ruotsissa väkivaltaisuudet ovat laantuneet ja tilanne rauhoittunut pääsiäisenä koettujen mellakoiden jälkeen, kertovat eri ruotsalaismediat, mm. Ruotsin televisio SVT. Useilla eri paikkakunnilla puhjenneiden levottomuuksien jälkiä on nyt alettu siivota.
Tanskalaisen äärioikeistopoliitikon Rasmus Paludanin vierailusta ja Koraanin polttamisesta alkaneet levottomuudet kärjistyivät pääsiäisen aikana rajuiksi mellakoiksi, joissa hyökättiin nimenomaan poliiseja vastaan. Väkivaltaisuuksia puhkesi muun muassa Koraanin polttamisen tapahtumapaikalla Malmössä, mutta myös Norrköpingissä, Linköpingissä, Örebrossa sekä Lanskornassa.
Väkivaltaisuuksissa loukkaantui noin 30 poliisia ja viitisentoista muuta. Lukuisia ihmisiä on otettu kiinni levottomuuksien seurauksena.
Ruotsin poliisi kertoo, että mellakoitsijat polttivat kymmeniä poliisin, ja myös useita julkisen liikenteen ajoneuvoja, heittelivät kiviä ja polttopulloja sekä kohdistivat muutakin väkivaltaa etenkin poliisia kohtaan. Poliisi uskoo, että osalla mellakoitsijoista on kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
"Viranomaiset eivät odottaneet suoraa hyökkäystä"
Ruotsin poliisiylijohtaja Anders Thornberg kuvasi maanantaina tiedotustilaisuudessa mellakoita "vakaviksi rikoksiksi yhteiskuntaa vastaan", ja että niissä on pyritty nimenomaan vahingoittamaan poliisia ja poliisin kalustoa. Väkivalta on kohdistunut henkeen ja omaisuuteen.
Viranomaiset eivät selvästikään osanneet odottaa suoraan poliisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kommentoi Ylen aamun tiistaina haastattelema Sveriges Radio Finskan toimittaja Christer Flythström.
– On aivan selvää, että heti kun poliisi sinne paikalle tuli, väkijoukot keskittyivät juuri poliisien päälle hyökkäämiseen. Siellä oli myös varauduttu: oli ilotulitusraketteja valmiina, kiviä irrotettu, tehty polttopulloja. Poliisiautoja ja poliiseja kohtaan on välittömästi hyökätty. Se on selvä markeeraus mielenosoittajien puolesta, että poliisi on ollut se kohde, Flythström sanoo.
"Taustalla koettua vihamielisyyttä"
Poliisiviha, ulkopuolisuuden tunne sekä yhteen kokoontuneet nuorten miesten joukkiot ovat syynä pääsiäisenä Ruotsissa nähtyihin väkivaltaisuuksiin, kommentoivat asiantuntijat Expressen-lehden jutun mukaan.
Malmön yliopiston kaupunkitutkimuksen professori Mustafa Dikeç on tutkinut mellakoinnin taustatekijöitä ja uskoo, ettei uskonnolla ole välttämättä suoraa vaikutusta eri puolilla Ruotsia nähtyihin mellakoihin.
– Mellakoissa ei niinkään ole välttämättä kyse yleisesti juuri uskonnosta tai erityisesti Koraanista, Dikeç kommentoi ruotsalaiselle uutistoimisto TT:lle.
Taustalla voi hänen mukaansa ennemminkin olla muun muassa ulkopuolisuuden tunnetta sekä tunnetta siitä, että ympäröivä yhteiskunta suhtautuu heihin ja heidän edustamiinsa asioihin vihamielisesti.
– Taustalla on usein paljon kasautunutta, tukahdutettua vihaa, joka herää helposti henkiin Koraanin polttamisen kaltaisen provokaation avulla, Dikeç sanoo.
"Tyypillisesti maahanmuuttajataustaisia nuoria"
Dagens Nyheter -lehden haastattelema kriminologi Manne Gerell Malmön yliopistosta sanoo, että aiempien vastaavanlaisten mellakoiden pohjalta voidaan tehdä johtopäätöksiä siitä, ketkä levottomuuksiin osallistuvat, ja osallistumisen taustalla vaikuttavasta psykologiasta.
– Tyypillisesti mellakoijat ovat köyhissä lähiöissä asuvia maahanmuuttajataustaisia nuoria miehiä ja poikia, mutta eivät he tietenkään ole ainoita, Gerell kommentoi lehdelle.
Gerellin mukaan lähiöiden nuoret viettävät aikaansa iltaisin ulkona, ja etenkin pojat voivat silloin syyllistyä väkivaltaiseen käytökseen.
Hänen mukaansa levottomuuksien taustalla voi piillä myös tiettyä uskonnollista jännitettä, eli myös aitoa raivostumista Paludanin Koraanin polttamisesta ja islaminuskon loukkaamisesta.
Gerell ei silti kuitenkaan vähättelisi nuorten jännityshakuisuutta motiivina levottomuuksille.
– Joillekin on varmasti tärkeää se, että islamia loukataan, toisille se on joku ihan toinen syy – ja sitten on todennäköisesti erittäin paljon niitä, jotka vain pitävät mellakointia jännittävänä, Gerell kommentoi lehdelle.
Lue lisää:
Malmössa levottomuudet jatkuivat yöllä – kahdessa kaupungissa hyökättiin poliisin kimppuun