Jos Suomi ei nyt hae Nato-jäsenyyttä, kynnys siihen kasvaa tulevaisuudessa valtavan suureksi, sanoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) Ylen Ykkösaamun haastattelussa lauantaina.
– Nato-optiosta tulee teoreettisempi ja kynnys kasvaa valtavan suureksi, jos tämä ei ole se tilanne, jolloin sitä käytetään.
Haavisto nosti esiin, että Suomi on jo vuosia sanonut olevansa valmis harkitsemaan jäsenyyttä, jos turvallisuustilanne muuttuu. Nyt turvallisuustilanne Euroopassa on muuttunut dramaattisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan, hän sanoo.
– Mitä muuta vielä pahempaa voisi tapahtua, etteikö Nato-option käyttöä ainakin harkittaisi? Haavisto kysyy.
"Natolla intressi suojata jäsenyyttä hakevia maita"
Iso kysymys liittyy niin sanottuihin turvatakuisiin hakuprosessi ajalle.
Haavisto sanoo, että Suomi olisi mahdollisen hakuprosessin ajan oman puolustuksensa varassa. Samalla hän nosti kuitenkin esiin Naton avoimien ovien politiikan.
– Jos jäsenyyttä hakevia maita painostettaisiin joka kerta niin, ettei jäsenyyttä voisi hakea, silloinhan avoimien ovien politiikkaa ei olisi. Natolla on myös intressi suojata jäsenyyttä hakevia maita prosessin aikana.
Haavisto ei kuitenkaan avannut tarkemmin, mitä tämä intressi käytännössä voisi tarkoittaa.
Venäjä on toistuvasti varoittanut Suomea ja Ruotsia liittymästä Naton jäseniksi. Suomessa eduskunta on tällä viikolla käsitellyt turvallisuuspoliittista selontekoa, joka on pohjana kannanmuodostukselle Nato-asiassa.
Ruotsissa vastaava selonteko on vielä valmisteilla. Haaviston mukaan olisi hyvä, jos maiden päätökset olisivat yhtenäiset.
– Suomi suvereenina valtiona tekee itse turvallisuuttaan ja puolustustaan koskevat ratkaisunsa. Pitäisin kuitenkin tärkeänä, että Suomen ja Ruotsin päätökset olisivat samanlaiset ja samanaikaiset.
Tie rauhaan Ukrainassa kaukana
Venäjä aloitti laajan hyökkäyksen Ukrainaan kaksi kuukautta sitten. Juuri nyt tietä rauhaan ei ole näkyvissä.
– Toistaiseksi osapuolten näkemykset ovat hyvin kaukana toisistaan, Haavisto arvioi.
Venäjän ulkoministeriö väläytti perjantaina mahdollisuutta tulitaukoon Azovstalin tehtaalla Mariupolissa. Aiemmin presidentti Vladimir Putin määräsi eristämään tehtaan alueen niin tiukasti, ettei pakoon pääse kärpänenkään.
Tähän saakka Turkki on ollut näkyvimmässä roolissa neuvottelukosketusten ylläpitäjänä.
– Turkin mahdollistamissa neuvotteluissa on hahmoteltu mahdollisia rauhansopimuksen elementtejä. Lähtökohtaisesti Venäjän tulee kuitenkin hyväksyä Ukrainan suvereniteetti ja oikeus valita itse oma tulevaisuutensa, painottaa Haavisto.
Mariupolin humanitaarinen tilanne on vakava
Viimeisin neuvotteluyritys humanitaarisesta käytävästä siviilien evakuoimiseksi piiritetystä Mariupolin kaupungista epäonnistui. Mariupolissa on edelleen arviolta noin 100 000 siviiliä.
Ulkoministeri Haaviston huoli Mariupolin siviileistä on suuri.
– Tiedämme, mitä on tapahtunut Venäjän hallussa olleissa kaupungeissa Kiovan lähellä. Butšassa ja muissa kaupungeissa paljastuneet julmuudet järkyttävät syvästi. Mariupolin siviilien tilanne on ollut katastrofaalinen jo monen viikon ajan.
Sodan pitkittyminen ei ole Venäjänkään etujen mukaista
Mariupolista on taisteltu koko kevään ajan. Haaviston mukaan kaupungin haltuunotto on ollut yksi Venäjän tärkeimmistä tavoitteista.
– Ukrainan joukkojen puolustuksen kestäminen näin pitkään on ollut ihme. Ilmeisesti osa Ukrainan joukoista jatkaa yhä taistelua, Haavisto sanoo.
Venäjällä vietetään voitonpäivää toukokuun 9. päivä. Haaviston mukaan odotuksena on, että Venäjän johto haluaa voitonpäivänä esittää siihenastiset sodan saavutukset ja tarvitsee päivää varten jonkin konkreettisen näytön voitosta.
– Mariupolin saaminen hallintaan voisi olla tällainen näyttö.
Jos sota pitkittyy, länsi kiristää pakotteita.
– Venäjän talous heikentyisi entisestään. Tämä ei ole Venäjänkään etujen mukaista, arvioi Haavisto.
Täydennys 23.4. kello 11.40 & 12.19: Juttua täydennetty kauttaaltaan Haaviston haastattelun pohjalta.
Lue lisää:
Yli 150 kansanedustajaa liputtaa nyt avoimesti Nato-jäsenyyden puolesta – katso lista edustajista
Venäjä lupaa tulitaukoa Azovstalin tehtaan puolustajien ja siviilien evakuoimiseksi Mariupolissa