Koulutuskuntayhtymä Gradia joutuu aloittamaan säästötoimet pikaisella aikataululla. Kuntayhtymän tulos oli viime vuonna 1,1 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Kuntayhtymä on joutunut alijäämäisen kehityksen vuoksi ottamaan velkaa ja sitä oli viime vuoden lopulla jo 22 miljoonaa euroa. Summa on merkittävä, sillä kuntayhtymän kokonaisliikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa.
Ilman talouden sopeuttamista Gradia joutuu jatkamaan velan ottamista käyttötalouden menojen kattamiseen, kerrotaan Gradian tiedotteessa.
Sopeuttamistoimenpiteet käynnistyvät välittömästi.
Henkilöstökuluja vähennetään noin 8 prosenttia eli noin 6,5 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa henkilöstömäärän pienentämistä 110 henkilöllä. Nykyinen henkilöstön määrä on 1 100.
Säästöihin pyritään ilman irtisanomisia
– Tehostamistoimenpiteet pyritään toteuttamaan ilman irtisanomisia ja lomautuksia. Kymmenen miljoonan euron säästötavoite huomioiden se on haastavaa, mutta ei mahdotonta, jos yhteistä tahtoa löydetään. Mikäli suunnitelluilla toimenpiteillä ei tehostamistavoitteeseen päästä, kuntayhtymä joutuu turvautumaan yhteistoimintalain mukaiseen menettelyyn, kuntayhtymän johtaja Anssi Tuominen toteaa tiedotteessa.
Tuomisen mukaan Gradiassa on tällä hetkellä 220 työtehtävää, joita hoitaa pian eläköityvä tai määräaikaiseen työsuhteeseen palkattu henkilö.
– Henkilöstövähennyksiä on mahdollista yrittää tätä kautta, että kaikkein kovimpiin toimenpiteisiin ei tarvitsisi mennä, Tuominen sanoo.
Sopeuttamistoimenpiteet tehdään yhteistyössä henkilöstön ja erityisesti henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa.
Muista käyttötalouden menoista vähennetään 15 prosenttia eli reilu kolme miljoonaa euroa. Investointeja vähennetään puolella eli uusinvestointeja tehdään enintään 4,5 miljoonalla eurolla.
– Koko 2000-luvun Gradia on tehnyt aika isoja kiinteistöinvestointeja. Meillä on koulutuksenjärjestäjänä poikkeuksellisen hyvät toimitilat. Meillä ei ole sisäilmaongelmia eikä oppilaat ole loppumassa, Tuominen sanoo.
Käyttömenojen osalta Tuominen viittaa kestävään kehitykseen, kierrätykseen ja digitalisaatioon, joiden kautta säästöihin pyritään.
Luvassa kova kulukuri
– Talouden vakauttamiseksi tarvitaan nyt kovaa kulukuria. Positiivista on se, että kuntayhtymän toiminta-alueen toisen asteen opiskelijapohja on suhteellisen vakaa ja siltä osin ei ole tulossa merkittäviä sopeuttamispaineita seuraavan 10 vuoden aikana, Tuominen kertoo.
Edellä kuvattuja sopeuttamistoimenpiteitä noudattamalla talouden tasapaino saavutetaan vuonna 2024. Sopeuttamistoimia on käsitelty Gradian hallituksen kokouksessa 5. toukokuuta.
Gradiaan kuuluvat ammatilliset oppilaitokset Gradia Jyväskylä ja Gradia Jämsä sekä Gradia-lukiot Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio, joissa on 21 000 opiskelijaa.
Juttua päivitetty 14.48 Tuomisen kommenteilla.