Oulu on yrittänyt myydä monitoimikeskusta, jossa aikaisemmin on toiminut POHTO:n koulutuskeskus jo pitkään, mutta viime vuoden julkisessa huutokaupassa tuli vain pari yhteydenottoa, jotka eivät kuitenkaan johtaneet varsinaisiin tarjouksiin. Keskuksen tilat ovat edelleen myynnissä.
Nallikarissa rannan tuntumassa oleva vanha teollisuusalan koulutuskeskus on tasakattoinen ja peräisin 1970-luvulta. Vaikka rakennus on ulkoisesti melko hyväkuntoisen näköinen, sen talotekniikka on vanhentunut. Talon kunnostaminen vaatisi ison peruskorjauksen.
Keskuksessa on yhteensä kolme erillistä rakennusta, joilla on pinta-alaa yhteensä runsaat 7 000 neliötä. Tontin pinta-ala on vajaat 25 000 neliötä.
KORJAUS 16.5.2022 klo 10:40: Uutista tarkennettu niin, että kyseessä on kaupungin omistaman kiinteistön myynti. Koulutuskeskus POHTO toimii nykyisin toisissa tiloissa eikä kauppa liity sen toimintaan.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.