Hyppää sisältöön

Nokia-yhtiön entisen kotisaaren kiistat palaavat taas oikeuteen: uusi omistaja ja vuokralainen eivät päässeet sovintoon

Kulttuurihistoriallisesti merkittävän Tehdassaaren käytöstä on noussut kiista Nokialla.

Näkymä Tehdassaareen Emäkosken sillalta Nokialla huhtikuussa 2020.
Näkymä Tehdassaareen Emäkosken sillalta Nokialla huhtikuussa 2020. Kuva: Miikka Varila / Yle
Anu Leena Hankaniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Martta Honkala rakastui 28-vuotiaana Nokian Tehdassaareen – nyt omistaja vaihtuu ja yhteisöllisyys on uhattuna
Nokian Tehdassaaren omistaja vaihtuu. Saarella vuodenvaihteeseen toiminut tiivis kulttuuriyhteisö on meiningistä ymmällään. Mistä kiistassa on kyse? Tehdassaaren osuuskunnan hallituksen jäsen, rakennusmaalari ja käsityöläinen Martta Honkala kertoo, kuinka päätyi Tehdassaaren yhteisöön. Juha Kokkalan haastattelussa Perttu Ketola, Cireco Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Toimittajana Jani Aarnio.

Nokian Tehdassaaren kiistojen sovittelu alkoi ja loppui maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Alueen uusi omistaja ja vuosikausia saaressa toiminut kulttuuriosuuskunta olivat sovitteluistunnossa oikeudessa vuokrasopimuksen purkamisesta.

Osapuolet eivät päässeet maanantain aikana sovintoon, joten asian käsittelyä jatketaan Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan normaalissa oikeudenkäyntijärjestyksessä.

Uusi omistaja alkaa tuottaa alueelle teatteria, musiikkiesityksiä sekä muuta esittävää kulttuuria. Vuosia saaressa toiminut kulttuuriosuuskunta joutui lopettamaan toimintansa lähes kokonaan viime vuoden lopulla.

Alueen kiinteistöjen uusi omistaja Cireco Tehdassaari Kiinteistökehitys Oy vaati aiemmin Tehdassaaren osuuskunnalle häätöä käräjäoikeudessa.

Nokia-yhtiön kotisaari

Nokian kaupunki huutokauppasi Tehdassaaresta kulttuurihistoriallisesti merkittävän, niin sanotun Upofloorin kiinteistön huhtikuussa 2021. Kiinteistö oli siirtynyt kaupungin omistukseen vuotta aiemmin.

Huutokaupan jälkeen Cireco osti kiinteistön Nokian kaupungilta. Yle kertoi Cirecon suunnitelmista huhtikuussa 2021.

Jo aiemmin yhtiö oli ostanut Tehdassaaresta muun muassa Nokia-yhtiön entisen pääkonttorin.

Kartta Nokian Tehdassaaresta.
Nokian Tehdassaari Kuva: Marjut Suomi / Yle

Marraskuussa kiinteistön uusi omistaja haastoi osuuskunnan oikeuteen vuokrasopimusta koskevan kiistan vuoksi. Tämän jälkeen osuuskunta teki vastakanteen.

Kiistan osapuolet ovat vaatineet toisiltaan kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksia.

Omistajanvaihdoksen jälkeen monet osuuskunnan alivuokralaisena toimineet pienyrittäjät ovat siirtyneet muualle.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida tiistaihin kello 23:een saakka.

Päivitetty 25.4. kello 15.39 Pirkanmaan käräjäoikeudesta tieto, että sovittelu on lopetettu, koska osapuolet eivät päässeet sopuun.

Lue lisää:

Nokia-yhtiön kotisaari Nokialla kunnostetaan arvoisekseen – toiminta Tehdassaareen palaa kiertotalouden ehdoilla

Osuuskunta kehitti ruohonjuuritason toimintaa Nokialla vuosia, sitten historiallisen miljöön omistaja vaihtui – kiistoja puidaan nyt oikeudessa

Nokian Tehdassaareen rakennetaan uusi kesäteatteri – avaajana kesäkuussa Heikki Vihisen käsikirjoittama musiikkikomedia

Suosittelemme