Suomen kotiseutuliitto on myöntänyt 107 500 euroa seurantalojen korjauksiin Etelä-Savossa.
Maakunnassa tukea sai kaikkiaan viisi kohdetta. Suurimman avustuksen saivat Mäntyharjun nuorisoseurantalo, 40 000 euroa, ja Mikkelin Himalansaaressa sijaitseva Koivulan nuorisoseurantalo, 30 000 euroa. Molemmissa korjataan vesikatto.
Kotiseutuliitto jakoi avustuksia seurantalojen korjauksiin yhteensä noin 1,68 miljoonaa euroa tänä vuonna.
Etelä-Savon kohteiden saama avustus on verrattain iso. Avustettavia kohteita on eniten Uudellamaalla, jonne myönnettiin tukea yhteensä lähes 400 000 euroa.
Seurantalojen korjausavusten tarkoitus on säilyttää seurantalojen kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusperintöä, mahdollistaa niiden erityispiirteet säilyttävä korjaaminen ja välttämättömät muutostyöt.
Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti perinteisten, vakiintuneessa käytössä olevien seurantalojen välttämättömiin korjaustöihin.