Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitkittyneiden koronaoireiden vuoksi tutkimuksissa sairaalassa. Asiasta tiedottaa presidentin kanslia.
Niinistöllä todettiin koronavirustartunta 19. huhtikuuta eli viikko sitten.
Presidentin vointi on kanslian mukaan kohtuullisen hyvä. Hän jatkaa työskentelyä etänä.
Myöhään tiistai-iltana presidentin viestintäpäällikkö Jouni Mölsä kertoi STT:lle, että Niinistö jää sairaalaan yöksi, mutta hän voi edelleen kohtuullisen hyvin.
Tänään Niinistö kertoi Facebookissa, että osallistuminen kansallisen veteraanipäivän valtakunnalliseen pääjuhlaan jää tänä vuonna koronan vuoksi pelkäksi tervehdykseksi.
Presidentti kirjoittaa aina osallistuneensa veteraanipäivän viettoon. Kansallista veteraanipäivää vietetään keskiviikkona 27.4.
Ukrainan tilanteen takia presidentin rooli Suomen ulkopolitiikassa on korostunut. Niinistöllä on tulevien viikkojen ohjelmassa suunniteltuna esimerkiksi valtiovierailu Ruotsiin 17.–18. toukokuuta.
Tartunnan vuoksi muun muassa Niinistön vierailu Norjaan 21.–22. huhtikuuta siirtyi toiseen ajankohtaan.
Jos presidentti on estynyt tehtäviensä hoitamisesta, perustuslain mukaan hänen tehtäviään hoitaa pääministeri.
Juttua päivitetty 26.4. kello 20.39 tuoreimmalla tiedolla Niinistön voinnista.
Juttua päivitetty 26.4. kello 23.25 tiedolla, että Niinistö jää sairaalaan yöksi.