82-vuotias Matti Nikola Espoosta on opetellut maksamaan laskuja älypuhelimella verkkopankissa. Eläkkeellä oleva verhoilijayrittäjä kuitenkin myöntää, että se käy hitaasti.
– Esimerkiksi pitkät viitenumerosarjat ovat niin pienellä printillä, että joudun monta kertaa tarkistamaan, että ne tulevat oikein. Kun ryhdyn naputtelemaan pitkää rimssua numeroja niin kaksi, kolmekin kertaa tulee punaisella, että tarkista numero. Kyllähän siihen aikaa menee.
Nikola kertookin vaimon hoitavan suurimman osan pankkiasioista.
– Hän oli pankissa töissä, joten häneltä nämä asiat hoituvat nopeammin. Ja meillä on tilinkäyttöoikeus toistemme tileihin.
Nikola maksaa laskut nykyään älypuhelimella. Tietokonetta hän ei ole käyttänyt muutamaan vuoteen.
– Kun käyttää sitä harvoin, salasana tuppaa unohtumaan. Puhelimen avaamiseen riittää oma sormenjälki.
Matti Nikola uskoo, että digilaitteen hankkiminen on suuri haaste iäkkäille.
– Ja sitten tämä muistijuttu. Että muistaa, miten niitä käytetään. Ihminen joka ei edes viikoittain käytä niitä, miten ihmeessä hän muistaa, miten se nyt tehtiinkään.
Osa iäkkäistä on syrjäytynyt digiyhteiskunnasta
Kun asioiden hoitaminen on siirtynyt yhä enemmän verkkoon, kaikki ikääntyvät eivät pysy vauhdissa mukana.
Osalla iäkkäistä on digitaitoja, digilaitteita ja tukea ympärillään. He pärjäävät digitaalisten palvelujen kanssa – ainakin kohtuullisen hyvin.
Osa pärjää lähinnä läheisten tuella, eli joku muu pääsääntöisesti käyttää digipalveluja heidän puolestaan. Sitten on iso joukko iäkkäitä, jotka eivät käytä digilaitteita ja -palveluja.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo sanoo, että tältä digisyrjäytyneiden ryhmältä puuttuvat paitsi digitaidot, myös digilaitteet. Heidän vaikeutensa hoitaa omia asioitaan ovat viime vuosina lisääntyneet.
– Kasvokkaisia ja puhelinpalveluja on supistettu huomattavan paljon. Palvelupisteitä on yhä harvemmassa. On yhä vaikeampi hoitaa asioita, jos ei ole pankkitunnuksia, älylaitteita eikä taitoja, joita vaaditaan digilaitteiden käyttöön. Tämä ongelma koskettaa jatkossa yhä useampia ihmisiä, koska kaikkein iäkkäimpien määrä kasvaa.
Kaikkein huolestuttavinta Toposta on se, että palvelujen siirtyessä verkkoon, osa iäkkäimmistä ihmisistä ei enää pysty itsenäisesti hoitamaan sellaisiakaan asioita, joita he ennen digiaikaa olisivat kyenneet itse hoitamaan.
Topon mielestä yhteiskuntaamme on luotu iäkkäät poissulkeva järjestelmä.
– Tällainen digipalvelujen kehittäminen, missä ei samaan aikaan voimakkaasti turvata niitä käyttämättömien oikeuksia, eikä edes sitä, että palvelujen käyttöön saa helposti tukea. Se on yksi ikäsyrjinnän ilmenemismuoto.
Lainsäädännön pitäisi velvoittaa pitämään kaikki mukana
Vanhusasiavaltuutetun mielestä kaikilla kansalaisilla pitäisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet käyttää välttämättömiä palveluja. Näitä ovat esimerkiksi pankki- ja terveyspalvelut sekä asiointi Kelan, verottajan ja poliisin kanssa.
– Kyllä minä näkisin, että nyt ollaan siinä pisteessä, että tarvitaan velvoittavaa lainsäädäntöä. Sen avulla voitaisiin turvata mahdollisimman monelle pääsy digitaaliseen asiointiin, ja toisaalta niiden ihmisten oikeudet, jotka eivät digipalveluja käytä. Näen, että yhteiskunta on mennyt niin pitkälle palvelujen digitalisoinnissa, että tähän tarvitaan selkeästi aika järeitä keinoja, jolla eriarvoisuutta vähennetään.
Topo on myös pohtinut, pitäisikö älylaitteet sisällyttää toimeentulotukeen.
– Meillä on hyvin paljon iäkkäitä pienituloisia ihmisiä, joille älypuhelinten ja nettiliittymien hankkimisesta koituvat kustannukset voivat olla käytännössä mahdottomia.
Digittömyydestä ei pitäisi aiheutua lisäkustannuksia
Sekä yksityiset että julkiset palvelujen tarjoajat kehittävät digitaalisia palveluja, koska ne ovat nopeampia käyttää ja halvempia toteuttaa.
– Lainsäädännön avulla pitäisi turvata niiden henkilöiden tilanne, jotka eivät syystä tai toisesta pysty toimimaan tässä digitaalisessa maailmassa. Heille ei saisi aiheutua lisäkustannuksia siitä, että heillä ei ole digipalveluja käytössään. Joka paikassa pitäisi myös turvata mahdollisuus saada kasvokkaisia palveluita tai puhelinpalveluita, Topo sanoo
– Toisaalta toivon sellaista lainsäädäntöä, joka velvoittaisi kunnan ja valtion varmistamaan, että iäkkäillä on mahdollisuus ihan sinne elämän loppuun asti oppia ja ylläpitää digitaitoja. Nythän opettaminen on pitkälti iäkkäiden vertaisohjaajien ja järjestöjen käsissä.
Joistakin kirjastoista on voinut myös saada digitukea, ja kansalais- ja työväenopistot ovat järjestäneet ilmaisia digikursseja.
Digipalveluiden käyttöä on opetettava iäkkäiden ehdoilla
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on yksi näistä tahoista, joka yrittää varmistaa, että vanhojen ihmisten tarpeet otetaan huomioon digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
VALLIn Ikäteknologiakeskuksen vastaava suunnittelija Suvi Hiltunen muistuttaa, että Suomessa on tällä hetkellä 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta. Heistä jo lähes 600 000 on yli 80-vuotiaita.
– Kysymys on nyt siitä haluammeko me kehittää palveluja niin, että myös yli 80-vuotiaat pysyvät mukana arjen asioinnissa vai ajattelemmeko, että kohtahan meillä ei enää ole niitä vanhoja ihmisiä, jotka eivät koskaan käyttäneet digitaalisia palveluja. Kyse on arvostuksesta.
Kaikkein haastavin tilanne on iäkkäille, jotka eivät esimerkiksi työelämässä ole joutuneet käyttämään digilaitteita tai niiden käyttäminen on jäänyt, kun on jääty eläkkeelle.
– Heillä ei ehkä ole varaa digilaitteisiin tai, jos on laitteet, niin ei ole varaa uusia niitä tietyin väliajoin tai ostaa ohjelmistopäivityksiä ja virusturvaa, Hiltunen sanoo.
– Iäkkäät eivät vaihda laitteitaan kovin usein ja esimerkiksi vanhimpiin älypuhelimiin ei ole enää päivityksiä saatavissa.
Hiltusen mukaan ikäihmiset toivovat digiasioissa rauhallista neuvontaa, jota tehdään heidän omaan tahtiinsa.
– Omaiset eivät ehkä aina ole parhaita neuvojia. He tekevät helposti iäkkään puolesta ja nopeasti: "Annapas nyt mummo, minä hoidan tämän asian." Ja autettava on ihan pihalla, että mitä juuri äsken tapahtui.
Lue lisää:
Digitaitojen puute on monen ikäisten ongelma, vaikka pankkiasiat ovat vaikeimpia vanhuksille