Hyppää sisältöön

Turku aikoo palauttaa käteismaksamisen Fölin busseihin – samalla nousee kertalipun hinta

Käteismaksut busseissa lopetettiin koronapandemian takia. Varsinkin lapsiperheet ovat toivoneet rahalla maksamisen mahdollisuutta.

Föli-buss på Auragatan i Åbo.
Käteismaksumahdollisuus on palaamassa Fölin busseihin. Arkistokuva. Kuva: Isabel Nordberg / Yle
Tarja Hiltunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Turku aikoo palauttaa käteismaksamisen Fölin busseihin. Käteislippujen myynti loppui koronapandemian takia viime vuoden lopulla.

Föli on saanut toiveita käteismaksusta esimerkiksi siltä varalta, että lapsi kadottaaa matkakorttinsa ja haluaisi maksaa rahalla.

Ensi viikolla kokoontuvalle joukkoliikennelautakunnalle ehdotetaan myös, että aikuisten käteisrahalla maksettavan lipun hinta nousee kolmesta neljään euroon ja lasten kertalippu puolestatoista eurosta kahteen euroon. Korotus ei vaikuta lähimaksulla ostettujen lippujen, mobiililippujen, lippuautomaateista tai palvelupisteistä ostettujen kertalippujen eikä matkakorttien hintoihin.

Seudullinen joukkoliikenne esittää lautakunnalle, että käteisellä voi 20. toukokuuta alkaen maksaa kertalipun busseissa ja vesibusseissa.

– Linja-autoliikenteen kustannukset ovat kasvaneet talousarvion laatimisen jälkeen peräti seitsemän prosenttia. Hinnankorotuksella paikattaisiin liikennöintikustannusten nousua sekä ohjattaisiin asiakkaita lähimaksuun ja muihin maksutapoihin. Lisätulo joukkoliikenteelle on noin 200 000–500 000 euroa vuodessa riippuen siitä, minkä verran käteiskertalippuja ostetaan. Myyntitietojen perusteella voidaan päätellä, onko käteismaksumahdollisuus jatkossakin tarpeen ja voidaan päättää, säilytetäänkö käteismaksumahdollisuus edelleen Fölin liikenteessä, kirjoittaa Turun seudun joukkoliikenne Föli tiedotteessaan.

Suosittelemme sinulle