Tummien varjojen syvyyksistä astuu esiin groteski olento, josta ei tiedä, onko se kotoisin tästä maailmasta. Aukirevähtäneistä silmistä paistaa hypnoottinen, maaninen katse. Vino suu on täynnä tikarinteräviä hampaita. Pitkät sormet ovat kuin sarja ylisuuria ongenkoukkuja. Karmivaa ja värisyttävää vaikutelmaa korostavat suipot korvat, jotka viittaavat pikemminkin eläin- kuin ihmiskuntaan.
Tällaiselta näyttää vuonna 1922 ensi-iltansa saaneen Nosferatu-elokuvan Kreivi Orlok, joka on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen vampyyrihahmojen kaanoniin ja yleensäkin käsityksiimme vampyyreista. Orlok esimerkiksi oli elokuvahistorian ensimmäinen vampyyri, jonka tappoi auringonvalo.
– Nosferatu on ollut selkeä esikuva monille myöhemmille vampyyrielokuville ja televisiosarjoille. Esimerkiksi Buffy, vampyyrintappajassa tavallisten vampyyrien esi-isien ulkonäkö on lainattu suoraan Nosferatusta, vampyyrisarjojen fanikulttuuriin perehtynyt tohtori Minja Blom kertoo.
Buffy, vampyyrintappaja ei ole ainoa esimerkki, joka kumartaa kohti Nosferatua. Francis Ford Coppolan Bram Stokerin Dracula (1992) sisältää Nosferatusta tuttuja kohtauksia, jotka on tehty uudelleen ja joita voi pitää kunnianosoituksina elokuvaklassikkoa kohtaan.
What We Do in the Shadows -kauhukomediassa (2014) taas seurataan vampyyrikommuunin edesottamuksia, ja tuhansien vuosien ikäinen Petyr-vampyyri on kuin värikasteen saanut Kreivi Orlok.
Elokuva lähes tuhottiin
Vaikka saksalaisen F.W. Murnaun ohjaamasta Nosferatusta on muodostunut kauhuklassikko johon viitataan edelleenkin ahkerasti, sen tekoprosessi oli aikoinaan kivikkoinen – itse asiassa koko elokuva oli vähällä jäädä jälkipolvilta näkemättä.
Murnau halusi alunperin tehdä elokuvan Bram Stokerin Dracula-romaanin (1897) pohjalta, mutta hänellä ei ollut kirjaan oikeuksia. Niinpä Dracula muuttui Orlokiksi ja nimi Nosferatu taas viittasi vampyyriin. Yksi oleellinen erokin teosten väliltä tosin löytyy.
– Sekä Stokerin että Murnaun versioissa vampyyri on aatelinen kreivi, mutta Nosferatussa hahmon hirviömäisyyttä tuodaan jatkuvasti esille. Kreivi Orlok edustaa puhdasta pahuutta, ja tämä on myös selvää ihmisille, jotka hänet kohtaavat, Minja Blom toteaa.
Nosferatun tarina ja henkilöhahmot olivat kuitenkin sen verran samankaltaisia Dracula-romaanin kanssa, että tämän huomasi myös Bram Stokerin perikunta. Stokerin leski, Florence Balcombe haastoi Nosferatun Prana-tuotantoyhtiön oikeuteen ja elokuvan joka ikinen kopio määrättiin tuhottavaksi.
Muutama kopio sentään pelastui, ja ne onnistuttiin lähettämään valtameren ylitse turvaan Yhdysvaltoihin. Parin vuoden kuluttua amerikkalaiskriitikot julistivat elokuvan kiistämättömäksi mestariteokseksi.
Yhdysvalloissa elokuvan sensaatioarvoista osattiin myös ottaa kaikki mahdollinen irti. Vuonna 1929 The Daily Worker -lehdessä esimerkiksi oli ilmoitus, jonka mukaan Draculan inspiroima Nosferatu on “voimakas psykopaattinen draama, sadistinen sinfonia ja jännittävä mystinen mestariteos”.
Minja Blomin mukaan tällainen hehkutus pitää edelleen joiltakin osin paikkansa.
– Nosferatussa on onnistuttu luomaan tunnelmaa todella hienolla tavalla: jännitys ja ahdistavuus kasvavat koko ajan. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten saksalaisen yhteiskunnan ilmapiiri heijastui myös elokuvatuotantoon, ja ekspressionismia viljelevissä elokuvissa luotiin tarkoituksellisesti ahdistavia tunnelmia. Näin tehtiin myös Nosferatussa.
Vampyyri alkaa tihkua seksiä
Nosferatun Kreivi Orlokin jälkeen valkokankaalle pelmahti 1930-luvulla unkarilaistaustaisen Bela Lugosin esittämä kultivoitunut mutta pelottava vampyyrihahmo. 1950-luvun lopulla genreä alkoi dominoida Christopher Leen tulkitsema uuden ajan jylhänkomea vampyyri, joka oli sekä sulavalinjainen että tyylikäs.
– Kreivi Orlok oli jo ulkonäkönsä puolesta hirviö, mutta vähitellen vampyyri muuttui viehättäväksi ja hienostuneesti pukeutuneeksi hahmoksi. Toinen muutos tapahtui 1960-luvulla, jolloin alaa valtasivat sympaattiset vampyyrit, Minja Blom toteaa.
Sympaattisten vampyyrien tarkoituksena oli samastuttaa katsojat hahmoon, joka oli aiemmin ollut paha, mutta pyrki nyt kohti hyvyyttä.
– Vampyyrit olivat vastentahtoisesti sitä mitä olivat: joku oli muuttanut heidät vampyyreiksi, mutta he halusivat olla samanlaisia kuin muut, tavalliset ihmiset. Tällaisten kertomusten kautta vampyyrin näkökulmaa on ollut helpompi ymmärtää ja vampyyria kohtaan on voinut tuntea empatiaa.
Verenjano taas alkoi yhdistyä entistä selkeämmin vaaralliseen seksuaalisuuteen – etenkin legendaarisen Hammer-tuotantoyhtiön kauhuelokuvia tähdittäneen Christopher Leen kautta.
– Jo kansanperinteestä lähtien seksi on liittynyt vahvasti vampyyritarinoihin. Varhaisessa populaarikulttuurissa veren imemisen liittäminen seksuaalisuuteen on ollut ilmeistä, mutta kaikkea ei ole voitu kertoa ihan suoraan. Vampyyrihahmo onkin tarjonnut mahdollisuuden metaforaan seksistä.
Vampyyritarinoissa yleisöä ovat kiinnostaneet hyvän ja pahan ikuinen taistelu, mutta Nosferatun tarjoama asetelma on 2000-luvulla jopa kääntynyt kokonaan päälaelleen.
– Joissakin vampyyrisarjoissa ihmiset voivat itse asiassa näyttäytyä pahempina hirviöitä kuin verta imevät vampyyrit. Hyvän ja pahan välisen taistelun ohella toinen keskeinen teema vampyyritarinoissa on kuolemattomuus ja ikuinen elämä. Tällaisten tarinoiden kautta ihminen voi pohtia omaa kuolevaisuuttaan ja suhdettaan kuolemaan, Minja Blom toteaa.
Kadonnut pääkallo
Vampyyrisarjojen fanikulttuuria tutkineen Minja Blomin mukaan vampyyri voi nykyisin olla myös esikuva.
– Meidän ihmisten on vaikea samastua täydellisiin sankarihahmoihin – emmehän itsekään ole täydellisiä. Uuden ajan vampyyreista voidaan havaita, että vaikka on joskus tehnyt virheitä, niitä voi kuitenkin yrittää paikata tekemällä hyviä asioita. Vampyyri siis esitetään paitsi vampyyrina, myös sankarihahmona.
Mutta jos palataan takaisin Nosferatuun: The Witch- ja The Lighthouse-elokuvien ohjaaja Robert Eggers ilmoitti jo vuonna 2017 halustaan versioida Murnaun klassikkoa, mutta projekti on kokenut takaiskuja muun muassa koronapandemian takia. Äskettäin myös One Direction -poikabändistä tuttu muusikko Harry Styles ilmoitti vetäytyvänsä elokuvasta.
Vuonna 1931 menehtynyt F.W. Murnau taas on ollut tällä vuosituhannella otsikoissa varsin makaaberin tapauksen tiimoilta, joka voisi olla kuin kohtaus jostakin ohjaajan omasta kauhuelokuvasta, vaikkapa Nosferatusta.
Saksan Stansdorfiin haudatun Murnaun arkku löytyi avoimena vuonna 2015 ja tuolloin havaittiin, että ohjaajan pääkallo oli kadonnut. Arkun ympärillä oli poltettu kynttilöitä ja ilmeisesti harjoitettu jonkinlaista okkultismiin tai satanismiin viittaavaa hämärää seremoniaa.
Kallo on edelleen kadoksissa.
Lisää aihepiiristä: