Hyppää sisältöön

Ilman roskapusseja toimiva biojätejärjestelmä sai tunnustusta Suomalaisen Työn Liitolta

Tamperelaisen yrityksen rakentama käsittelyketju perustuu jätemyllyyn ja imuautolla tyhjennettävään säiliöön.

Tyypillistä biojätettä: kahvisuodatin ja banaaninkuori
Palkinnon saaneessa kierrätysjärjestelmässä ei tarvita edes jätepussia, kuten tavallisessa biojäteastiassa yleensä. Kuva: Jouni Tanninen / Yle
Jouni Tanninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tamperelainen yhtiö on saanut tunnustusta vaihtoehtoisen biojätejärjestelmän kehittämisestä.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt BER -yhtiölle Desing from Finland - ja Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeuden. Yhtiön nimi viittaa bioenergian kierrätykseen.

Yhtiön järjestelmässä biojäte jauhetaan jo keittiössä hienoksi jätemyllyllä ja siirretään automaattisesti säiliöön. Se tyhjennetään imuautolla ja viedään raaka-aineeksi esimerkiksi biokaasun tuotantoon.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle