Lääkäri työskenteli ilman tarvittavia oikeuksia Kanta-Hämeen keskussairaalassa 14 vuoden ajan.
Keskussairaalan erikoislääkäri työskenteli ilman erikoislääkärin oikeuksia vuodesta 2008 tämän viikon tiistaihin saakka. Asia tuli ilmi rekisteritarkastuksessa tiistaina 19. huhtikuuta.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on pidättänyt lääkärin virastaan torstaina 21. huhtikuuta ja käynnistänyt virkasuhteen purkamisen. Sairaanhoitopiiri on ilmoittanut asiasta Valviralle ja tehnyt tutkintapyynnön poliisille.
Tiedotteen mukaan kyse ei ole varsinaisesta valelääkäritapauksesta. Kyseinen henkilö on Suomessa opintonsa suorittanut lääketieteen lisensiaatti.
Lääkäri on myöntänyt olleensa tietoinen oikeuksien puuttumisesta koko virassaolon ajan.
Ei potilasvahinkoja
Sairaanhoitopiirin mukaan lääkärin työssä ei ole tullut esiin puutteita. Johtajaylilääkäri Sally Leskinen on käynyt läpi kaikki lääkärin virkasuhteen aikana epäillyt potilasvahingot. Lääkäri ei ole ollut osallisena viranomaishuomautukseen tai potilasvahinkokorvaukseen johtaneessa asiassa.
– Hän on kollegoidensa arvostama osaaja ja suorittanut myös runsaasti erikoisalaansa liittyviä opintoja, mutta kertonut erikoislääkärioikeuksiensa laillistamisen jääneen puutteelliseksi muotoseikkojen vuoksi. Tämä ei kuitenkaan ole hyväksyttävää ja muodostaa perusteen virkasuhteen purkamiselle, Leskinen sanoo tiedotteessa.
Sairaanhoitopiiri ei kerro lääkärin erikoisalaa, koska kyse on muotoseikasta eikä potilasvahinkoja ole tapahtunut.
Lääkärin todistuksia ei tarkastettu
Sairaanhoitopiiri on käynyt läpi kaikkien erikoislääkäriensä ammattioikeudet. Muita puutteita ei löytynyt. Myös rekrytointiprosessi on läpivalaistu.
– Kyse on ollut tuolloin rekrytointiprosessiin liittyvästä inhimillisestä virheestä. Tutkintotodistuksia ei tarkastettu, Leskinen toteaa Ylelle.
Vuoden 2010 jälkeen lääkäreiden oikeudet on tarkastettu Valviran Julkiterhikki-rekisteristä. Vuonna 2008 vastaavaa järjestelmää ei ollut.
Lääkäri on ollut asian selvittämisessä avoin ja yhteistyökykyinen, sairaanhoitopiiri kertoo. Hänelle on tarjottu ammattiapua asian käsittelemiseksi.
– Potilaiden osalta on arvioitu, ettei tilanne vaadi tässä kohtaa lisätoimia, mutta mikäli poliisitutkinnan tai Valviran viranomaisarviossa tulisi esiin muita seikkoja, niistä tiedotetaan erikseen, Leskinen päättää tiedotteen.