"Maximum attack."
Markku Alénin tunnetuksi tekemä lausahdus on ikoninen osa rallihistoriaa. Alén ajoi, kuten lausui, eikä pätkillä siksi säästelty.
Suomalaiset rallikuskit eivät ole tunnettuja asfalttispesialisteja, mutta Alénin kaksi voittoa Korsikalla nostavat hänet pikipintaisten teiden sinivalkoiseksi kunkuksi. Korsikan MM-rallit 1980-luvulla olivat lajihistorian vaativimpia asfalttikisoja. Alénin vuoden 1984 voittoaika tuhansien mutkien kilpailussa oli yli 13 tuntia ja 43 minuuttia.
Alén on ansaitusti osa harvalukuista valiojoukkoa, joka on pystynyt voittamaan MM-osakilpailun kaikilla kolmella alustalla: lumella, soralla ja asfaltilla. Vaikka MM-sarjaa on ajettu kohta 50 vuotta, on tähän temppuun pystynyt vain 13 kuljettajaa.
Suomalaisia on tuolla listalla nyt kuusi kappaletta. Tuoreimman – ja nuorimman – jäsenen nimi on tietenkin Kalle Rovanperä.
Kun vaativuudesta puhutaan, on Kroatian MM-ralli vuosimallia 2022 hyvä nykypäivän versio Korsikasta: äärimmäinen haaste. Erikoiskoekilometrejä on vain murto-osa, mutta sen sijaan vettä satoi jokaisena päivänä, ja tiet täyttyivät mudasta.
Siksi on vain sopivaa, että 21-vuotias Rovanperä liittyi Alénin johtamaan joukkoon – ja nosti samalla lopullisesti rallihistoriaan uuden lausahduksen.
"Full send".
Nämä sanat on kirjattu Rovanperän kypärään. Näitä sanoja hän myös osoitti, kun hän oli voittanut Ott Tänakia lauantain päätöspätkällä yli puolella sekunnilla kilometriä kohden.
Voit katsoa tilanteen ylhäältä pääkuvan paikalta.
Rovanperä oli kärsinyt aiemmin päivällä rengasrikon ja johtoasema näytti sulavan käsiin. Vaan sitten kuin tyhjästä Rovanperä lätkäisi pöytään suorituksen, joka ei hänen lähtöpaikallaan pitänyt olla mahdollinen. Suomalainen löi virolaisen hänen omassa pelissään.
Lappu lattiassa hyökkääminen ei yksin rallia ratkaissut, sillä sunnuntai kirjoitti kaikkine olosuhdevaihteluineen vielä uuden luvun kaikin puolin häikäisevään rallikilpailuun.
Tänakin sääryhmälle syystäkin nostettava hattua
Tänakin sääryhmää ei ole syyttä suotta hehkutettu vuosien varrella. Virolainen teki sen ainoan valinnan, jolla Rovanperän voisi vielä haastaa. Taivas aukesi ja Rovanperän puolen minuutin johto vaihtui reilun sekunnin takamatkaksi.
Näin Toyotan tähdeltä tarvittiin päätöspätkällä vielä yksi "full send". Tänakilla oli rengasetu, sillä pehmeän seoksen renkaat tarjosivat Power Stagen mutaisella alkuosalla merkittävästi paremman pidon kuin Rovanperän sekarengastus sadekelin renkailla ja kovan seoksen renkailla.
Rovanperällä ei siis ollut mitään takeita, että hänen ajamalla ottamansa riskit maksaisivat itsensä takaisin. Sen sijaan mahdollisuus ulosajoon ja siten koko pistepotin menettämiseen oli todellinen.
Katso Power Stagen loppuratkaisut allla olevalta videolta.
Rovanperä ei nähnyt uhkaa, vaan mahdollisuuden. Ongelmia tulee kauden edetessä väistämättä. Rovanperä piti Kroatiassa huolen, että mitään jossiteltavaa ei jäänyt.
Rovanperä on nyt voittanut vajaan vuoden sisään niin soralla, lumella kuin asfaltilla. Kroatiassa hänen ei pitänyt voittaa, sillä olosuhteet olivat hänelle aivan uudet. Edellisvuoden kisakin oli päättynyt ulosajoon viiden kilometrin jälkeen.
Silti Rovanperä löysi keinon voittaa. Siksi hän on ansaitusti kirjoittanut nimensä tilastoihin suurten legendojen rinnalle harvalukuiseen joukkoon.
Lue lisää: