Viikonloppuna viestipalvelu Twitterissä alkoi liikkua paljon viestejä, joiden mukaan Venäjän asevoimien pääesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov, 66 olisi haavoittunut Izjumissa Itä-Ukrainassa.
Kaksi yhdysvaltalaista viranomaislähdettä on vahvistanut, että kenraali Gerasimov on ollut Itä-Ukrainassa viime päivinä, uutisoi The New York Times.
Ukraina iski Izjumiin lauantai-iltana. Lehden haastattelemien ukrainalaisten viranomaisten mukaan ukrainalaiset tiesivät Gerasimovin vierailusta, mutta Gerasimovin kerrotaan jo lähteneen komentopaikalta ennen iskua. Ukrainalaiset kuitenkin kertovat Gerasimovin saaneen vammoja.
Paikalliseen kouluun perustettuun komentopaikkaan tehdyssä iskussa kuoli The New York Timesin mukaan peräti 200 sotilasta, mukaan luettuna ainakin yksi kenraali.
Gerasimov vieraili Itä-Ukrainassa The Guardianin tietojen mukaan vauhdittamassa Venäjän hyökkäystä.
Izjumin kaupungista on tullut Venäjän tärkeä tukikohta hyökkäyksille juuri Donbasin alueella.
Ukrainan sisäministerin neuvonantaja Anton Geraštšenko twiittasi eilen Ukrainan saaneen vahvistuksen lauantaina tapahtuneesta räjähdyksestä Izjumissa lähellä Venäjän komentopaikkaa. Gerashchenkon mukaan Gerasimov oli paikalla johtamassa hyökkästä Slovjanskiin, joka myös sijaitsee Itä-Ukrainassa.
Ukrainan sisäministeri Arsen Avakov kertoi Facebookissa saaneensa Venäjän hallinnossa olevalta sisäpiiriläiseltä tiedon, että Gerasimov olisi saanut Itä-Ukrainassa sirpalehaavan sääreensä.
– Aika kömpelöä, että mennään tykistön alle seisomaan. Jos Gerasimov on haavoittunut, se on äärimmäisen noloa venäläisille. Herkullinen maali, ei noin pitäisi toimia, sanoo entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri (evp) Pekka Toveri.
Kaksi vaihtoehtoa, joista toinen olisi epäluottamus Venäjän joukoille
Toverin mukaan on normaalia, että ylipäälliköt tai jopa istuvat presidentit voivat käydä rintamalla tervehtimässä joukkojaan, mutta vierailu etulinjassa on erikoista.
Toverin mukaan Gerasimov on voinut olla joko tarkastuskäynnillä tai ottamassa joukkoja haltuun. Toveri muistuttaa, että noin kolme viikkoa sitten Venäjän presidentti Vladimir Putin nimitti uuden hyökkäyksen johtajaksi kenraali Aleksandr Dvornikovin, kun Venäjä oli vetäytynyt Kiovan alueelta ja järjesti joukkonsa uudestaan Itä-Ukrainan hyökkäystä varten.
– Jos hän [Gerasimov] oli ottamassa joukkoja johtoonsa, se olisi merkki siitä, että Venäjän joukoilla menee todella huonosti. Se olisi poikkeuksellista ja mittava epäluottamus joukoille, kertoo Toveri puhelimitse.
Silti etulinjassa vieraileminen olisi hyvin erikoista ja riskialtista. Ukraina on pystynyt tekemään sodan aikana useita onnistuneita iskuja komentopaikoille, ja iskuissa on kuollut jo useita kenraaleja.
Yle ei ole pystynyt vahvistamaan, onko kenraali Gerasimov haavoittunut vai ei.
Sekin on mahdollista, että tiedot Gerasimovin haavoittumisesta ovat osa sotapropagandaa, mutta Toverin mukaan se ei palvelisi Ukrainan etua.
– Ukrainalaisillakin on ylilyöntejä, mutta kenraalitappiot ovat olleet suhteellisen tarkkoja. Se olisi heillekin noloa, jos osoittautuisi, että tieto ei pidä paikkansa, sanoo Toveri.
Ukrainalla on ollut sodan aikana onnistunutta tiedustelua venäläisten joukkojen sijainnista. Ukrainan arvioidaan saavansa tietoonsa myös Yhdysvaltojen tiedustelutietoja.
Lue tästä tuoreimmat uutiset Ukrainan sodasta.
Lue myös: