Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Huhtikuinen aurinko alkaa nousta keskellä salolaisen maaseudun idyllistä maisemaa. Punatiilinen matala rakennus on ennen ollut vanhainkoti. Nyt tämä Rannikon puutarhatilan tontti on saanut uuden elämän Ukrainan sotaa paenneiden turvapaikkana.
Sisällä huoneiden ovet avautuvat toistensa jälkeen. Pitkälle käytävälle alkaa ilmestyä naisia, nuoria ja eri-ikäisiä lapsia yöpaidoissaan. Miehiä ei juuri ole.
Yhdessä huoneessa asuu vähintään neljä henkilöä. Vova, 12, pakkaa koulureppuaan sillä välin, kun hänen äitinsä valmistaa aamiaista.
Vova jakaa huoneen äitinsä, kaksivuotiaan pikkuveljensä, tätinsä ja siskonsa kanssa.
– Olemme täällä turvassa, mutta kaipaisin kovasti takaisin Ukrainaan sukulaisten luo, Vova kertoo.
Kauniita tarroja luotiliiveihin
Nuoremmat lapset jäävät arjen puuhiin, kun koululaiset lähtevät bussille. Nauru tai riemunkiljahdukset eivät asuntolasta ehdy.
Osa pienimmistä lapsista on vasta oppinut kävelemään. Asuntolassa asuu myös yksi sylivauva.
Asuntolassa on suuri sali, missä surraavat ompelukoneet.
Eräs äiti nostaa jaloissaan hääräävän nuoren tyttärensä syliinsä.
– Nyt ommellaan isälle luotiliivi ja lähetetään Ukrainaan. Ei, ei tule isoa sotaa, ei tule enää pommeja.
Pöydille on leikattu pahvisia sydämiä, joihin on kirjoitettu: "Palaa elävänä! Odotamme teitä. Kunnia Ukrainalle!"
Viisivuotias tyttö sujauttaa sydämen luotiliivien taskuun ja painaa taskun tarran visusti kiinni.
Lopuksi askartelusta innostuneet lapset saavat liimata luotiliiveihin vaaleanpunaisia tarroja.
– Liimatkaa niin paljon kuin haluatte. Kauneutta ei ole koskaan liikaa, yksi äideistä toteaa.
Hajalassa eletään päivä kerrallaan
Asuntolan pihamaalla voi tavata miehen, jonka puhelin soi koko ajan.
Mies on avomaan vihanneksia ja marjoja viljelevän Rannikon puutarhan yrittäjä Esa Rannikko. Hän on tilojen omistaja sekä ukrainalaisten majoittaja. Rannikolla on taustaa ukrainalaisten kausityöntekijöiden työnantajana Hajalan kylässä Salossa Varsinais-Suomessa.
Sodan alkaessa Rannikko laittoi sanan kiertämään, että hänen tilalleen saa tulla turvaan. Suurimmalla osalla tilalle saapuneista on jokin kytkös Rannikon puutarhaan työn kautta. Nämä henkilöt toivat Salon Hajalaan mukanaan siskoja, veljen vaimoja, heidän lapsiaan tai muita sukulaisia.
Kaikki tilalla pyörii vapaaehtoistoiminnan ja lahjoitusten varassa. Asuntolassa on huone, joka on täynnä kenkiä, vaatteita, hygieniatarvikkeita ja muuta lahjoitettua arjen tarpeistoa. Tällä kertaa somerolaiset maanviljelijät ovat tuoneet kananmunia, hunajaa sekä hirvenlihaa, joka täyttää yhden asuntolan pakastimista pitkäksi aikaa.
– Sitten on ihan yksityisiä henkilöitä, jotka tuovat avustuksia. Meidän tehtävämme on lähinnä vain koordinoida.
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
Esa tekee päivittäisen kierroksensa asuntolassa. Hän katsoo jääkaappien sisälle ja tarkistaa, että asukkailla ovat asiat hyvin. Pidemmällä tähtäimellä Rannikko haluaa omalta osaltaan auttaa ukrainalaisia sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Täällä majoittuvilla, joilla on työoikeus ja halua, on mahdollisuus tehdä töitä Rannikon puutarhan alaisuudessa lokakuuhun asti. Kesäkauden jälkeen sekä työ- että majoitusmahdollisuudet ovat nykyistä rajallisemmat.
Huhtikuun alussa Rannikko majoittaa entisen vanhainkodin tontilla noin 50 ukrainalaista. Heitä saapuu koko ajan lisää. Rannikon puutarhan tiluksilla on majoituskapasiteettia kesällä noin viidellesadalle henkilölle ja talvella noin kolmellesadalle.
– Joukossa on ihmisiä, joilta puuttuu koti. Ei ole mitään, minne palata. Paljonko heitä on täällä ensi lokakuussa, kun halloween-kurpitsat ovat kaupoissa? Rannikko pohtii.
Majoittajan näkökulmasta tehtävä on sen mittainen, kuin turvaan lähtenyt ihminen tarvitsee suojaamista.
Kukaan ei tiedä, kuinka pitkään se kestää.
Isä käytännössä ajoi pois
Osan lapsista kuulee toistelevan suomenkielisiä sanoja asuntolassa. Pyy-he-ku-mi. Suurimmasta osasta suomen kieli on hassun kuuloista ja lapset nauravat harjoitellessaan sanoja.
Sotaa paenneille kouluikäisille lapsille ja nuorille on järjestetty muun muassa suomen kielen opetusta Salossa. Viranomaisille ilmoittautuneilla on mahdollisuus koulunkäyntiin.
Vova on yksi vanhimmista asuntolan lapsista. Kun asuntolassa käy meno nuorempien toimesta villiksi, on Vova usein rauhallinen.
Vovan elämä Ukrainassa oli hyvää ja hänellä oli paljon ystäviä. Hänen pieni kotikaupunkinsa Monastyryštše oli rauhallinen paikka.
Sitten sota alkoi.
– Se oli todella pelottavaa. Heräsimme keskellä yöllä kuullessamme räjähdyksen. Pommitusten jälkeen kuulimme ilmahälytyksen ja juoksimme kellariin piiloon, Vova kuvailee.
Aluksi pommisuojassa oli vain Vovan perhettä ja naapureita, mutta loppua kohti muitakin. Saapuneet kertoivat Vovalle tarinoita siitä, kuinka raketit ja pommit olivat lentäneet heidän yläpuolellaan.
Kellarissa ei ollut ikkunoita. Vovan kaksivuotias pikkuveli voi huonosti jatkuvan stressin takia.
– Emme halunneet lähteä, mutta sitten isä käytännössä ajoi meidät pois. Lähtekää, hän sanoi, täällä on vaarallista. Älkää minun puolestani pelätkö, Vova kertoo surullisena.
Ukrainassa on yleinen liikekannallepano, eli miehet eivät saa poistua maasta. Kaikkien 18–60-vuotiaiden miesten on jäätävä puolustamaan maata Venäjän hyökkäykseltä.
Vovan isä toimii Ukrainassa rekkakuskina, joka lähetetään vaarallisiin paikkoihin.
Arkista iloa
Vova ja muut Suomeen paenneet lapset sekä nuoret ovat sopeutuneet olosuhteiden pakosta elämään uudenlaista arkea. Huhtikuussa on jäljellä hieman lunta, mikä mahdollistaa mäenlaskun ja lumisodan siellä, mistä se ei ole vielä sulanut.
Sisällä voi pelata pelikonsoleita tai katsoa elokuvia. Isommat sekä pienemmät lapset pitävät toisensa kiireisinä.
Naiset viihdyttävät itseään kotiaskareiden ja lastenhoidon lomassa laulamalla Ukrainalaisia lauluja. Asukkaat myös seuraavat uutisia Ukrainasta ja soittavat videopuheluita kotiin.
Vova on huolissaan. Hän ei ensin ymmärtänyt, kuinka vaarallisia olosuhteita hänen isänsä joutuu kohtaamaan.
– Isä ei ensin kertonut, minkälaista siellä on. Hän on nähnyt tankkeja sekä sotilasautoja, ja hän ajaa niiden ohi. Hän oli myös kuullut kranaatteja ja lentokoneita, eikä hän kertonut siitä aluksi mitään, Vova sanoo hädissään.
Turvassa ruudun takana
Ilta alkaa hämärtyä. Ukrainalaisen lapsikatraan nukuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Väsyneen näköiset äidit istuvat toisilleen jutellen asuntolan käytävällä olevilla tuoleilla.
Lopulta osa pienimmistä lapsista alkaa osoittaa väsymisen merkkejä.
Jotkut viimeistelevät iltatervehdystä puhelimitse rakkailleen Ukrainaan.
Myös Vova ajattelee isäänsä.
– Minulla on kova ikävä isää. On niin paljon muistoja yhdessä.
Vova pyyhkii kyyneliä.
– Isä rakastaa meitä kovasti, vaikka näyttää sen eri tavoin. Hän huusi meille: lähtekää äkkiä täältä! Niin hän näytti, että rakastaa meitä.
Vova katsoo ikkunasta kylmäksi ja pimeäksi muuttuvaa iltaa. Sisällä hänellä ja monilla muilla on turvalliset sekä lämpimät oltavat. Ikkuna kerrallaan asuntolan valot alkavat sammua, kun sen asukkaat käyvät nukkumaan.
Heillä on edessään taas yksi yö turvassa, eikä kenenkään tarvitse paeta kesken unien pommisuojaan.
Katso Perjantai-dokkari: Turvassa nyt Areenassa.
Katso kaikki Perjantai-dokkarit tästä.
Lisää aiheesta:
"Katso, kaikki on pilalla" – 15-vuotiaan Alenan videopäiväkirja näyttää Mariupolin tuhon