Hyppää sisältöön

Tampereen Tammelan stadionin tavoitekustannus ylittyy: kaupungille lisälasku, mutta ei niin suuri kuin voisi olla

Tampereen Tammelan stadion -hanke tulee maksamaan runsaat 30 miljoonaa euroa. Stadionin rakentaminen on edennyt katsomoiden tekoon.

Tammelan stadionin työmaa maaliskuun 30. päivänä. Kuvassa ensimmäinen paikalleen asennettu stadionin katsomoelementtipohja.
Tältä Tammelan stadionin katsomoiden rakentaminen näytti maaliskuun lopussa. Kuva: Miikka Varila / Yle
Antti Palomaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen Tammelan stadionin rakentaminen maksaa kaupungille enemmän kuin on ennakoitu. Maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään yli kolmen miljoonan euron lisämäärärahaa vuodelle 2023.

Koronapandemia on lisännyt rakentamisen kustannuksia. Suurimmat ylitykset ovat sähköurakassa runsaat 1,1 miljoonaa euroa ja teräsrungossa 950 000 euroa.

Ukrainan sodan kaikki vaikutukset hankkeeseen eivät ole vielä selkiintyneet. Riskinä on, että jossain vaiheessa työt voidaan joutua työmaalla keskeyttämään rakennustuotteiden toimituskatkosten vuoksi.

Stadionin katsomoita rakennetaan parhaillaan.

Tammelan stadionin työmaa maaliskuun 30. päivänä. Kuvassa Pohjola rakennuksen kohde Vesta.
Tammelan stadionin tontille tulee myös uusia asuintaloja ja liiketilaa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Talousarviossa Tammelan stadion -hankkeelle on varattu 28,4 miljoonaa euroa. Maaliskuun puolessavälissä laaditun kustannusennusteen mukaan tavoitekustannus tulee ylittymään runsaat viisi miljoonaa euroa.

Allianssisopimuksen mukaan toteuttajakumppanit vastaavat mahdollisesta tavoitekustannuksen ylityksestä 50 prosentin osuudella ja Tampereen kaupunki vastaa 50 prosentin osuudella. Jos ylitys on suurempi kuin 3,9 miljoonaa euroa, vastaa kaupunki sen ylittävästä ylityksestä kokonaan itse.

Ennusteen mukaan kaupungin kokonaiskustannukset nousevat noin 31,5 miljoonaan euroon, jossa on huomioitu toteuttajien vastuulle kohdistuva täysimääräinen sanktio. Tämän vuoksi Tammelan stadion -hankkeelle on tarpeen varata vuoden 2023 talousarviossa 3,2 miljoonan euron lisämääräraha.

Tällä hetkellä työt etenevät aikataulun mukaan. Stadion valmistuu toteutussuunnitelman mukaisesti marraskuussa 2023 varustelua varten.

Stadionin laidoille rakennettavat asuinkerrostalot valmistuvat vaiheittain syyskuussa ja marraskuussa 2023.

Ylimmän sarjatason jalkapallo-ottelut päästään aloittamaan uudella stadionilla heti kauden alkaessa keväällä 2024.

Lue lisää:

Asuntojen kysyntä yllätti Tammelan stadionin rakennusfirmat – kokonaisuus valmistuu ensi vuonna

Tammelan uuden jalkapallostadionin rakennustyöt alkavat – luvassa muutoksia liikenne- ja pysäköintijärjestelyihin

Tampereen vanhan valtuuston viimeinen urakka: lisärahaa nuorille sekä kaupat Teivosta ja Tammelan stadionin korttelista

Suosittelemme