– Jos kiteyttää kirjan teeman, se on Tahko Pihkalan maineen palautus.
Kokenut urheiluhistorioitsija, tietokirjailija Kalle Virtapohja on tarttunut aiheeseen, josta on kirjoitettu vuosien saatossa paljon.
Pesäpallon kehittäjästä Lauri "Tahko" Pihkalasta (1888–1981) on ilmestynyt ainakin juhlakirja, henkilökuva, elämäkerta ja parikin väitöstutkimusta.
Lisäksi Pihkala on keskeisessä roolissa monessa urheiluhistoriikissa. Ja hän oli itsekin erittäin tuottelias kirjoittaja, jonka jäljiltä on useita kirjoja ja valtava määrä lehtiartikkeleja.
Kolmella patsaalla huomioitu urheilun suurmies kaipasi tuoreen elämäkerran, sillä hän on Virtapohjan mukaan joutunut 2000-luvulla järjestelmällisen mustamaalaamisen kohteeksi.
– On sanottu, että hän on sairaalamurhaaja. Tai että hän olisi osallistunut vankien ryöstelyyn sisällissodan aikana. Ikäviä vihjailuja ilman todisteita.
Virtapohjan mukaan väitteet ovat alkaneet elää omaa elämäänsä, niitä on toisteltu ja pian niistä on tullut "totuus" Lauri Pihkalasta.
Palataan Virtapohjan väitteisiin tuonnempana, mutta ensin on syytä kerrata, kuka oli jo yli neljä vuosikymmentä haudassa maannut Lauri Pihkala.
Suomalaisuusmies hämmentää olympialaisissa
Lauri Pihkala syntyi Gummeruksen pappissukuun.
Hänen isänsä oli Pihtiputaan kirkkoherra Aleksanteri Gummerus, joka oli osallistunut valtiopäiville pappissäädyn edustajana. Myös Aleksanterin veli oli valtiopäivämies. Toinen veli perusti Gummeruksen kirjapainon.
Perhepiirissä siis harrastettiin yhteiskunnallisia asioita ja se tarttui.
– Lauri Pihkalan isä oli valtiopäivämies ja kirkkoherra. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Se on olennaista, sillä kotoa tulee Pihkalan maailmankuva, jossa kansakunnan rakentaminen oli iso asia.
Virtapohjan mielestä Pihkalan perhetaustassa pappispuolta on ylikorostettu yhteiskunnallisen perinnön kustannuksella.
Lauri Pihkalasta kasvoi intomielinen kansallisaatteen kannattaja ja suomalaisuusmies. Osoituksena tästä oli sukunimen suomentaminen kansallisfilosofi J.V. Snellmanin 100-vuotispäivänä vuonna 1906.
Virtapohja liittää Pihkalan samaan aatteelliseen jatkumoon kansallistaiteilijoiden kanssa. Siinä, missä Aho kirjoitti, Sibelius sävelsi ja Järnefelt maalasi Suomea kansakunnaksi, valitsi urheiluhullu Pihkala areenakseen urheilukentän.
Hän osallistui vuoden 1908 Lontoon ja vuoden 1912 Tukholman olympialaisiin sekä urheilijana että ennenkaikkea suomalaisuusmiehenä.
– Englantilaiset toimittajat ihmettelivät, mitä tuo suomalainen kaveri riehuu. No, kun ei salkoon nosteta Suomen lippua, vaan Venäjän, Pihkala selitti. Sama juttu oli Tukholmassa, jossa Suomen joukkue erottautui omaksi ryhmäkseen. Voi arvata, kuka taustalla hämmensi tilannetta.
Tukholman olympialaiset muistetaan kisoina, joissa Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle.
Virtapohjan mukaan kisoissa toimittajanakin työskennellyt Pihkala vaikutti vahvasti Kolehmaisen maineeseen. Pihkala muun muassa keksi nostaa Kolehmaisen äidin valokeilaan, kun kultapoika suuntasi Tukholmasta morsiamensa luo Yhdysvaltoihin. Näin tilaisuus kansallistunteen nostattamiseen ei valunut täysin hukkaan.
Myös Lauri Pihkala vieraili useaan otteeseen Yhdysvalloissa. Hän näki baseball-ottelun ja hämmästeli innostusta ja väenpaljoutta. Suomeenkin piti saada jotain vastaavaa, oma kansallispeli, jota kaikki pelaisivat ja joka korostaisi Suomen erityislaatuisuutta.
– Urheilu ei ollut koskaan Pihkalalle itseisarvo, vaan väline, jota hän käytti poliittisiin tarkoituksiin, kansakunnan rakentamiseksi, Virtapohja sanoo.
Oliko Lauri Pihkala sotarikollinen?
Urheilun ja politiikan liitolla Lauri Pihkala tähtäsi ennenkaikkea Venäjän sortotoimia vastaan ja Suomen itsenäisyyden puolesta.
Politiikka ja urheilu sekoittuivat kuitenkin myös Suomen sisällä. Työläiset perustivat omia urheiluseurojaan ja niiden välit porvariseurojen kanssa alkoivat rakoilla jo paljon ennen sisällissotaa.
Esinäytös nähtiin kesällä 1906, kun suurlakon ja Viaporin kapinan jälkimainingeissa punakaartit uhkasivat ampua porvariseura Unitaksen kisoihin osallistuvat urheilijat. Helsingin Unitaksen urheilijoita oli ollut mukana suurlakon valkokaarteissa ja sen toiminta herätti närää myös osassa porvariseuroja. Seura kiellettiin jatkosodan jälkeen fasistisena. Unitas oli myös seura, johon nuori Lauri Pihkala liittyi.
Kun tilanne reilu vuosikymmen myöhemmin jälleen kiristyi, Pihkala vetosi niin työläis- kuin porvariurheilijoihin yhteisen tavoitteen, vapauden, saavuttamiseksi.
Samaan aikaan hän oli mukana perustamassa valkoisen armeijan rungon muodostaneita suojeluskuntia. Vastaavasti suuresta työläisseurasta Helsingin Jyrystä tuli punakaartien eliittiyksikkö.
Kun sisällissota alkoi tammikuussa 1918, Pihkala suuntasi Pohjanmaalle ja liittyi valkoiseen armeijaan.
Nyt tullaan tapahtumiin, joista Virtapohja jutun alussa mainitsee.
Pihkala kuului virolaisen Hans Kalmin joukkoihin. Sotilasarvoltaan hän oli upseeri ja hänen tehtävänään oli levittää pelottelupropagandaa punaisten joukkoon. Kalmin joukot tunnettiinkin julmana osastona molemmin puolin rintamaa, eikä kyse ollut pelkästä propagandasta.
Kalmin joukot toteuttivat Kuhmoisten Harmoisissa verilöylyn ampumalla sairashuoneen potilaat sänkyihinsä. Tapauksesta kerrotaan muun muassa professori Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -teoksessa.
Epäselvyyttä on sen sijaan siitä, osallistuiko Pihkala ampumiseen. Hän itse kirjoitti 10 päivää myöhemmin tekstin, jonka voi tulkita tunnustuksena.
Kalle Virtapohja ei ole kuitenkaan vakuuttunut.
– Käsitykseni mukaan Pihkala oli ampumishetkellä neljän kilometrin päässä Harmoisista. Perustan teoriani Heikki Niemeläisen vielä julkistamattomiin tutkimuksiin.
Virtapohjan mukaan Pihkalan syyttömyyteen viittaa myös se, etteivät Harmoisista selvinneet koskaan nimenneet tunnettua Pihkalaa verilöylyn tekijäksi.
Yli sadan vuoden takaisia tapahtumia voi olla mahdotonta aukottomasti todistaa puoleen tai toiseen. Tämä koskee myös väitettä Pihkalan osallisuudesta hevosvarkauteen Hennalan vankileirillä. Virtapohja tulkitsee, että kyseessä oli yritys pelastaa ruokaa vaille jääneet hevoset nälkäkuolemalta.
Virtapohja ruotii kirjassaan myös Lauri Pihkalan suhdetta rodunjalostukseen, eugeniikkaan. Virtapohjan mukaan Pihkala tunsi hyvin 1900-luvun alussa valtavirtaa olleet rotuopit, mutta hänen pohdintansa liittyivät urheilun hyödyllisyyteen rodunjalostuksessa. Virtapohjan mukaan Lauri Pihkala on saanut kantaakseen jyrkkää rotuoppia kannattaneen veljensä Martti Pihkalan synnit.
"Tahkolle urheilu oli väline valmistautua sotaan"
Sisällissodan jälkeen Lauri Pihkala työskenteli innokkaasti kansanterveyden edistäjänä. Hän oli tuomassa hiihtolomaa koululaisille, synnyttämässä kuntoliikuntajärjestö Suomen Latua ja koko maan kattavaa latuverkostoa.
Pihkala ei jättänyt käyttämättä tilaisuutta protestoida tupakointia vastaan – kielteinen suhtautuminen alkoholiin viilensi hänen välejään muun muassa Urho Kekkoseen.
Samaan aikaan Pihkala työskenteli Suojeluskunnissa ja kehitti urheilua armeijan tarpeisiin.
Kansallispeli pesäpallo sai sotaisia mielleyhtymiä, kun Pihkala markkinoi lajin Suojeluskuntien ykköspalloilulajiksi.
Hiihtoa suomalaiset olivat harrastaneet iät ja ajat, mutta Lauri Pihkala vei lajin tasamaalta mäkisille reiteille. Tavoitteet olivat urheilullisia, mutta myös puolustuksellisia: Pihkala halusi, että suomalaiset pärjäisivät Holmenkollenilla ja toisaalta itärajan mäkisissä maastoissa, jos sota syttyy.
Suunnistus oli Pihkalan lempilapsi. Sen yhteys armeijaan käy ilmi vanhasta nimestä: suunnistusta kutsuttiin alkuun tiedusteluhiihdoksi tai tiedustelujuoksuksi.
Naisurheiluun nuori Lauri Pihkala oli suhtautunut edistyksellisesti. Hänen mielipiteensä muuttui täysin sen jälkeen, kun hän aloitti työnsä Suojeluskunnissa.
– Tahkolle urheilu oli väline valmistautua sotaan. Tähän kuvaan naisurheilu ei sopinut, Kalle Virtapohja sanoo.
Virtapohja kutsuu Lauri Pihkalaa kirjansa nimessä "Koko kansan Tahkoksi". Kansanterveystyön osalta nimityksen ymmärtää, mutta sisällissodan jälkeisessä jakautuneessa Suomessa Suojeluskunnissa työskennellyttä ja valkoisten puolella taistellutta Pihkalaa on vaikea mieltää kansaa yhdistäväksi voimaksi.
– Nimitys perustuu siihen, että hän kehitti kansallispelin pesäpallon, jota kaikki pelaavat. Toisaalta hän ei kannattanut punaisten erottamista urheilun kattojärjestö SVUL:stä. Hän työskenteli sen puolesta, että urheilu palaisi taas yhteen.
Sisällissodan erottama urheilu palasikin lopulta yhteen, mutta vasta Lauri Pihkalan kuoleman jälkeen.
Voit keskustella aiheesta 27.4. kello 23:een saakka.
Lue lisää historia-artikkeleita: