Hyppää sisältöön

Sadan euron aurinkolasit, virtsapulloja ja dildo – tällainen on roskankerääjien saldo valtatiellä, joka johtaa Venäjän rajalta kohti Helsinkiä

Itärajan lähellä seiskatiellä roskia siivoavat kertovat jätemäärän vähentyneen noin kolmanneksella aikaisemmasta. Tähän syynä on hiljentynyt raja ja vähäisemmät liikennemäärät.

Hiljentynyt liikenne itärajalla on hillinnyt roskien määrää
Noora Palola
Avaa Yle-sovelluksessa

Roskia kerätessä tien varsilla voi tulla vastaan miltei mitä tahansa. Tämän tietävät YIT:n työntekijät, jotka siivoavat itärajalle vievänvaltatie seitsemän varsia ja levähdyspaikkoja.

– On kalan päitä ja perkuujätteitä. Kerran on löytynyt yksi dildokin, listaa työnjohtaja Teemu Lavikka ällöttäviä roskia.

Jos puhutaan roskamääristä, top kolmoseen kuuluvat maskit. Lisäksi on kahvikuppeja, nuuskapurkkeja ja tölkkejä.

– Miksiköhän nuuskapurkkejakin on niin paljon, vaikka sitä ei edes Suomessa myydä, ihmettelee Lavikka.

Se ei silti ole lainkaan oudoin roska.

– On löytynyt kattokruunuja ja jättinalle. Aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sitten rekkaparkeista löytyy sellaisiavähemmän miellyttäviä artikkeleita kuin virtsapullot. Niitä ei ole vielä tänä vuonna näkynyt, kertoo Lavikka.

Virtsapullot ovat rekkamiesten helpotus, kun vessaa ei ole lähistöllä tai aikataulu ei salli pysähtymistä. Osassa roskista on venäjänkielisiä tekstejä, joten niiden on täytynyt kulkeutua rajan toiselta puolelta.

16 jätesäkillistä

Kotkan Sutelasta kerättyjä roskia jätesäkissä.
Pientareelta löytyy paljon käytettyjä maskeja. Kuva: Antro Valo / Yle

Jätteen määrä on tänä vuonna edeltävää vuotta pienempi. Liikennemäärät Haminan ja Vaalimaan välillä ovat vähäisemmät, kun rajan ylittäjiä ei ole yhtä paljon kuin ennen korona-aikaa. Tämä heijastuu roskien määrään.

– Voisin arvioida roskia olevan noin kolmanneksen vähemmän kuin viime vuonna, sanoo Lavikka.

Likaisin YIT:n siivoama kohta löytyi muutaman kilometrin matkalta Heinlahdesta Kotkan Sutelaan. Sieltä kerättiin kuusitoista jätesäkillistä roskaa.

Sirpa Härmä ja Timo Härmä Vaalimaan Rajamarketin parkkipaikalla.
Timo ja Sirpa Härmä Miehikkälästä toteavat roskien paljastuvan tien penkoilta aina keväisin, kun lumi sulaa. Kuva: Antro Valo / Yle

Keväällä roskat inhottavat

Vaalimaalla paikallisetkin ovat havainneet jätteen määrän vähentyneen, kun rajaliikenne on hiljentynyt.

– Tienpientareet ovat puhtaammat. Lumen sulamisen jälkeen mitään ei ole osunut pahasti silmään, sanoo virolahtelainen Hanne Segerman.

Samaa mieltä on miehikkäläläinen Timo Härmä.

– Olen huomannut, että tienlaidat ovat huomattavasti siistimpiä.

Sirpa Härmä on kriittisempi, mutta sanoo, ettei ole juurikaan seurannut roskatilannetta.

– Kyllä keväällä yleensä roskat näkyvät inhottavasti. En ole ajatellut, että se olisi muuttunut. Minusta tuntuu, että niitä on yhtä paljon kuin ennenkin.

Roskiksen kansi, johon on kirjoitettu: pois Suomesta t. Lahtinen ja konekivääri. Tektin yläpuolella on ensin lukenut ryssät, joka on pyyhitty yli ja kirjoitettu natsit.
Roskiksen kantta on töhritty Vaalimaantien levähdyspaikalla. Tällaisia kommentteja roskien kerääjät eivät ole muualla havainneet. Kuva: Noora Palola / Yle

Lasku päätyy veronmaksajalle

Joskus roska eksyy luontoon myös vahingossa. YIT:n roskankerääjäåt kertovat, että maastosta löytyy myös välillä jotakin rahanarvoista.

– Kerran löysin tästä läheltä aurinkolasit, jotka selvisivät nettihaulla noin sadan euron arvoisiksi, sanoo kunnossapitotyöntekijä Toivo Lavikka.

Hän säilytti jo naarmuuntuneet lasit itsellään. Jos arvokkaita tavaroita löytyy, ne viedään löytötavaroihin. Muutoin jätteet päätyvät kaatopaikalle ja lasku napsahtaa lopuksi veronmaksajalle.

– Eihän tässä roskaamisessa ole mitään järkeä, kerääjät toteavat.

Samaa mieltä ovat myös ohikulkijat. Haminassa sijaitsevalla levähdyspaikalla Kirsi Mettelä on juuri laittamassa roskia roskikseen, kun toimittaja osuu paikalle. Hän sanoo, että autossa jäätelöä syödessä roskia ei nakata ikkunasta, vaan ne kerätään pussiin.

– Tuntuu pahalta, kun ihmiset heittelevät roskia pihoille. Ei ole iso työ heittää roskaa roskikseen eikä sen viereen, hän sanoo.

Moottoritien varteen hylätty jääkaappi
Joku on hylännyt jääkaapin Haminan kohdalla olevalle levähdyspaikalle. Kuva: Noora Palola / Yle

Suosittelemme