Navetan toiseen kerrokseen kiivennyt lehmä aiheutti pelastustehtävän torstaiaamuna Kokkolan Ullavassa.
Lehmä oli kavunnut portaita pitkin navetan valvontahuoneeseen, mutta ei suostunut palaamaan samaa reittiä, kertoo päivystävä palomestari Ville Mikkola.
Valvontahuoneessa on käytännössä tilan toimisto tietokoneineen. Ikkunoista näkee, mitä navetassa tapahtuu. Joillakin tiloilla valvontahuone on pohjakerroksessa.
Eläin vedettiin liinoilla ulos toista kautta. Paloviranomaisten vaatimuksesta toisessa kerroksessa on oltava myös hätäpoistumistie.
Lehmä selvisi reissustaan vahingoittumattomana. Sen ei myöskään tiedetä aiheuttaneen vahinkoja valvontatilassa.
Lehmä on utelias eläin
Lehmiä pelastetaan silloin tällöin lietesäiliöistä, mutta seikkailut navetan yläkertaan ovat tuiki harvinaisia.
– Lehmät eivät lähtökohtaisesti kulje portaita, mutta toisaalta ne ovat uteliaita eläimiä ja tutkivat kyllä usein kaikki paikat, sanoo maidontuotannon erityisasiantuntija Heidi Lehkonen ProAgria Keski-Pohjanmaasta.
Lehmä ei mielellään kävele ritiläportaita tai muutenkaan ritilän päällä, jos sen alla näkyy pudotus. Lehkonen arveleekin, että kyseessä ovat olleet kiinteät portaat.
– Tai hurjapäälehmä! sanoo Lehkonen.
Lietesäiliöön tipahtamisia sattuu, kun eläin pääsee irti tai ritilä pettää sen alla. Portaiden kiipeämisestä Lehkonen ei ole aiemmin kuullut.
– Tämä kyllä jotain aivan uutta.