Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Teslan toimitusjohtaja ja maailman rikkain mies Elon Musk sanoo olevansa sananvapauden ehdoton kannattaja, absolutisti. Muskin mielestä ihmisten sanomisia pitäisi rajoittaa mahdollisimman vähän, koska täysin vapaassa keskusteluympäristössä parhaat ideat nousevat voittajiksi. Ja parhaita ideoita tarvitaan, kun ihmiskunta pitää viedä tähtiin.
Varmistaakseen parhaiden ideoiden kiteytymisen timanttisiksi visioiksi Musk päätti ostaa somepalvelu Twitterin. Muskin mukaan Twitter on lähimpänä globaalia kansalaistoria mitä meillä on. Siksi on erityisen tärkeää, että ihmisten sananvapaus toteutuu palvelussa perusteellisesti.
Sananvapauden ehdottomaksi puolustajaksi Musk suhtautuu yllättävän kielteisesti itseensä kohdistuvaan kritiikkiin. Musk on antanut potkuja työntekijöille, jotka ovat paljastaneet turvallisuuspuutteita Teslan työolosuhteissa tai kertoneet työpaikalla tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Tesla pyrkii poikkeuksellisen voimakkaasti rajoittamaan niin yhtiöiden työntekijöiden kuin yhteistyökumppaneiden mahdollisuuksia puhua avoimesti esimerkiksi autojen ominaisuuksista. Musk on useaan otteeseen hyökännyt toimittajia vastaan, kun vapaa uutisointi ei ole häntä miellyttänyt.
Tästä huolimatta Musk on nyt ottanut harteilleen sananvapauden turvaamisen internetissä. Muskin visiossa tämä tarkoittaa, että Twitterissä moderoinnin rima asetetaan niin matalalle kuin laki sallii. Käytännössä tämä johtaisi muun muassa häirinnän, kiusaamisen ja valehtelemisen nykyistä laajempaa sallimiseen alustalla.
Useat Twitteristä lähtöpassit epäsopivan käytöksen takia saaneet henkilöt ovat jo ilolla asettuneet jonoon päästäkseen takaisin palveluun. Spekulaatiot Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin paluusta käyvät kuumina.
Myös monet Piilaakson merkittävistä vallankäyttäjistä ovat ilmaisseet tukensa Muskin pyrkimyksille vapauttaa keskustelu säännöistä. Twitterin perustaja ja Muskin ystävä Jack Dorsey on twiitannut Muskin olevan ainoa henkilö, joka voi Twitterin avulla laajentaa “tietoisuuden valoa”.
Twitterin tulevaisuus Muskin mukaan
Miten Musk sitten aikoo laajentaa tietoisuuden valoa?
Toistaiseksi Muskin suunnitelmat Twitterin tulevaisuudesta ovat olleet ylimalkaisia, muutamaan twiittiin puristettuja heittoja. Monet Muskin esille nostamista ideoista ovat pitkään pyörineet käyttäjien keskuudessa, kuten mahdollisuus editoida twiittejä jälkikäteen tai algoritmien avaaminen kaikkien tarkasteltaviksi.
Osa Muskin ehdotuksista on taas suoraan ristiriidassa hänen sananvapaus-näkemyksensä kanssa. Musk esimerkiksi haluaa päästä eroon keskusteluja häiritsevistä spämmiboteista. Roskaviestit kuuluvat kuitenkin sananvapauden piiriin monien maiden lainsäädännössä.
Toinen vapaata keskustelua rajoittava ehdotus koskee kaikkien käyttäjien henkilöllisyyden vahvistamista. Tätä ehdottaessaan Musk ei ota huomioon kaikkia syrjityssä tai suojaamattomassa asemassa olevia henkilöitä, jotka eivät uskalla puhua julkisesti omalla nimellään. Vaikka henkilöllisyystiedot jäisivät vain Twitterin tietoon, harva esimerkiksi diktatuurissa asuva ihminen haluaisi luottaa elintärkeitä tietoja Twitterin haltuun.
Kaiken kaikkiaan Muskin puheista ja twiittailuista muodostuu kuva, ettei hän ole perehtynyt sen syvemmin sananvapauteen kuin sosiaalisen median toimintatapoihin. Hän ei ymmärrä – tai ei ainakaan anna ymmärtää ymmärtävänsä – että somepalveluihin vuosien saatossa kehittyneet moderointikäytännöt ovat syntyneet syystä. Ne mahdollistavat paremman ja moniäänisemmän keskustelun, eivät tukahduta sitä.
Twitterillä on väliä, mutta kansalaistori se ei ole
Twitteristä keskusteltaessa nostetaan aina esille palvelun pieni koko. Twitterillä on reilut 200 miljoonaa aktiivista käyttäjää kuukaudessa, mikä on todella vähän verrattuna esimerkiksi Instagramin vajaaseen 1,4 miljardiin kuukausikäyttäjään.
Twitter on kuitenkin kokoaan merkittävämpi alusta. Poliitikot, toimittajat ja monet yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaiset henkilöt ovat Twitterin innokkaita käyttäjiä, minkä ansiosta Twitterillä on huomattava rooli ajan hengen määrittäjänä.
Kun Sanna Marin vetää leukoja Instagramissa, keskustelu pääministerin roolista käydään Twitterissä.
Kaikesta tästä huolimatta Twitter ei ole Muskin haaveilema kansalaistori, jolla parhaat ideat voittavat. Kuka tahansa vähänkin aikaa palvelussa viettänyt tietää tämän.
Twitter on kaupallinen palvelu, joka algoritmien avulla on pelillistänyt keskustelun. Tässä pelissä on kuitenkin säännöt, joilla keskustelu pyritään pitämään mahdollisimman reiluna.
Musk on ollut hyvä tässä pelissä, mutta uudet säännöt ja rajoitukset voivat johtaa siihen, etteivät hänen ideansa enää voita tällä areenalla. Omien ajatusten terävöittämisen ja meemeilyn vähentämisen sijaan Musk päätti ratkaista ongelman ostamalla Twitterin.
Muskin omistuksesta tästä internetin nurkkauksesta voi tulla vapaampi ja äänekkäämpi, mutta ihmiskuntaa eteenpäin vievää keskustelua on turha odottaa.
Voit keskustella aiheesta 5.5. kello 23:een saakka.
Lue myös: