Hyppää sisältöön

Jokerit pyrkii takaisin SM-liigaan kaudeksi 2023–24 – "Teemme kaikkemme, jotta ihmisten luottamus saadaan palautettua"

Jokerit kertoo tiedotteessaan etsivänsä uuden kotihallin, jos Helsingin areenan omistuspohjassa ei tapahdu muutoksia. Ensi kaudella seuran edustusjoukkuetta ei kaukalossa nähdä.

Jari Kurri.
Jari Kurri on Jokereiden pääomistaja. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
Jussi Vainikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Jokerit tavoittelee paluuta jääkiekon SM-liigaan kaudeksi 2023–2024.

Seura kertoo tiedotteessaan, että Jokereiden edustusjoukkue ei pelaa ensi kaudella missään sarjassa. Juniorijoukkueet jatkavat toimintaansa normaalisti.

– Meillä on paljon töitä edessä liigakelpoisuutemme rakentamisessa ja parhaillaan seuraan etsitään rinnalleni uutta omistuspohjaa. Olen luottavainen, että pystymme kaikki Liigan vaatimat kriteerit täyttämään, pääomistaja Jari Kurri sanoo.

Jokerit on pelannut edelliset kahdeksan kautta KHL:ssä, josta se irtautui Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Seuran omistus siirtyi hiljattain sataprosenttisesti Kurrille.

– On rehellistä todeta, että jääkiekon ulkopuolisiin asioihin liittyvät kysymykset ovat vaikuttaneet seuran maineeseen. Teemme kaikkemme, jotta ihmisten luottamus Jokereiden toimintaan saadaan palautettua, Kurri sanoo.

Jokereiden tiedotteessa kommentoidaan myös Helsingin areenan tilannetta. Jokerit on pelannut vuodesta 1997 lähtien Ilmalassa sijaitsevassa hallissa, joka on tällä hetkellä venäläisomistuksessa.

– Mikäli areenan omistuspohjassa ei kuitenkaan tulevaisuudessa tapahdu muutoksia, Jokerit etsii itselleen uuden kodin, tiedotteessa kirjoitetaan.

Lue myös:

Jokerit siirtyy täysin Jari Kurrin omistukseen

Nämä ehdot Jokerien pitäisi täyttää, jos se haluaisi SM-liigaan – liigapomo avaa tilannetta: "Pieni mahdollisuus olemassa ensi kaudelle"

Pelaajat saivat tietää Jokereiden KHL-lähdöstä vain minuutteja ennen tiedotteen julkaisua – Markus Hännikäinen olettaa sopimuksensa purkautuneen

Seura vahvisti: Jokerit ei jatka pelaamista KHL:ssä – "Teemme paljon töitä, jotta pystyisimme kertomaan jatkosuunnitelmista mahdollisimman pian"

Suosittelemme