Turun kaupunki etsii uusia keinoja vaikuttaa ydinkeskustassa ilmenevään nuorten häiriökäyttäytymiseen. Kaupungin perhe- ja sosiaalipalvelut sekä nuorisopalvelut käynnistävät POPPI-yhteistyömallin, jossa nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset jalkautuvat nuorten pariin arki-iltaisin ja viikonloppuina.
Tavoitteena on nuorten kohtaaminen ja ammattilaisten näkyvillä olo sekä palveluohjaus, ei järjestyksenvalvonta. Kohtaamiset ovat aina nuorille vapaaehtoisia.
– Sosiaali- ja nuorisopalveluiden ammattilaiset ovat näkyvillä ja nuorten saatavilla, niin sanottuina turvallisina aikuisina. Toimintamme alkaa 19. huhtikuuta ja keräämme siitä kokemuksia sekä arvioimme samalla jalkautumisen hyötyjä jatkoa varten, sosiaalityöntekijä Harri Kerola ROKKI-projektista kertoo kaupungin tiedotteessa.
Lähtökohtana lisätä luottamusta
Pääasiallinen koordinaatiovastuu jalkautuvasta POPPI-tiimistä on lastensuojelun jälkihuoltoon kuuluvalla ROKKI-projektilla (Rikoksilla oireilevien nuorten auttaminen) yhteistyössä kaupungin nuorisopalveluiden kanssa. Tiimissä on kerrallaan kaksi työparia arki-iltoina ja viikonloppuisin.
Mukana on myös laajemmin nuorten kanssa työskenteleviä tahoja, kuten esimerkiksi sosiaalityö, lastensuojelu ja kouluterveydenhuolto. Rikosseuraamuslaitoksen rikosseuraamustyöntekijä on mukana kerran viikossa. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös poliisin ja muiden jalkautuvien tahojen, mm. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän ja Tukenasi ry:n kanssa.
– Kohtaamme nuoria ja puhumme heidän kanssaan tavallisista nuoria kiinnostavista asioista. Tärkeä työkalu on luoda luottamukselliset välit nuoriin, olla aidosti kiinnostuneita heidän tilanteista ja löytää mahdollisia, nuoria kiinnostavia, vaihtoehtoisia vapaa-ajanviettotapoja tai muita nuoren haluamia palveluja, toteavat nuorisopalvelupäälliköt Taina Laaksonen ja Anna Salminen kaupungin nuorisopalveluista tiedotteessa.
Lasten ja nuorten pahoinvoinnin ja häiriökäyttäymisen muotoja ovat kiusaaminen, rasistinen käytös, väkivaltaisuus, koulunkäynnin katkonaisuus, mielenterveyden haasteet, syrjäytyminen, liikkumattomuus ja harrastamattomuus.
Keskusta-alueelle turvallisuussuunnitelma
Turku laatii parhaillaan myös keskusta-alueelle turvallisuussuunnitelmaa, jossa huomioidaan yhtenä osa-alueena häiriökäyttäytyminen. Suunnitelma valmistuu kevään aikana, ja sen laatimisessa ovat mukana Turun kaupunki, Lounais-Suomen poliisi, Varsinais-Suomen pelastuslaitos sekä eri järjestöjä, yhdistyksiä ja kauppiaita.
Tämän lisäksi suunnittelussa on pitkän aikavälin toimia kolmen vuoden ajaksi. Tässä työssä ovat kaupungin lisäksi mukana Lounais-Suomen poliisilaitos, Turun Ydinkeskustayhdistys ja Hansakortteli sekä lukuiset nuorten kanssa työskentelevät järjestöt.
Lue lisää:
Poliisi aikoo lisätä resursseja Turun Hansakorttelin valvontaan