Lounais-Suomen poliisi ja puolustusvoimat on kerännyt yli 600 ilmoitusta ase- ja räjähdekeräyksessä luovutettavasta aseesta ja räjähteestä.
Poliisin mukaan keräyksen tuloksella on suuri merkitys aseturvallisuuden parantamisessa.
Varsinais-Suomessa ilmoituksia kertyi 338, joista 38 koski räjähteitä. Aseista suurin osa oli haulikoita ja toiseksi eniten käsiaseita, joista merkittävä osa oli luvattomia, kertoo ylikonstaapeli Petri Hyrkäs Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Satakunnassa poliisi kerää aseita ihmisiltä tällä viikolla. Satakunnassa ilmoituksia kerättävistä aseista ja räjähteistä tuli 274, joista noin 60 liittyi räjähteisiin. Satakunnassa suurin osa ilmoitetuista aseista oli kivääreitä ja haulikoita.
Räjähteitä ovat keränneet Lounais-Suomen poliisin terroripommiryhmä yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa.
– Etenkin sotilasräjähteiden runsas määrä molemmissa maakunnissa yllätti, kertoo ylikonstaapeli Kari Nordlund Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Aseen tai räjähteen voi luovuttaa poliisille milloin tahansa. Keräyksellä niistä eroon hankkiutuminen haluttiin tehdä mahdollisimman helpoksi. Räjähteet poliisi noutaa ilmoituskohteesta itse, eikä niitä saa koskaan itse siirtää poliisiasemalle.
Vuonna 2016 Turun pääpoliisiasema evakuoitiin, kun henkilö toi Loimaan Mellilästä löytyneen käsikranaatin ajattelemattomuuttaan poliisille.
Lisää aiheesta:
Turun poliisiaseman eristys ohi – tilanteen aiheutti päivystykseen tuotu käsikranaatti