Eino Kilpiäinen, 87, oli vain 5-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran joutui lähtemään sotaa pakoon Karjalan kannakselta, silloisen Antrean pitäjän Kuparsaaren kylästä. Talvisota syttyi Suomen ja Neuvostoliiton välille marraskuun 30. päivänä 1939. Nykyisin Antrea tunnetaan nimellä Kammenogorsk.
– Meidät laitettiin täysiin junanvaunuihin, joista käytimme nimeä härkävaunu. Ne olivat pimeitä ja aika viileitäkin. Oli pelottavaa, kun en tiennyt tulevaisuudesta mitään, en edes seuraavasta tunnista, Eino Kilpiäinen muistelee.
Kaikkiaan tien päälle joutui noin 400 000 karjalaista.
Sota Ukrainassa koskettaa monia suomalaisia Karjalan evakkojen kokemusten kautta. Luovutetuilla alueilla syntyneitä ihmisiä on yhä elossa. Väkevät muistot on kerrottu seuraaville sukupolville.
Uutiset ja kuvat sotatantereelta ovat nostaneet pintaan Eino Kilpiäisen lapsuuden kokemukset.
– Olen ryhtynyt muistelemaan evakkomatkojen yksityiskohtia. Aivan selvästi tämä on aktivoinut muistia. Voisi sanoa, että tämä vaikuttaa pikkuisen uniinkin.
Ensimmäinen evakuointi vei Kilpisen Lounais-Hämeeseen Humppilan asemalle. Sieltä matka jatkui kapearaiteisella junalla Forssaan ja edelleen Tammelaan.
– Isännät tulivat reellä hakemaan. Meidän sijoitettiin kahden muun perheen kanssa erääseen sivukylän kouluun. Siellä olimme talven.
Tammelassa oli kirjoilla yli 5 000 antrealaista. Heitä sijoitettiin keväällä eri puolille Etelä-Hämettä.
Kilpiäisten perhe asettui Lopelle, Vojakkalan kylään, entiseen kaupparakennukseen parin muun perheen kanssa.
Leivät on leivottava, sanoi mummo
Eino Kilpiäinen palasi takaisin kotikyläänsä syksyllä 1941, kun Suomi oli jatkosodassa vallannut menetettyjä alueita takaisin. Miltei kaikki pitäjän asukkaat palasivat kotikonnuilleen.
Sotaa jouduttiin pakenemaan uudelleen vuonna 1944, kun Neuvostoliitto painoi päälle. Tällä kertaa lähtö tuli viime tingassa.
Kilpiäinen muistelee, kuinka juhannuksen alla pari sotilaspoliisia tuli tyhjentämään kylää. Mummo kieltäytyi lähtemästä, ennen kuin miniä oli saapunut naapurikylästä ja leivät oli leivottu.
Sotaväkeä ja sen kalustoa saapui Karjalan rataa ja teitä pitkin vastaanottamaan Neuvostoliiton suurhyökkäystä.
Kilpiäiset joutuivat poistumaan alueelta sivuteitä pitkin. Perhe vaelsi arviolta yli kuukauden jalkapatikassa neljää lehmää paimentaen.
Lopulta Kilpiäiset asettuivat jälleen Lopelle noin 900 muun antrealaisen kanssa.
Osa paikallisista ärsyyntyi siirtoväestä
Riihimäelle sijoitettiin noin 2 000 karjalaista, joista vähän yli 700 oli antrealaisia, kertoo tutkija Antero Heiskala.
Siirtokarjalaisten sijoittuminen uusille asuinsijoille sujui päällisin puolin hyvin. Tosin yksittäisiä huonojakin kokemuksia on. Karjalaisten omat tavat ja erilainen murre erottivat helposti heidät muusta väestöstä.
– Paikallisväestössä herätti jonkin verran mielipahaa karjalaisten saamat korvaukset menetetystä omaisuudesta. Osa lapsista koki myös ryssittelyä, koulukiusaamista ja väkivaltaakin, sanoo Heiskala.
Hän mainitsee, että väestöryhmien välejä kiristi myös se, että osa paikallisista koki karjalaisten liioittelevan, kerskuvan ja kehuvan sitä, kuinka Karjalassa asiat olivat paljon paremmin.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan avasi lapsuudenmuistot
Kilpiäisten tila Lopella on työllistänyt ukrainalaisia jo vuosia. Nytkin heitä on tilalla viisi. Kesäksi pitäisi saada vielä lisää ammattiväkeä.
– Ukrainalaiset ovat työskennelleet täällä jo pitkään maatalousalalla. Heitä kunnioitetaan samalla tavalla kuin aikoinaan ahkeriksi tiedettyä Karjalan siirtoväkeä, sanoo tutkija Antero Heiskala.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on saanut Eino Kilpiäisen kertomaan pojalleen yli 80 vuotta vanhoista tapahtumista.
–Tuntuu, että isä on nyt sodan takia avautunut enemmän. Kuulin tässä (Ylen haastattelun) yhteydessä isän evakkoretkistä oikeastaan ensimmäistä kertaa syvällisemmin, maatalousyrittäjä Jorma Kilpiäinen tunnustaa.
Voit keskustella aiheesta sunnnuntaihin 24.4.2022 klo 23:een saakka.
Oikaisu 10.6.2022 klo 15.08: Jutussa korjattu virkettä, jossa kuvaillaan paikallisten ja karjalaisten keskinäisiä välejä Riihimäellä. Jutussa luki alun perin, että liioittelu ja kerskuminen olisivat karjalaisille ominaista. Tarkoituksena oli kertoa, että osa paikallisista koki, että karjalaiset liioittelivat ja kerskuivat sillä, miten paljon paremmin asiat Karjalassa olivat.