Mielikuvituksessamme on aukko. Meille on helppoa ajatella yhteiskuntamme täydellistä romahdusta tai samoilla keinoilla kehittymistä, mutta näiden välillä ei ole mitään. Tähän mielikuvituksen mustaan aukkoon imeytyy kaikki järkevä keskustelu yhteisestä tulevaisuudestamme.
Olen nähnyt viime vuosien aikana jättiläismäisen muutoksen tavassamme ymmärtää tulevaisuus.
Tutkin työkseni tulevaisuutta. Koska tulevaisuudesta ei ole tietoa, tutkin sitä miten ihmiset näkevät tulevaisuuden, voiko sen nähdä toisin ja miten näihin vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin voi päästä.
Olen nähnyt viime vuosien aikana jättiläismäisen muutoksen tavassamme ymmärtää tulevaisuus.
Perinteinen, ja liki kaikkien hyväksymä, tapa ymmärtää tulevaisuus edistyksen raiteina, jotka vievät samanlaiseen, mutta hieman parempaan maailmaan on saanut rinnalleen toisen vähintään yhtä voimakkaan vision tulevaisuudesta.
Raiteet eivät viekään edistykseen vaan kohti vääjäämätöntä romahdusta.
Tämän uuden näkymän mukaan tulevaisuus on romahdus. Raiteet eivät viekään edistykseen vaan kohti vääjäämätöntä romahdusta. Asteittaisen paranemisen sijaan ihmiskunta romahtaa ekokatastrofiin, nälänhätään, kolmanteen maailmansotaan, digitaalisen totalitarismiin ja populismin nousuun. Romahdukseen onkin helppo uskoa. Trendejä seuraamalla se näyttää todennäköiseltä.
Tavallaan kyse on edistysideologian ylivallan purkautumisesta. Edistysideologia sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta. Silloin syntyi koko läntisen maailman omaksuma oppi pyhästä kolminaisuudesta. Markkinoista, demokratiasta ja hyvinvointivaltiosta, joita talouskasvun henki ylläpitää ja energisoi.
Tämän pyhän kolminaisuuden opin mukaan markkinat, demokratia ja hyvinvointivaltio ovat väistämätön kehityskulku, pysäyttämätön voima, erottamaton yhdistelmä ja kaikkivoipa yhdistelmä. Kaikki sallitut tulevaisuudet perustuvat näiden ylivertaisuudelle ja kehitys tapahtuu ainoastaan näiden armosta.
Nyt tiedämme, että tämä ei ole totta.
Silti jo lähes neljäänkymmeneen vuoteen mikään ei saanut nousta tätä oppia vastaan. Neuvostoliiton romahdus ja markkinoiden globalisoituminen teki siitä hegemonisen opinkappaleen. Niinpä ilmastonmuutos ratkaistaisiin vihreällä kasvulla, yhteiskunnalliset ongelmat lisäämällä rahaa julkisiin palveluihin (tai niitä tehostamalla, tähän poliittinen mielikuvitus sitten loppuikin). Uskottiin, että lännen ulkopuolinen maailma kehittyisi kaupankäynnin ansiosta demokraattiseksi, uusi keskiluokka omaksuisi ”oikeat” arvot, uskonnot korvaisi usko tietoon ja niin edelleen.
On erittäin oleellista ymmärtää, että muutos tavassamme ymmärtää tulevaisuus ei tarkoita yhden ideologian korvautumista toisella. Vanha edistysideologia ei ole korvautunut uudella romahdusideologialla. Ne ovat yhdistyneet. Tulevaisuus voi olla vain rikkaampi versio nykyisyydestä ja siltikin tulee romahdus.
Näen muutoksen töissäni. Niin sanotun virallisen osuuden loputtua minua – tulevaisuudentutkijaa – kohti nojaudutaan ja annetaan romahdustunnustus. Korvaani kuiskutetaan aina lähes samat sanat. Romahdushan tästä tulee. Ei sille voi mitään. Ehkä tämä kaikki on turhaa.
Silti tunnustaja toistaa seuraavan päivänsä aivan kuten aina. Nousee ylös, menee töihin, istuu palavereissa. Rakentaa kasvua, puolustaa läntisiä arvoja, odottaa palkankorotusta ja alennusmyyntejä. Ja ahdistuu romahduksesta.
Unohdamme, että yhteiskunnan rakenteet, jotka asettavat meille kullekin elämämme mahdollisuuksien horisontin ovat ihmisten tekemiä.
Tilanne on yhtä aikaa äärimmäisen turhauttava että hedelmällinen.
Se on turhauttava, koska tunnustaja ei suostu tai pysty kuvittelemaan tulevaisuutta muuna kuin juuri samanlaisena kehityksenä kuin se on ollut aiemminkin.
Tilanne on hedelmällinensiksi, että järjestelmä, jonka laajalti uskotaan pian romahtavan voi kääntyä myös toiseen suuntaan. Tai voisi. Jos osaisimme sen kuvitella.
Jostain syystä unohdamme, että yhteiskunnan rakenteet, jotka asettavat meille kullekin elämämme mahdollisuuksien horisontin ovat ihmisten tekemiä. Markkinat, organisoitumismuodot, perherakenteet, kodit, työpaikat, terveydenhuoltomme ja niin edelleen ovat meidän tekemiämme. Muitakin rakenteita voisi olla ja ne voisivat olla aivan toisenlaisia. Itse asiassa yhteiskunnan mahdollisia muotoja on ääretön määrä.
Väitän, että tämä aukko mielikuvituksessamme on myös nykyisen globaalin järjestyksen murtumisen perimmäinen syy. Länsimaat ovat jääneet luuppaamaan ajatustaan markkinoiden, demokratian ja hyvinvointivaltion ylivertaisuudesta. Uskoimme, että voimme noin vain levittää ne minne vaan, vaalit Kabuliin, markkinat Venäjälle, ihmisoikeudet Kiinaan. Ja, että globaalit tuotantoketjut antavat turvallisuustakuun pöyhkeälle uskollemme.
Emme osanneet kuvitella muutakaan.
Roope Mokka
Kirjoittaja on tulevaisuudentutkija ja ajatushautomo Demos Helsingin perustaja
Kolumnista voi keskustella 17.6. klo 23.00 saakka.
