Hyppää sisältöön

Yle seuraa tulospäivää: Facebookin emoyhtiö Meta petrasi | Koneen liikevoitto laski, mutta tilaukset kasvoivat | Finnair aloittaa säästöohjelman

Hissiyhtiö Koneen toimitusjohtaja pitää yhtiön liikevoittomarginaalin laskua selvänä huolenaiheena, vaikka onkin tilausten kasvuun tyytyväinen.

Kone korjasi loppuvuoden näkymiään alaspäin. Kuva: Kimmo Brandt /AOP

Yle seuraa tässä jutussa pörssiyhtiöiden tulospäivää.

Facebookin emoyhtiö Meta teki odotettua paremman tuloksen

Facebookin emoyhtiö Meta on tehnyt 7,5 miljardia dollaria voittoa hiljattain päättyneellä ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Teknologiayhtiön keskiviikkona raportoima tulos oli ennakkoon odotettua parempi.

Liikevaihtoa yhtiö teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 27,9 miljardia dollaria.

Tuloksen julkistamisen jälkeen Metan osakkeet nousivat yli 12 prosenttia jälkipörssissä.

Aiemmin Facebook-nimellä toiminut yhtiö otti käyttöön Meta-nimen viime vuoden lokakuussa. Somejätti omistaa Facebookin lisäksi Instagramin, Whatsappin ja Messengerin.

Nokian renkaat varoittaa Ukrainan sodan vaikutuksista liikevoittoon

Nokian Renkaat odottaa liikevaihtonsa ja liikevoittonsa laskevan merkittävästi tänä vuonna viime vuoteen verrattuna Ukrainan sodan ja pakotteiden vuoksi. Yhtiöllä on suuri tehdas Venäjällä, ja pakotteet vaikuttavat kykyyn valmistaa renkaita sekä myydä niitä Venäjällä ja Keski-Euroopassa.

Pakotteet eivät vielä ehtineet vaikuttaa täydellä voimallaan Nokian Renkaiden alkuvuoden tulokseen. Yhtiön liikevoitto kohosi tammi-maaliskuussa 59 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 44 miljoonasta eurosta.

Cargotec paransi tulostaan neljänneksellä

Konepajayhtiö Cargotec on parantanut alkuvuonna tulostaan. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 26 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta ja oli nyt 65 miljoonaa euroa. Liikevaihto puolestaan kasvoi 17 prosenttia ja oli 851 miljoonaa.

Cargotecin toiminta on alkuvuonna kärsinyt koronapandemiaan liittyvistä vaikeuksista toimitusketjuissa ja logistiikassa, mikä on nostanut myös inflaatiotasoa. Venäjän sota on puolestaan hankaloittanut komponenttien saatavuutta ja kiihdyttänyt niin ikään inflaatiota.

Cargotecin saamat tilaukset kasvoivat alkuvuonna kaksi prosenttia.

Koneen tilaukset kasvoivat

Hissiyhtiö Kone sai tammi-maaliskuussa liki 17 prosenttia enemmän tilauksia kuin vuosi sitten. Samalla yhtiön oikaistu liikevoitto kuitenkin laski yli viidenneksellä ja päätyi 196 miljoonaan euroon.

Liikevaihto koheni viidellä prosentilla 2,4 miljardiin euroon.

Toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth on tilausten ja liikevaihdon kasvuun tyytyväinen, mutta pitää liikevoittomarginaalin laskua selvänä huolenaiheena.

Loppuvuodella riittää töitä, kun maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa on odotettavissa entistä enemmän häiriöitä Venäjälle asetettujen pakotteiden ja koronakriisin seurauksena.

Kone korjasi loppuvuoden näkymiään alaspäin ja ennakoi nyt, että liikevaihdon kasvu asettuu 2–5 prosenttiin verrattuna viime vuoteen ja oikaistun liikevoiton olevan 1,18–1,28 miljardia euroa. Aiempi arvio liikevaihdon kasvusta oli 2–7 prosenttia ja liikevoiton arvioitiin voivan yltää 1,33 miljardiin.

Näkymien toteutuminen edellyttää, että Kiinan koronarajoitukset purkautuvat kesäkuun loppuun mennessä ja että liiketoiminta kääntyy sen jälkeen nopeaan kasvuun.

Telia tähtää Suomen liiketoiminnan käänteeseen

Teleyhtiö Telian oikaistu käyttökate nousi tammi-maaliskuussa 0,3 prosenttia 7,2 miljardiin kruunuun (690 miljoonaan euroon), samalla kun liikevaihto nousi reilulla 2,1 prosentilla 21,8 miljardiin kruunuun.

Toimitusjohtaja Allison Kirkby totesi katsauksessaan, että käänteen aikaansaaminen Suomen liiketoiminnassa on Telialle erittäin tärkeä tavoite tänä vuonna. Alkuvuonna näkyi myönteisiä merkkejä, mutta työtä on vielä paljon edessä.

Kirkbyn mukaan parannusta tarvitaan muun muassa verkkojen laadussa, tuotemerkkejä koskevissa mielikuvissa ja kustannustehokkuudessa.

Finnair aloittaa säästöohjelman

Venäjän ilmatilan sulkeutuminen on pidentänyt Finnairin lentoreittejä Aasiaan. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle

Finnairin tulos oli alkuvuonna 132,9 miljoonaa euroa tappiollinen, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Yhtiön liikevaihto kasvoi 252 prosentilla ja oli 400 miljoonaa euroa.

Yhtiö kertoo aloittavansa uuden kustannussäästöohjelman, jolla haetaan 60 miljoonan euron pysyviä säästöjä. Näitä säästöjä haetaan jakelusta, lentokoneiden vuokrasopimuksista ja toimintojen jatkuvasta parantamisesta.

60 miljoonan säästöt tulevat jo saavutettujen 200 miljoonan euron säästöjen päälle.

Säästötarve johtuu Venäjän ilmatilan sulun pitkittymisestä. Ilmatulun sulkeutuminen on vaikuttanut merkittävästi Finnairin toimintaympäristöön, ja sen myötä Finnairin lento

Konecranesin liikevoitto laski viidenneksellä

Konecranesin väliaikainen toimitusjohtaja Teo Ottola kuvaa pörssitiedotteessa yhtiön ensimmäistä kavartaalia ristiriitaiseksi Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Konepajayhtiö Konecranesin tilaukset kasvoivat alkuvuonna ennätyskorkealle. Tilausten arvo oli yli miljardi euroa, mikä on yli kolmanneksen viime vuotta enemmän.

Yhtiön kannattavuus kuitenkin heikkeni. Oikaistu liikevoitto tammi-maaliskuussa oli 37 miljoonaa euroa. Se laski yli viidenneksellä viime vuodesta.

Yhtiön liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä noin 672 miljoonaa euroa, kun vuoden takaisella vertailujaksolla se oli ollut 704 miljoonaa.

Konecranesin väliaikaisen toimitusjohtajan Teo Ottolan mukaan markkinoiden epävakautta ovat lisänneet entisestään Ukrainan sodan aiheuttama inflaation kiihtyminen ja materiaalien saatavuusongelmat.

Konecranesilla on Ukrainassa yli 400 työntekijää, ja sota on vaikuttanut niin yhtiön liiketoimintaan, toimintoihin ja henkilöstöön. Venäjän toiminnoista aiheutuneet alaskirjaukset ja tilausten perumiset painoivat liiketulosta yhteensä 47 miljoonan euron edestä.

Konecranes ennakoi, että liikevaihto ja oikaistu käyttökate kuitenkin kasvavat tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

Konecranesin ja Cargotecin suunniteltu sulautuminen peruuntui maaliskuun lopulla, kun Britannian kilpailuvirasto CMA esti yhdistymisen.

Lue myös aiempia tulosuutisia:

Ponssen tilauskanta notkahti alkuvuodesta, komponenttipula ja materiaalien hintojen nousu syö kannattavuutta (26.4.)

Valko-Venäjän panimolle ostajaa etsivän Olvin tulos laski alkuvuonna – Metso Outotec teki hyvän tuloksen epävarmuuksien keskellä (21.4.)

Suosittelemme sinulle