Hyppää sisältöön

Mestarien liigan välierät alkoivat käsittämättömällä näytöksellä – Real Madridin puolustus oli reikäjuustoa, mutta silti loppuratkaisu jäi ensi viikkoon

Manchester City ja Real Madrid tarjoilivat seitsemän maalin näytöksen. Ottelussa mentiin päästä päähän ja nähtiin toinen toistaan komeampia viimeistelyjä.

Phil Foden ryntää onnittelemaan ensimmäisen osaottelun voittomaalin täräyttänyttä portugalilaiskeskikenttää Bernardo Silvaa. Kuva: DeFodi Images / Getty Images

Ensimmäistä jalkapallon Mestarien liigan mestaruuttaan tavoitteleva Manchester City aloitti välierien ensimmäisen osaottelun kotikentällään myrskyn lailla. Real Madridin puolustus oli täysin tuuliajolla ottelun alussa.

Ottelua ehdittiin pelata alle kaksi minuuttia, kun kotijoukkue siirtyi 1–0-johtoon. Riyad Mahrez harhautteli laidalta useamman Madrid-pelaajan välistä kohti keskustaa ja antoi vasemmalla jalallaan nappikeskityksen. Belgialainen keskikentän taituri Kevin De Bruyne oli noussut ylimmäksi ja puski pallon verkkoon maanmiehensä, maalivahti Thibaut Courtois'n alta.

Kevin de Bruyne puski 1–0-osuman Riyad Mahrezin loistavasta esityöstä. Kuva: Getty Images

Kun kymmenen minuuttia oli pelattu, siirtyi Manchester City jo 2–0-johtoon. Tällä kertaa avausmaalin tehnyt de Bruyne keskitti, Realin toppari David Alaba sähläsi katkoyrityksessä ja pallo jäi City-hyökkääjä Gabriel Jesusille. Maalilla oli hämmentävästi kolme Cityn pelaajaa kahta Real-puolustajaa vastaan.

Viikonloppuna Valioliigan ottelussa neljä maalia Watfordin verkkoon tykittänyt Jesus viimeisteli helposti ohi Courtois'n. Tässä vaiheessa ottelua kaksi laukausta ja kaksi maalia Manchester Citylle.

Gabriel Jesus sai viimeistellä rauhassa 2–0-johdon. Kuva: Getty Images

Senkin jälkeen City oli paljon lähempänä lisämaaleja kuin Real Madrid maalitilinsä avaamista. Kunnes esiin nousi vähemmän yllättäen 34-vuotias konkarihyökkääjä Karim Benzema.

33. peliminuutilla laitapakki Ferland Mendy laittoi kaukaa vaarattoman oloisen keskityksen maalille. Benzema oli pallossa ensimmäisenä ja ohjasi pallon vasemmalla jalalla takakulmaan.

Tauolle mentiin lukemissa 2–1.

Karim Benzema taikoi tästä 1–2-kavennusmaalin, vaikka Oleksandr Zintshenko roikkuu miehessä. Kuva: Offside / Getty Images

Toinen puoliaika alkoi vähintäänkin yhtä vauhdikkaasti.

John Stonesin loukkaantumisen takia laitapakiksi tullut brassikonkari Fernandinho riisti 53. minuutilla pallon helposti Real Madridin Vinicius Juniorilta. Fernandinho eteni oikealta laidalta ja keskitti maalille. Phil Foden oli vapaana ja pukkasi Manchester Cityn 3–1-johtoon.

Phil Foden puskee Cityn 3–1-johtoon. Kuva: Getty Images

Vain pari minuuttia tästä nähtiin "kosto". 21-vuotias brassihyökkääjä Vinicius Junior harhautti keskialueella tylysti maanmiehensä, 36-vuotiaan Fernandinhon, pinkoi laidaltaan maalintekoon ja ohitti maalivahti Edersonin. Tilanne siis 3–2 Man Citylle.

Vinicius Junior karkasi vasemmalta laidalta, ajoi maalille ja sijoitti takakulmaan. Kuva: Getty Images

Pelissä mentiin päästä päähän tavalla, jota Manchester Cityn peleissä ei yleensä nähdä, kun Pep Guardiolan miehistö haluaa hallita palloa. Missään vaiheessa peliä madridilaisten puolustaminen ei kuitenkaan kovin varmalta näyttänyt.

74. minuutilla Man Cityn de Bruynea rikottiin rangaistusalueen kulmalla ja Realin pelaajista osa lopetti jo pelaamisen. Tuomari antoi kuitenkin pelin jatkua. Bernardo Silva otti pallon, kääntyi, otti muutaman askeleen ja pommitti upean laukauksen etuyläkulmaan. City 4–2-johtoon.

Bernardo Silva ampui upean laukauksen vasemmalla jalallaan. Phil Fodenin ilme taustalla kertoo olennaisen. Kuva: PA Images / Getty Images

Eikä siinä vielä kaikki. 80 minuuttia oli pelikellossa, kun City-toppari Aymeric Laporte meni huolimattomasti keskityspalloon. Pallo osui ylös nostettuun käteen ja erotuomari Istvan Kovacs määräsi pallon pilkulle.

Rankkaria asettui ampumaan Benzema, joka edellisessä Espanjan liigan ottelussa oli missannut peräti kaksi rangaistuspotkua. Ranskalaismaestron päätä ei huimannut: panenka-rankkari eli löysä nosto keskelle maalia yläriman alle.

Karim Benzema nosti pallon keskelle, maalivahti Ederson aavisti vasemmalleen. Kuva: Getty Images
Omahyväinen tuuletus päälle. Kuva: PA Images / Getty Images

Sen jälkeen ei sentään maaleja enää nähty. Lopputulos 4–3. Finaalipaikka ratkaistaan vasta ensi viikolla Madridissa toisessa osaottelussa, mutta jo ensimmäinen osaottelu tarjosi loputtomasti puheenaiheita.

Man City hallitsi palloa 60-prosenttisesti. Laukaukset maalia kohti kirjattiin Citylle 6–5. Benzema nousi Mestarien liigan maalipörssin kärkeen, sillä hän on iskenyt tällä kaudella 14 osumaa. Puolivälierissä pudonneen Bayernin Robert Lewandowski tykitti 13 maalia.

– Tämä oli merkittävä peli. Se oli täysin hengästyttävä. Pelin vauhti on ollut säälimätön. Päästä päähän ensimmäisestä minuutista lähtien, totesi BBC:lle (siirryt toiseen palveluun) Valioliigan kaikkien aikojen maalitykki Alan Shearer.

– Olen sanaton. Olemme nähneet tässä pelissä aivan kaiken. Uskomatonta taitoa ja rohkeutta, Shearer sanoi, kun Benzema oli upottanut röyhkeällä rankkarilla ottelun viimeisen osuman.

Lue lisää:

Kommentti: Uefan vitkuttelu Venäjän EM-kisapaikasta on vastenmielistä – mahdolliset korvaajat joutuvat epäreiluun tilanteeseen

Onko Karim Benzema maailman paras jalkapalloilija? Kohuissa ryvettynyt konkari voi nousta lopullisesti Cristiano Ronaldon varjosta

Piskuinen kyläseura Kotkan kokoisesta kaupungista teki taas ällistyttävän tempun pudottamalla Bayern Münchenin: "Joukkue on tehnyt jotain suurenmoista"

Liverpool ja Manchester City jatkoon Mestarien liigassa – tunteet kuumenivat Madridissa

Oligarkki marssi ase vyöllään kentälle, sitten suomalainen Mattias Gestranius kutsuttiin paikalle Kreikkaan – upean uransa päättänyt erotuomari avautuu nyt isosta ongelmasta

Karim Benzema teki ranskalaishistoriaa Mestarien liigassa – Chelsean managerilta suoraa puhetta romahduksesta: "Kauhein näkemäni jakso"

Suosittelemme sinulle